kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 19.03.2015

Vinkkaa! Miten toteutetaan kaunis parveke ja parvekepuutarha?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
33 kommenttia

Kun me muutimme Lahdesta Helsinkiin, huokasin helpotuksesta. Vaikka sielläkin meillä oli todella pieni piha (tai oikeastaan kaksi pihaa, jos etupihan autokatos ja siihen liittyvä läntti nurmikkoa lasketaan), tuntui sen hoitaminen liian vaikealle meille. Emme vaan olleet ihmisiä, jotka leikkaisivat nurmea tai kitkisivät kukkapenkkiä.

Koko sen sisustustouhun ja muuton keskellä se parvekkeen laitto kuitenkin jäi. Ja emme jostain syystä viime kesänäkään saaneet juuri mitään aikaiseksi. Muutama Ikean ulkopenkki tuli hankittua, mutta se oli sitten siinä.

Tänä keväänä olen päättänyt, että nyt meidän pitää ryhdistäytyä. Kun kuitenkin kesällä pari lisäneliötä ulkoilman puolella ovat enemmän kuin tervetulleita. Ja onhan se vähän noloakin, kun kaikilla muilla talomme asukkailla on ihanat parvekeviljelmät, ja meidän parvekkeemme, joka on muuten kaikkien nähtävillä ulko-oven vieressä, seikkailee yksittäinen uimarengas tai kasa rikkinäisiä kukkaruukkuja.

Kerran oma pohdinta ei tuota tuloksia, kerro sinä, mitä me voisimme tehdä? Mistä edulliset ja tyylikkäät kalusteet? Veisikö ruokapöytä mielestäsi liikaa tilaa? Pitäisikö parvekkeella olla vaikkapa leikkimökki F:lle? Mitkä kasvit kestävät antiviherpeukalon touhuja ja sitä, että saatamme kesällä olla viikonkin reissussa?

Jos sinulla on enemmän tietoa näistä asioista, olisin enemmänkin kuin tyytyväinen, jos vinkkaisit minulle ohjeesi!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (33)

Mä lähtisin siitä, että miettisin mitä haluaisin parvekkeella / terassilla tehdä? Jos tietää, ettei meinaa syödä siellä, niin on turha hommata pöytää tilaa viemästä. Kasvit sillä ajatuksella, että haluatteko nautiskella loppukesästä yrttejä, mansikoita tms. vai haluatteko kukkia vain iloksi silmälle. Noita kasvejakin on helpoista vaikeiksi. 🙂 Kuinka aurinkoinen / varjoinen teidän parveke on? Se vaikuttaa paljon siihen, mitkä kasvit viihtyvät. Kasvien suhteen voi kysellä neuvoja myös puutarhaliikkeistä.

Mä laittaisin pienen pöydän, jonkinlaisen varjon ja muutaman helpon kasvin.

Moi, ruukkuja voi laittaa eri tasoihin, niin saa lisää ulottuvuutta niihin, esim toinen toisen päälle kun toinen on alla väärinpäin (kuulostipa joltain seksiasennolta 😀 ). Sitten laittasin kans varjon ja helppoja kasveja. Pelargoniat on niin ihania ikisuosikkeja. 🙂

Sellanen pieni pyöreä pöytä sopis tonne eikä veis liikaa tilaa. 🙂 itse kun en oo mikään viherpeukalo niin mulla on parvekkeella Ikeasta ostettu tekokukka joka näyttää tosi aidolta! 🙂

Mä kans ostaisin ison päivänvarjon ja pöydän ja pari pehmustettua tuolia. Tuolin pehmusteille olisi kiva olla helppo säilytys sateen varalle, voishan se olla joku laatikkotyylinen istuin, jonka sisään saisi pehmusteet.

Puksipuu on helppohoitoinen ja näyttävä pihakasvi, mutta döfää voimakkaalle…Tai osta edullinen ja kivannäköinen ulkokukka, jonka voit heivata roskiin, jos se loman jälkeen on nuupahtanut ja ostat uuden tilalle. Mäkin vierailin viime kesänä pariin otteeseen Plantagenissa 🙂

Jos ette aio ruokailla partsalla, panostaisin F:n leikkeihin ja auringonottoon. Aurinkolökötuoli ja tyhjää tilaa johon voi levittää viltin leikkejä varten. Leikkimökkiä en laittais noin pieneen tilaan. Meillä on ostettu pari isoa härpäkettä Little tikesilta eikä ne kauaa kiinnostanut. Meidän viime kesän hitti oli isosta pahvilaatikosta tuunattu leikkimökki, joka kuukauden ja muutaman kastumisen jälkeen heitettiin pois.

Oisko sellainen joku leikkiteltta parempi ratkaisu? Helppo siirtää kaappiin säilytyksen, kun innostus loppuu. Ite laittaisin noihin kaiteisiin kukkalaatikoita ja niihin kasvamaan jotain kasveja. Myös joku semmoinen köynnöstyyppinen, nopeasti kasvava kasvi kuten Humala ois kiva kiertämässä noita kaiteita ja samalla tuomassa vähän lisäsuojaa katseilta, kun parveke on nyt niin ”alaston” ja kaikkien katseiden alla.

