kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 29.04.2015

bObles-arvonta + leikkihetkiä

Teksti
Karoliina Pentikäinen
161 kommenttia

      

Pari viikkoa sitten aloitimme lauantaiaamun vähän erilailla kuin yleensä: Suuntasimme nimittäin jo ennen yhdeksää Karhupuiston kupeeseen kahvila Berggaan aamiaiselle muutaman bloggaajan ja näiden lasten kanssa. Mukana oli Elsa ja Kaamos, sekä Riikka ja Iina lapsineen.

Kahvittelun ja kaikkien aamuherkkujen lomassa lapset saivat temppuilla tanskalaista suunnittelua olevilla bObles-tuotteilla ja me aikuiset saimme kattavan tietopaketin siitä, mitä nämä hassunnäköiset bOblesit oikein ovatkaan.

Itselläni oli tietoa tuotteista jo vähän etukäteenkin, koska F:n huoneessa on jo muutaman kuukauden ajan ollut milloin minkäkin tempun tai leikin osana pinkit Muurahaiskarhut. Milloin muurahaiskarhupalikoista on syntynyt pöytä ja tuolit, milloin pehmolelujen kerrostalo, milloin rata, jonka alustoina palikat ovat saaneet toimittaa virkaa.

Ja sehän kuulemma koko tässä tuotesarjassa onkin se pointti: bOblesit muokkautuvat lapsen leikin mukaan kehittäen koko ajan tämän motoriikkaa ja mielikuvitusta! Tuotteiden muunneltavuus ja muovautumiskyky ruokkivat leikkiä ja antavat miljoonia mahdollisuuksia.

BOblesit ei ole siis vain leikkikaluja, eivätkä vain huonekaluja. Ne ovat näitä molempia, ja ne muotoutuvat lapsen iän, koon, tarpeiden ja motoristen kykyjen mukaan. Moni koulu on kuulemma ottanut jo bOblesit käyttöönsä, eikä ihme. Tämmöisellä Madolla istuminen ei tekisi varmasti pahaa aikuisellekaan!

BOblesien lisäksi saimme katsastaa vielä Crazy Safetyn julmetun siistit kypärät, lukot ja soittokellot. Miksi, oi miksi, näitä ei ole aikuisten koossa?

Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua arvontaa, jossa voit voittaa 100 eurolla bObles-tuotteita. Kerro tähän viestikenttään alle oma bObles-suosikkisi, sekä se, mikä väri miellyttää eniten silmääsi. Tuotteet ja värit voi tarkistaa täältä. Arvonta-aikaa on sunnuntai-iltaan 3.5.2015 klo 21.00 asti EDIT: Aika sunnuntaiAAMUUN klo 9.00 asti. Onnea!!

-Karoliina-

P.S. Jos innostuitte bObles-touhuista yhtä paljon kuin minä, tässä vielä muutama linkki, jota kannattaa tsekata:

1. BOblesin jälleenmyyjät.

2. BObles-tuotteita BabyStyle-liikkeessä.

3. Bobles Facebookissa ja

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (161)

Harmaa elefantti on suosikkini ja sopisi loistavasti molempien meidän lasten huoneisiin 🙂

Näimme näitä lapsimessuilla ekan kerran ja ihastuttiin 🙂 Violetti elefantti– se oli rakkautta ensisilmäyksellä 😉

[…] kaikille osallistujille, kiitos Bergga ja Bobles- ja kypärätyypit, kiitos Elsa, Iina, Karoliina, Esko ja lapset ja otathan HannaKoo yhteyttä, […]

En ole aikaisemmin kuullutkaan noista. Tuli sellainen fiilisi, että noita tarvitaan useampia että saisi mielenkiintoisia rakennelmia. Mutta meilläon kotona urheilullinen ja vilka 3-vuotias ja kaksi yksi vuotiasta jotka opettelevat kävelemään. Pinkki muurahaiskarhu pisti heti silmään ja siitä olisi noin ylsinäänkin paljon iloa. Tekisi itsekin mieli hyppiä noiden päällä! 🙂 ihana lastenhuoneen piristäjä! Tulisi tarpeeseen.. ^^

Kalastajan perheeseen kala olisi paras! Ja värinä äidin silmää miellyttää violetti 🙂

Pinkki elefanssi olisi ihana 🙂

Keltainen donitsi ois ihana 🙂

Voi miten ihania 🙂 ekana varmaan kotiuttaisin sinisen elefantin.

