Kolmistaan

Unelmieni äitiyspakkaus

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Tiistaina lanseerattiin uusi äitiyspakkaus, jonka innoittamana pistin ilmoille myös #omaäitiyspakkaus –haasteen, jossa pyysin teitä lukijoita ja muutamia bloggaajaakin kokoamaan kollaasin tai tuoteselosteen omasta unelmienne äitiyspakkauksesta. Ihanaa, että innostuitte haasteesta! Minulle tulleet sähköpostiviestit ja tänne blogiin laittamanne linkit kertovat, että äitiyspakkaus on edelleenkin aihe, joka kiinnostaa ja puhuttaa. #omaäitiyspakkaus –haasteeseen osallistuneista pakkauksista ainakin voi ajatella, ettei nykyinen oikea äitiyspakkaus edusta sitä tyyliä, jota moni vanhempi omilla valinnoillaan tuo esille. Noissa teidän lukijoiden kollaaseissanne ja teksteissänne kun korostui se, että hempeiden värien sijaan toivottaisiin valkean vastapariksi vahvoja värejä (punaista, mustaa, lilaa), ja että vaatteiden alkuperään, käyttöikään ja laatuun panostettaisiin niin, että ekologisuus menisi vielä enemmän vaatteiden määrän edelle. Heti haasteen antamisen jälkeen aloin itsekin pohtia, millainen olisi minun unelmapakkaukseni. Ja sehän muodostui tämmöiseksi. Kuten monilla teilläkin : Valkoista ja kontrastivärejä, ekologisia valintoja, usein kotimaisuutta ja luomua. Oikeista äitiyspakkauksista vuosien verralta mukaan minun pakkauksiini tulisi:

  • valkoinen kypärämyssy (2015)
  • valkoiset leijonasukat (2008)
  • 2 x valkoisia kietaisubodyjä (2015)
  • retrohelistin (mm. vuosi 2008)
  • pilkulliset,oranssi-valkoiset retropotkuhousut (2014)
  • kynsisakset, kuumemittari, hammasharja, hiusharja ja kylpylämpömittari (2015)
  • 2 sideharsovaippaa 70 x 70 cm, kestoliivinsuojat, nännivoide, terveyssiteet 10 kpl ja kondomit 6 kpl (2015)

  Omat lisäykseni boksiin (kursiivilla ne, jotka ovat kokonaan uudenlaisia tuotteita):

  • äitiyspakkauslaatikko, Vimman musta-valkoinen lettikuosilla (olisi mielestäni kaunis ja herkkä, ja värimaailmaltaan se sopisi jokaiseen kotiin)
  • makuupussi, Piia Kedon Aarrekidille suunnittelemasta Rannalle-kuosista
  • Haalari pussiksi avattavaa mallia. Musta. Kyllä!
  • Musta-valko –pilkulliset tumput ja tossut.
  • Uutena tuotteena college-kangashaalari tyyliä Mainio Clothing, koska kesällä/keväällä kollarihaalari on mielestäni yksi parhaista tuotteista pienille lapsille
  • kevyttoppahaalarin tilalle fleecehaalari tyyliä PO.P.
  • Ruskovillan villahaalari
  • neulemyssy, valkoinen. Ei tupsuja.
  • valkoiset sukkahousut.
  • musta-valkoisia kuviobodyjä pienillä väriyksityiskohdilla
  • imetyssuoja tyyliä Söpö (toimisi myös ohuena lattiavilttinä vauvalle)
  • Madaran vauvavoide ja Sophie la Girafen baby oil
  • kestävä yöhaalaripotkupuku
  • vauvalegagreita ja -pöksyjä (itse en pidä sukallisista potkareista muulloin kuin yökäytössä)
  • muovinen ruokalappu + kankainen kuola- ja puklusuoja
  • vauvakirja

Olipas ihana tutustua pitkästä aikaa vauvanvaatteisiin. Oliko niin, ettei vuonna 2010 oikeasti ollut näin paljon kauniita vauvanvaatteita (myös ketjuliikkeissä!), vai enkö silloin vain osannut etsiä oikein niitä? Ketkä muut etsivät vauvatuotteita viimeksi vuonna 2010?

-Karoliina-

* tuotteet valmistajien sivuilta (Lindex, KappAhl, Aarrekid, Mainio, Vimma, Madara, Sophie La Girafe, Marimekko, Polarn O. Pyret, Reima, ReimaTec)

Lue myös

X