Kolmistaan

Näytän hyvältä ilman paitaa -olo

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Elsa kirjoitti keskiviikkona osuvan tekstin siitä, kuinka edelleen – kolmekymppisenä – haluaa pukeutua omannäköisesti tennareihin ja vähän rennompiin vaatteisiin. Siltikin, vaikka joidenkin mukaan hänen ikäisensä tulisi olla jo virallisempi toimistopukeutuja ja luopua trendikokeiluista.

Kommentoin jo Elsan postauksen loppuun, että itsekin olen useiden aikuismaisten kokeilujen jälkeen päätynyt, aina lopulta, siihen omalle tuntuvaan,ikuiseen tennarit+farkut+nahkarotsi -tyyliin. Siinä kun olo on vain niin kotoisa ja minunlaiseni.

Karmea pelkoni on kuitenkin välillä se, etten jossain vaiheessa enää tajua, että aika on ajanut ohi tyylini. Tiedättehän ne 50+ -naiset, joilla on kivipestyt kimalletakataskufarkut, kiharrettu blodipehko ja pinkki nahkarotsi. No. Mä pelkään olevani joku päivä juuri se nainen näissä Vanseissani. Silloin, kun tämä tyyli edustaa jotain niin noloa ja mennyttä.

Lueskelin viikolla taas pitkästä aikaa yhtä teinikirjasuosikkiani, Kari Hotakaisen Näytän hyvältä ilman paitaa. Jotenkin tämä novellin kohta sai minut miettimään tätä antiteinien pukeutumistyyliä. Jokohan meille naureskellaan tuolla Kampin teiniporukoissa? Olenko saavuttamassa jo tilan, mistä kirja kertoo?

”Mitä suomalaisille vanhemmille tapahtuu, kun lasissa on rapiat neljäkymmentä? –Totta on, että maailma heittelee kirkkokuorolaista, mutta se mun kaaliin ei mene, etteivät vanhemmat suostu vanhenemaan. Onko se niin vaikeeta olla naavakorva?

Puhun nyt esimerkin kautta, joka löytyy läheltä — Sohvalla lojuu lahna, oikeelta nimeltään Jartsan isä. Sen lasissa on viisikymmentä, mut jos sitä kattoo kaukaa, se näyttää kolmevitoselle. — Kattokaa reppanaa. Korvis killuu kuin Jyrkin juontajalla, käsivarsiin se on hoitanu sarjakuvat, harvan tukkansa se on kerinyt vittu ponnariks taakse, vaikka päälaella paistaa lokinpaskojen paikoitusalue, ja aivan kun tää ei vielä säälittäs tarpeeks, se on tinkiny kirpparilta nahkatakin ja telttahousut toissavuoden mallia.– Viiskymppinen lahna ahtautuu sinttien katiskaan, mikä vittu näitä aikuisia vaivaa?”*

Hyvää lauantaiaamua. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

-K-

* KARI HOTAKAINEN, Näytän hyvältä ilman paitaa. Novelli: Aina aamuisin.

 < paita, Lapko // ruutupaita, Carlings >

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

X