Pinkki elefantti on ihana ja on äidin sekä tytön mieleen 🙂

Multipurple elefantti on melkoisen elegantti 🙂

Sininen muurahaiskarhu, tollainen ois ihan mahtava

Kilpikonna olis ihana, jade oli ihanan raikas 🙂

Aivan ihania leluja. Suosikkini on pinkki elefantti.

Pinkki elefantti on aika magee ilmestys 🙂

Harmaa elefantti on lempparini 😛

Pinkki elefantti on lempparini =).

Hienoja ovat kaikki, mutta meille paras olisi ehdottomasti sininen norsu!

Kyllä se valinta olisi violetti donitsi! Mahtava. 😀

Lapsimessuilla lapset rakastuivat matoon, joten se on koko perheen suosikki. Värinä pinkki!

Lasten päiväkodissa on boblesin donitseja ja ne ovat olleet siellä varsin paljon käytössä 🙂

Kaikki on ihania mut ehkä norsu siistein ja harmaana 🙂

Elefantti missä värissä tahansa.. oishan nuo kivoja leikkihuoneessa mut meillä siellä jo nyt ihan liikaa roinaa niin en tiiä haluaisinko bobleseja sinne 😉 ei vaan, jos ilman saisin niin en vqstaan pistäis…

Ihania! Ehkäpä harmaa elefantti 🙂

Harmaa elefantti vaikutti hauskalta kaverilta! 🙂

Roosan värinen muurahaiskarhu olisi varmasti mieluinen meidän kolmelle lapselle!

No aika söpöjä juttuja kyllä! Jos yks pitää valita, niin violetti elefantti 🙂

Pinkki krokotiili. Niin hyvä päiväkodissa aivan pienten lasten ryhmässä! Jonoa Krokon rappusiin on koko ajan 🙂

Harmaa elefantti menee ehdottomasti toivomuslistalle (ainakin äidillä 🙂 ). Ihania tuotteita!

Nämä olisivatkin hauska lisä meidän lasten huoneeseen 🙂
Vihreä elefantti sopisi meille!

Mitä enemmän näihin tutustun niin sitä enemmän ihastun, muutan sen verran ”ääntäni” että kallistun harmaan elefantin puoleen. Harmi että harmaana valikoima on aika suppea.

Harmaa elefantti on suloinen ja vieläpä väreiltään täydellinen!

Harmaa elefantti sopisi meille!

Krokotiili on mielestäni hauskin hahmoista ja vihreä ihanan pirteä väri. 🙂

Oooo tuo Wild Nature owl ois mulle itelleni <3
Muuten sitten harmaata, ripaus keltaista, jopa vihreää 🙂

Pinkki donitsi on meidän suosikki

Pinkki elefantti olisi kummitytölle ihana lahja. 🙂

Vihreä mato 🙂 Uusi tuttavuus tämä bObles. Ois varmasti meidän touhuavan yksivuotiaan mieleen ja mukava vaihtelu yhteisiin leikkihetkiin.

Vihreä krokotiili olis hauska 🙂

Sininen muurahaiskarhu on meidän suosikki

Muurahaiskarhu sekä pyöräilykypäristä hai ovat meidän suosikit. Kypärän osto onkin nyt pikkupojalle juuri ajankohtaista.

Pinkki elefantti olisi tosi ihana meidän 1-vuotiaalle!

Ihana vihreä muurahaiskarhu!

Sininen donitsi! Vaikka olishan noissa monta kivaa. Pojat kaipaa tasapainotteluhaastetta, joten toivon arpaonnea meille!

Harmaa elefantti on suosikkini 🙂

Nää on aivan ihania! Multi green elephant ja crocodile on meidän suosikkeja 🙂

Moikka! Ehdoton oma sekä 2,5 v poikani suosikki on Multi blue bobles kala! Ystävä perheellämme on sellainen ja aina se vaan on yhtä ihastuttava ja koristaisi kivasti myös poikani huonetta! =)

Pinkki elefantti sopisi täydellisesti kahden pienen prinsessan huoneeseen. Siitä olisi varmasti iloa heille!!

Ompas vaikea valinta. Elefantti tai krotiili lilana 🙂 Tulisi meillä varmasti kovaan käyttöön sillä tyttö juuri täyttänyt 1v ja vauhtia piisaa. Nyt täytyy pitää peukut ja varpaat pystyssä että onni suosisi 🙂

Onpas ihania, ihan uusi tuttavuus mulle 🙂 Pinkki elefantti olisi just sopiva ”heppa” meidän rämäpäälle.

