Kolmistaan

Meidän perheen häpeäpilkku: Yhteensä 14 hammasreikää! #aamuinilloin

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Meidän perheessä hammasasiat ovat olleet erityisen pinnalla nyt vuoden verran. Ensin viime kesänä Esko paikkautti suustaan 12(!!) reikää, ja tänä talvena minä sain puolestani hampaani kuntoon valkaisun merkeissä samalla, kun minulta paikattiin kaksi kolosta. Uskokaa tai älkää, arkitoimenpiteinä harjauksen lisäksi me molemmat käytämme hammaslankaa ja suuvettä päivittäin. Mutta joskus myös näinkin, vaikka perusasiat olisivat kunnosssa!

F:n hammasrutiinit ovat menneet siinä, missä ne nyt varmasti nykypäivänä monessa perheessä menevät. Harjaus aamuin illoin, purkkaa ja xylitoli-pastillia silloin tällöin. Hammaspeikkopelottelu on ollut myös ilmeisen tehokasta. Jos vanhemmat eivät muista pesuja, muistaa F ne varmasti. Lastenklinikallekin mennessä suurin itku tuli siitä, ettei oma hammasharjaa ollut matkassa. ”Mä en halua samanlaisia torahampaita kun isillä”.

Jotta F tai kukaan muukaan lapsi ei kokisi jatkossa yhtä karmeita hammaskokemuksia kuin vaikkapa Esko reikineen (hän itki koko automatkan kotiin viime kesänä, kun hammas, jossa oli kolme reikää, jouduttiin repimään kokonaan irti), tässä muutama vinkki (lasten) hampaidenhoitoon:

  • Älä syötä lasta lusikalla, joka on ollut omassa suussasi. Karies tarttuu!
  • Hampaat tulee harjata aivan ensimmäisestä hampaasta lähtien aamuin illoin.
  • Lapsi on kykenevä harjaamaan hampaat vasta siinä vaiheessa, kun hienomotoriikka on kehittynyt tarpeeksi. Yleensä siinä vaiheessa, kun käsialakirjoituksin onnistuu hyvin.
  • Napostelua tulee välttää, jottei happohyökkäyksiä tule liian usein.
  • Ruokailujen jälkeen xylitol-purkka tai -pastilli ovat poikaa.
  • Ja Eskon oma vinkki erityisesti teineille: EI energiajuomia!

Kuinka teidän perheessä on keskitytty hampaiden hoitoon? Entä ovatko lapsenne hampaidenhoitomyönteisiä? Entä kuka muu on kokenut vastaavaa kuin Esko?

Tänään perjantaina vietetään kansainvälistä hampaidenharjauspäivää, jossa Pepsodent on pääsponsori. Pepsodent aloittaa tänään myös #aamuinilloin –kampajansa, joka kannustaa ihmisiä kiinnittämään huomiota säännölliseen hampaidenharjaukseen. Sinäkin voit olla mukana hyvän mielen hammaskeijuna, kun jaat oman hammaskuvasi Instagramiin tai Twitteriin tunnisteilla #aamuinilloin, #brushbrush ja #ad. #aamuinilloin –kuvat voi käydä katsomassa täältä.

Lopuksi vielä F:n kuvaama hampaidenpesuvideo 🙂

https://youtu.be/ElmIrgQnito

-Karoliina-

 

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Lue myös

X