Ehdottomasti jotkut tuolit jotka on mukavammat istua, pehmeät ja sellaiset missä mielellään lököilee ja ottaa aurinkoa. Ehkä kaksi jotain sellaista ja niiden väliin pieni pöytä, niin voi myös syödäkin. Ja F:lle joku kiva pikkuttuoli, helposti siirreltävä 🙂

Miten olisi vähän jotain sermiä jollekin seinämälle vähän näkösuojaksi, esim semmoinen puinen ristikkosermi johon pystyy kiinnittämään ruukkuja, kukkalaatikoita, köynnöskasveja, valoja ja mitä vaan mieleen juolahtaa! Lattialle jäisi sitten lisää tilaa kun mahdolliset tulevat kasvit nostetaan pois maatasosta. Pyöreää pihapöytää suosittelen minäkin ja siihen sopivat taitettavat tuolit jotka voi tarvittaessa nostaa edestä pois seinää vasten tilaa viemästä.
F:lle joku ihana leikkiteltta toimittamaan leikkimökin virkaa, kunnon kiinnitys vain ja sadesuoja nii kyllä kestää suomen kesän! (IKEAssa oli niiiiin ihania prinsessatelttoja että ihan melkeen itkettää kun omassa lapsuudessa ei semmosia ollut.)
Puinen säilytysarkku parvekkeen tekstiileille ja samalla arkku voisi toimittaa istuimen virkaa, pieni patja vain päälle ja tadaa! Lopuksi ihania aurinkovoimalla toimivia valaisimia sinnetänne, pientä sähkögrilliä unohtamatta 😉

Ihanaa kevättä ja tulevaa kesää koko teidän perheelle! 🙂

Jonkun näköinen tiipii olisi F:lle hyvä tuohon!

Niin toisiaan: mitä parvekkeella olisi tarkoitus tehdä?
Kirjaa tuolla lukisin amerikkalaisessa kansituolissa, lasillinen viiniä lapsen mentyä nukkumaan maistuisi ehkä korituolissa… Ruuan syömiseen tarvitaan pöytä tuoleineen, mutta jos ei tahdo naapureiden silmien alla syödä, ei ole pakko pöytää hankkia.

Kun tuo teidän ulkoalue näyttäisi olevan lähellä maan pintaa, voisiko sen ulkopuolelle istuttaa vihreäksi näkösuojaksi esimerkiksi villiviiniä? Köynös pehmentäisi mukavasti ilmettä, toisi näkösuojaa ja ”vuodenaikoja”.

Kesäkukat kannattaa istuttaa isoon ruukkuun, jolloin ne eivät kuivu päivässä. Kesäkukille ostetaan kesäkukkamultaa. Multapussista kannattaa maksaa se toinenkin euro, eikä tyytyä vain halvimpaan mahdolliseen. Kasvivalikoimasta poimitaan kotiin ne helpot kaverit, joita ei tarvitse päivittäin nyppiä. Esimerkiksi pensaskrassi kasvaa kauniiksi ihan siemenestäkin, jos lapsen kanssa haluaa tehdä puutarhaa yhdessä. Krassin myrkytön kukka on tietysti myös plussaa 😉 Samoin ruusupapu on kiva kasvatettava lapsen kanssa, sillä kasvaa ihan silmissä: päivän aikana voi venyä sen kymmenen senttiä, joten kasvu ei jää huomaamatta. Ruusupavun voisi ohjata kasvamaan kaidepinnoihin tai vetää langat kaiteesta ylöspäin (kattoon tai talon seinään?) ja kasvattaa niistä uuden vihreän seinän.

Itse näkisin tuossa tilassa esimerkiksi valkoisen tiipii-teltan, maton ja muutaman lattiaruukun. Nuo olemassaolevat ikean tuolit ovat kivat, joten hankkisin niille kaveriksi puulaatikon pöytätasoksi.

Mä itse laittaisin säänkestävän maton, (itse valitsisin muovimaton, joista Pappelina on käytössä erinomaiseksi havaittu!) pöytäryhmän ja grillin. Sehän on tietysti ihan siitä kiinni että oletteko grillausihmisiä, ja haluatteko istuskella terassillanne, vai mikä sen käyttötarkoitus olisi? Nykyisin on myös todella aidonnäköisiä tekokasveja jos ei ole viherpeukaloksi syntynyt/oppinut 🙂 kaverillani on kivat tekopuksipuupallot terassillaan korkeissa mustissa ruukuissa, joissa on vielä valosarja päällä, tosi kivannäköiset 🙂
Kivoja kukkalaatikoita esim.ikeasta voisi ostaa tohon terassikaiteelle. Kynttilälyhtyjä tuomaan tunnelmaan kesäiltoihin 🙂

