Kolmistaan

Vinkkaa! Miten toteutetaan kaunis parveke ja parvekepuutarha?

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Kun me muutimme Lahdesta Helsinkiin, huokasin helpotuksesta. Vaikka sielläkin meillä oli todella pieni piha (tai oikeastaan kaksi pihaa, jos etupihan autokatos ja siihen liittyvä läntti nurmikkoa lasketaan), tuntui sen hoitaminen liian vaikealle meille. Emme vaan olleet ihmisiä, jotka leikkaisivat nurmea tai kitkisivät kukkapenkkiä.

Koko sen sisustustouhun ja muuton keskellä se parvekkeen laitto kuitenkin jäi. Ja emme jostain syystä viime kesänäkään saaneet juuri mitään aikaiseksi. Muutama Ikean ulkopenkki tuli hankittua, mutta se oli sitten siinä.

Tänä keväänä olen päättänyt, että nyt meidän pitää ryhdistäytyä. Kun kuitenkin kesällä pari lisäneliötä ulkoilman puolella ovat enemmän kuin tervetulleita. Ja onhan se vähän noloakin, kun kaikilla muilla talomme asukkailla on ihanat parvekeviljelmät, ja meidän parvekkeemme, joka on muuten kaikkien nähtävillä ulko-oven vieressä, seikkailee yksittäinen uimarengas tai kasa rikkinäisiä kukkaruukkuja.

Kerran oma pohdinta ei tuota tuloksia, kerro sinä, mitä me voisimme tehdä? Mistä edulliset ja tyylikkäät kalusteet? Veisikö ruokapöytä mielestäsi liikaa tilaa? Pitäisikö parvekkeella olla vaikkapa leikkimökki F:lle? Mitkä kasvit kestävät antiviherpeukalon touhuja ja sitä, että saatamme kesällä olla viikonkin reissussa?

Jos sinulla on enemmän tietoa näistä asioista, olisin enemmänkin kuin tyytyväinen, jos vinkkaisit minulle ohjeesi!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

X