Elefantti kivoin ja monipuolisin . Vihreä!

Ihania! Mahtavaa,että lapsille kehitetään näin monipuolisia leluja. Meillä leikittäisiin varmasti kaikilla,ehkä multiraita sininen ja krokotiili tai muurahaiskarhu olisivat ykköset ☺

Pinkki elefantti sopisi hyvin 1,5v tytölle:)

Tää oli kiva uutuus, josta kuulla! Violetti muurahaiskarhu oli lemppari!

Minttu Donitsi ! Ihania – tälläiset on just parhaita lapsille !

Vihree kroko ois varmasti meidän 1v1kk pojan mieleen. Vois samalla harjotella takaperin rappusissa menoa, nyt ne mentäis nekku edellä. 😀

Muurahaiskarhu vihreänä voisi tallustaa meidän lastenhuoneeseen!

Turkoosi/sininen elefantti sopisi meidän lastenhuoneeseen täydellisesti 🙂

Harmaa elefantti kummipojulle 🙂

Vaikea valinta, varmaan elefantti tai muurahaiskarhu joko pinkkinä tai violettina olisi meidän lasten mielen 🙂

Vihreä norsu on huippu, mutta niin on kyllä kaikki muutkin!

Krokotiili ja vihreä tietty 🙂

Hauskoja! Mun pojalle ois tosi hyvät noi siniraidallinen kilpikonna ja sininen donitsi.

Roosa elefantti on mun mielestä ihanin Bobles.

Multipinkki elefantti olisi kiva ja olisi varmasti tytön mieleen 😉

Ihania olivat kaikki, mutta vihreä muurahaiskarhu olisi meidän poikien mieleen aivan varmasti. Toivottavasti onnetar suosisi 🙂

Lempparini on pinkki elefantti, aaaaaaaivan ihana! Sopisi niin hyvin mun sisustukseen <3

Harmaa elefantti on kyllä huikea! 🙂 Sopisi varmasti hyvin tuolle meidän liikkumaan opettelevalle neitokaiselle.

Noi on kaikki ihan mahtavia ja valinnan vaikeus suunnaton! Ehkä ihana elefantti sopisi keinuhulluille muksuille, vaikka sinisenä!

Pinkki elefantti olisi ihana!

Vihreä kroko ois varmasti meidän 7kk pikku-monsterin lemppari <3

Pinkki muurahaiskarhu sopisi tytön Huoneeseen 🙂

Pinkki muurahaiskarhu olisi meidän tyttöjen mieleen!

Tuo linkki ei toimi…? Muurahaiskarhun haluisin, sinisenä 🙂

Harmaa elefantti olisi ihana!

Todella vaikea valita yhtä suosikkia, mutta jos on pakko, niin olkoon se lila mato 🙂 Ihana idea näissä ”palikoissa”!

Kummipojalle donitsi grey 🙂

Vihreä elefantti sopisi meille. Mutta olipa kyllä paljon kivoja juttuja. 🙂

Sulosia! Kiva arvonta! Olisi ihana lahja tuo harmaa elefantti. 🙂

Ihania!! Harmaa elefantti on suosikki 🙂

Pinkki elefantti varmasti ilahduttaisi kummityttöä! 🙂

Ihania! Valitsisin violetin donitsin. <3 aurinkoa ja iloa kevääseen!

Vihreä muurahaiskarhu!!! Ihana 🙂

Vihreä on ehdottomasti suosikkivärini. Eläimissä on todella monta kivaa vaihtoehtoa, mutta valitaan suosikiksi vaikka muurahaiskarhu. 🙂

Oi! bOblesit on ihania! Lemppari on violetti muurahaiskarhu. Ehdottomasti hankittava tulevaisuudessa.

Pinkki elefantti on ihana. Nuo pyöränlukot näyttää myös huipuilta ja tarvettakin sellaiselle olisi.

Nämä on aivan ihania kaikki! Oon pitkään ihastellut sinistä elefanttia! 🙂
Mukana arvonnassa 🙂

Vaaleanpunainen elefantti kolahti mulle! 🙂

Roosa muurahaiskarhu meidän pienelle tytölle olisi ihana!