Jos parvekkeella ei kesälläkään syödä ruokaa niin usein, että viitsisi ruokapöytää ostaa (eikös se pyöreä justiin vie eniten tilaa?), niin mä ostaisin ulkoilmaan tarkoitetun sohva- tai muun istuskelukaluston. Mä haluaisin itekin sellasen, mutta meillä taas syödään kesäisin melkein joka päivä ainakin kerran ulkona ja joskus isommallakin porukalla, niin korkea pöytä on ihan ehdoton. Onneksi sentään sain ylipuhuttua aikoinaan miehen, että me TARVITAAN pihakeinu. Siinä on tullut otettua lasten vauva-aikoina itekin päikkäreitä. Nyt ne ei enää osaa olla hiljaa sen aikaa, että ehtisi torkkua 😉

Ja yllä tulikin se tärkein neuvo. Eli ensin todella miettikää, mitä te sielä parvekkeella teette. Joku helpohkosti kokoontaitettava leikkiteltta voisi olla F:lle kiva. Esko varmaan haluaisi seinään (koripallo)korin 😉

Asiasta apinaan: miten F:n harrastus on lähtenyt käyntiin?

Laittaisin parvekkeelle pöyreän tai nelikulmaisen neljän hengen pöytäryhmän. Pienelle seinän pätkälle sopisi vaikka Ikeasta saatava pieni metallinen hyllykkö (maksaa kympin ja on älyttömän kiva) ja siihen voisi pistää sitten aitoja tai tekokasveja ruukkuihin ja erilaisiin asetelmiin. F:llä kannattaisin ylempänäkin mainittua tiipiitä ja muistaakseni OK omin käsin kirjassa oli DIY ohje sellaisen väsäämiseen. Kun itse tekee niin saa päättää kankaat itse ja tulee varmasti uniikki. Myös parvekkeille tarkoitetut puulaatat voisivat tuoda pehmeyttä ja tunnelmaa tähän pieneen ulko huoneeseen! 🙂

Meillä paistaa arka 12 asti ja sitten klo 16->

Olet kyllä oikeassa: pitäisi miettiä ensin funktiot!

Kestääkö tekokukka ulkoilmaa!?!?!

[…] Vilautin teille alkukeväästä parvekkeemme hirmutilan.  Ja kuten jo silloin kerroin, olimme päättäneet, että kaksi kesää autiolla […]

[…] teiltä muutama viikko sitten vinkkejä parvekkeen sisustamiseen. Kiitos vielä hirveästi neuvoista : moni niistä menee varmasti […]

Moikka!

Oletko koskaan katsonut kuormalavoista tehtyjä sohvia tai pöytiä?
Niistä saa edullisesti rakennettua jos minkälaisen sohvakaluston parvekkeelle suhteellisen edullisesti jos on vaan yhtään näppärä käsistään.
Miksei niistä voisi tehdä myös jotain hyllykköä kasveille ja yrteillekkin.
Toinen mikä voisi olla leikkimökin sijaan niin sellainen kankainen tiipii.
Tosi kauniita saa esimerkiksi Ikean kankaista.

Hei,
kauniin värinen seinä ja kivat ovet ja kaide -ne on jo iso plussa

kun teillä kolmn koplan pienin jäsen on kovin pikkuinen niin mieti jo etukäteen ettei mikään ruukkuasetelma ole hutera, ovat yllättävän painavia, – kukkalannoitteet suljettavaan laatikkoon, – penkiltä tai pöydältä ei saisi yltää kaiteelle putoamaan sen yli, -kukat ja kasvit myrkyttömiä kaunokaisia, -tarpeeksi hentoa varjoa kuumiin hetkiin -pieni parveke on iso keidas- ihanaa kesää!

mulla on kestäny jo pari vuotta ja vieläkin hyvässä kunnossa! Välillä täytyy vaan muistaa ravistaa pölyt pois. 😀

Hylly pienine ruukkuineen näyttää kuvassa tosi kivalta, mutta oikeasti kesäkukkien hoito on sitä vaikeampaa, mitä pienemmässä multatilassa ne elävät. Pienessä ruukussa multa kuivuu helpommin ja juuretkin kuumenevat huomattavasti nopeammin kuin suuremmassa ruukussa.

No niinpä onkin, katsoinpa huonosti kuvista 😛
Ehkäpä se matto siihen vielä tuomaan lisää ilmettä, makuasia kyllä sekin tarvitseeko sitä. 🙂

Puksipuu. Sehän on kaunis. Haiseeko muka, Anni?

Olen katsellut samaa hyllyä aina. Pohdituttaa vaan, miten saadaan se kiinni niin, ettei se kaadu tuulessa.. Onko vinkkejä?

No se lopahti ekaa kertaan 🙂

Meillä siis on noidentapainen lattia jo 🙂 ihanan kotoisa!

Mistähän kamusi on sen hankkinut? Ja tosiaan: Matto pehmentäisi ilmettä!

Vau mitä kasvitietämystä!! Tattista!!

Voi kun hyviä ideoita¡¡ Ja joo: Näkösuoja kasvaa tuohon puskista jo alkukeväästä!

Hitsi vaan, kun ne teltat on yleensä niin rumia. Itse asiassa noissa tuoleissa On hyvä istua!!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X