kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 22.04.2015

Vauhdikas siskoviikonloppu Tampereella

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

 

  Kuten jo täällä blogissa olen ennen ja jälkeen hehkutellut, vietimme tosiaan siskoviikonloppua viime viikonloppuna Tamperella, jossa Hipsu-siskoni asuu, ja jonne minä ja Jyväksylässä asuva Auroora-siskoni matkustimme.

Auroora oli mennyt Manseen jo perjantaina, minä saavuin huudeille lauantaiaamupäivänä.

Ja voi sitä ilon määrää! Oli ihanaa olla ihan vain siskoporukalla ilman lapsia tai miehiä. Puhua hassuja sisäpiirijuttuja ja laulaa kovalla äänellä vaikkapa matkalla bussipysäkille.

Kaksi yötä siskoporukassa kyllä todella virkisti mieltä. Ja myös kehoa! En muista, milloin olisin myöskään nukkunut niin paljon.

Unten lisäksi ehdimme mm. tutustua Uhanan uuten mallistoon SuperMukavassa, käydä Purnauskis-kissakahvilassa, valmistautua illanviettoon pitkän kaavan kautta,baareilla, syödä yöpitsaa, nukkua siskonpedissä, syödä herkkubrunssia,herkkuhamppareita ja herkkumunkkeja. Ja höpistä minkä ehdimme.

Aika mahtava viikonloppu! On se vaan kivaa, että hupsuttelu siskojen kanssa ei jää vain lapsuuteen, vain edelleen on yhtä hauskaa.

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (6)

Pystyn niin kyllä samaistumaan tähän postaukseen. Itselläni on myös kaksi pikkusiskoa, toiseen ikäeroa 1,5 vuotta ja toiseen 7 vuotta. Jo lapsena siskoista sai paljon seuraa ja näin aikuisena olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että siskot ovat parhaita ystäviäni!

Kiitos ja kiitos 🙂

Tuolla SuperMukavassa! Lähellä Koskaria,Otavalankatu 3 A:ssa.

Oi, kuulostaa niin ihanalta ! Ootte niin nättejä, kaikki erinäkösiä 🙂 Sulle passaa todella hyvin nutturalle tukka, pidä enemmän noin =) !

Hei missä treellä on noin ihana valikoima uhanan koruja?????

Sama täällä 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X