kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 24.03.2015

Neiti F vastaa!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
13 kommenttia

Mimmi pisti mulle kiertoon Parasta just nyt –haasteen, ja koska höpisin itsestäni jo ihan tarpeeksi eilen, annoin F:n vastata, mitkä asiat hänen elämässään ovat parasta just nyt.

Ja näin hän vastasi. Parasta just nyt on:

  • että tulee talvi ja joulu (toim.huom. –> Ulkona satoi eilen räntää.).
  • suklaamunat.
  • uiminen ja laidalta hyppiminen (käytiin juuri mun kaverin pitämässä uimaopetuksessa).
  • kun telkkarista tulee viikonloppuna Ryhmä Hau.
  • se, kun hoidossa oli lempiruokaa. Spagettia ja jauhelikastiketta.
  • kun pääsiäisenä mennään mummolle ja papalle.
  • Lego Friends -eläinsairaala (jonka mummo ja pappa antoivat nimpparilahjaksi, ja jonka vasta minun siskoni osasi koota. Liikaa pieniä osia Eskolle ja minulle).
  • se, kun on puhtaat hiukset (koska perjantaina F oli liponut hoitokavereidensa kanssa salaa purkillisen huulirasvaa hiuksiinsa. Piti pestä aika monta kertaa viikonloppuna, että rasvaisuus hävisi).
  • serkku.

Mukaan haastan Mutsie-Irenen, Emman, Jennin, Emmin ja pikkusiskoni Aurooran.

– Karoliina ja F –

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (13)

Ihana F <3 Mutta noi legot 😀 Onneksi F:llä on täti 😉 Meillä taas tykkää ihan kaikki niistä. Pikkulegoilla leikitään useammin kuin isoilla. Ja mun mielestä toi rakentelu on ihan parasta! Paitsi kun poikakin rakentaa niitä ihan sujuvasti, en useinkaan saa niiden ohjeiden mukaan rakennella :/ Pitää ostaa ihan omia legoja vissiin.

Että vinkiksi: Pistä F ihan itse rakentamaan, kyllä se varmasti oppii. Ja on luultavasti jopa muutenkin hyödyksi. Auttaa avaruudellista hahmottamista. On hauska seurata poikaa, kun hoksaa jo todella nopeasti miten päin palikat on. Kaiken lisäksi se muistaa ne ulkoa. Kun joku menee rikki, ei aikaakaan kun kaikki on taas kasassa. Ja noi virallisten legojen ohjeet on oikeasti jopa hyvät. Meillä on myös niitä halpisversioita ja ne on ihan persiistä. Ei tule niitä enää meille. Ne osat jopa hajolee paljon herkemmin, vaikkei sinänsä ole yllätys. Hyvä vaan, niin saa kohta heittää roskiin…

Niin. Itse en ajattele ihan noin jyrkästi. Media ja sen kuvat kuuluvat aikaamme. Vanhempana toki haluaa tehdä varmistelun varmisteluita, mutta kuten sanoin, asia ei ole meillä nyt mikään kovinkaan iso asia. Tai edes lopullinen. Toki näitä asioita varmasti jokainen (bloggaava) vanhempi pohtii.

Moi Karoliina:)

Esittelen meidän ruotsalaisia muotituotteita julkkiksille ja merkittävimmille bloggaajille.

Koska tyylisi sopii yhteen tuotemerkkimme kanssa, haluaiimme sinun testaavan paria.

Meilaa minulle niin lähetän lisätietoja.

Hauskaa päivänjatkoa!!

Carl

😀 Mä aina ihastelen noiden legoinsinöörien kekseliäisyyttä. Meillä on paloasema ja sieltä löytyy mm. taukotilasta keittiötaso, lavuaari, keittolevy, paistinpannu ja makkara 😀

Ihmekös, että legot on monien suosikkeja!

Mä jäin oikein odottaa vastausta tähän (ja varsinkin ennen kuin alan kritisoimaan ja neuvomaan aiheesta). Ensin kuitenkin kommentti persoonattomista taaperoista, kyllä, kaikki lapset (vauvat) näyttää samalle.

Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus päättää verkosta löytyvä materiaali itsestään. Varsinkin jos on harvinainen nimi, niin tietojen ja kuvien löytyminen ja yhdistäminen myöhemminkin on helppoa. Aivan syystä julkisuuden henkilöt suojelevat lastensa oikeutta yksityisyyteen. Mielestäni on väärin, että vanhempien kautta leimataan lapsia, vaikka toki näin tehdään kokoajan tietoisesti tai tiedostamatta (vaatteet / koti haisee vaikka vain pesuaineelle, lepsuna esimerkkinä).

Ja kuinka viattomalta tuntuu laittaa yksityiselle fb seinälle kiva kesäkuva rannalta. Kun miettii hetken, onko kuvat aina ja varmasti yksityisiä? Onko riski, että mahdollistan materiaalituotannon pedofiileille? Haluanko altistaa lapsen kuvan tuohon käyttöön?

Jos lapsen puolesta tekee päätöksen esim. kastamisesta tai muuten uskonnollisesta kasvatuksesta, voi lapsi toisin päättää toimia tulevaisuudessa. Kuvia verkosta ei välttämättä saa poistettua. Itse olen kieltänyt kuvieni julkaisun fb:ssa pl. ryhmäkuvat, jotka hyväksyn erikseen, sekä muutamia aurinkolasikuvia kavereiltani löytyy. Olen aina ollut ”julkisessa” työssä, joten minulla on aina ollut mm. salainen puhelinnumero, enkä ole fb:ssa.

Silti salaa olen tyytyväinen juuri uutisoidusta tapauksesta, jossa julkinen tuomio pedofiliasta nimen kera oli yhdistetty itse julkaistuun fb kuvaan. Kaksiteräinen miekka ja tarkoitus pyhittää keinot?

Ps. Ja onhan kaikki pääsiäispupukuvat lapsista silti kivaa katseltavaa.

Tästä voisi kirjoittaa kokonaisen postauksen, mutta lyhyesti näin. Mielestäni vielä melko persoonattoman taaperon kasvot ja jo ison lapsen kasvot (ja sen mukana hänen oma elämänsä) ovat kaksi aivan eri asiaa. Tosin. Ei tämä niin big deal ole. Nyt on kuvattu näin, mutta jatkosta ei ole tietoa. Ei siis ehdottomuutta mihinkään suuntaan!

Toki osaa rakentaa vaikka mitä, mutta nyt mukana oli mm. karuselli ja oikeasti liikkuva leikkiröntgen 🙂 Huh!

Pakko kysyä, ku en oo ainakaan huomannu vastausta tähän. Miksi ette näytä fiinun naamaa, vaikka koko kansa on nähnyt sen telkkarissa?

Niin ihanan vaatimattomista asioista onnellinen 🙂 ihan hävetä saa mistä kaikesta sitä valittaakaan.. otetaampa mallia me aikuiset !!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X