Mä luulen että sininen elefantti olis meidän poitsun mieleen! 🙂

Sininen elefantti olisi meidän pojan mieleen ! 🙂

Ei varmaan olisi niin väliä kummipoitsulle minkä sais mutta vihree kroko vsais varmasti silmät tuikkimaan 🙂

Pinkki muurahaiskarhu – pienempi versio 🙂

Multi Pink Elephant on suosikki

Lila tai pinkki on mun suosikkeja väreistä. Ja huolisin minkä vaan noista. Monikäyttöisimpiä pieneen tilaan (=meidän asunto) ovat mielestäni elefantti ja muurahaiskarhu 🙂

Niin kivan näkösiä!! Donitsit tai eleffantti on mun suosikit! Ja kaikki värit ovat kivoja☺

Nämä on huippuja! Elefantti sopisi meille (krokon ja donitsin kaveriksi). Uusi multi Blue miellyttää värinä kovasti.

Ihania! Vihreä tai sininen värinä, ja kroko tai elefantti olisi aivan loistavia kummipojalle 🙂

Meille sopisi vigreä krokotiili, poitsu yrittää kovasti nousta polvilleen ottaen kiinni aika hurjistakin paikoista…

Tahtoo kaikki 🙂 mut, mut krokotiili vaikka vihreenä ois kiva!!

Voi että kun nää on niin ihania kaikki! Suosikkini kuitenkin on vihreä norsu, sellaisen(kin) hankkimisesta haaveilen… 🙂

Vau onpa hauskoja! En ollut kuullutkaan tällaisista tuotteista. Ja nuo kypärät! Ihan mielettömiä:D

Kaikki näyttää hauskoilta mutta jos nyt joku sanottava niin WORM, pirteän vihreänä.

iso muurahaiskarhu vaalean vihreänä.

Pinkki donitsi olis aika herkullinen lisä herkkusuiden sisustukseen 😉

Muurahaiskarhu pinkkinä 🙂

Nuo donitsit on hauskoja ja Jade on väreistä suosikkini 🙂

Kokemusta ei ole mutta vaikuttaa hauskalle idealle. Lila väri olisi jees !

Multi pinkki elefantti olisi vähän isommallekin lapselle monipuolinen väline. Tosin tuo mato houkuttaisi jo sen puolesta, että itsekin pääsisi kokeilemaan. 😀

Ihana arvonta! Nämä ovatkin minulle ihan uusia tuotteita. Omaksi suosikiksi nousi ehdottomasti pinkki Donitsi:-)

Seuraavana hankintalistalla pinkki kroko tai kana. Vai oisko noi muurahaiskarhut sittenkin hyvät…

Multipinkki kilppari on mun suosikki! 😉

Olen haavaillut harmaasta donitsista varmaan jo vuoden. Se siis ehdottomasti!

Harmaa donitsi tai vihreä mato 🙂

Krokotiili vaikuttaa superhyvältä, ja harmaa olisi hyvä väri! Vihreä myös 🙂

Vaaleanpunainen elefantti on suosikkini 🙂

Nämä on ihan huippuja! En ole raaskinut hankkia kotiin mut onneksi näillä pääsee leikkimään ainakin ostoskeskuksen leikkipaikalla. Kolmevuotiaan suosikki on kuulemma vihreä krokotiili. Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

Olipa vaikea valinta! Suosikkeja ovat muurahaiskarhu ja donitsi 🙂

Lilat muurahaiskarhut on meidän suosikki 🙂

Jaden vihreä muurahaiskarhu ois bueno! 🙂

Krokotiili vihreänä olisi ihana pojan huoneeseen! Myös muurahaiskarhut vihreänä olisi pop! 🙂

Vaikea päättää! Ykkösinä ehkä krokotiili ja elefantti vihreänä tai sinisenä.. Ehkä vihreä kroko? Meidän 8kk konttaaja saattaisi arvostaa 🙂

Bobbles nature Africa tai cave.

Harmaa norsu tai jokin donitseista. Värit saisi omaan makuuni olla raikkaampia 🙂 ihania silti! 🙂

Vaaleanpunainen elefantti näyttää ihanalta! 🙂

Voi mitä mahtavuutta!! En ole aiemmin törmännyt näihin! Mitenkä oiva ja hyödyllinen vaikkapa synttärilahjaksi lapsiperheeseen. Ihastuin myös nuihin pinkkeihin muurahaiskarhuihin 🙂

Meille voisi kotiutua violetti Donitsi!

Noihan olis kaikki ihania, vaikea edes valita. Pinkki mato olis varmaan aika monikäyttöinen, aikuiselle tosiaan jakkaranakin menis. Tunnelmallisia kuvia olit ottanut, melkein saattoi kuulla iloisen puheensorinan 🙂

Pinkki iso muurahaiskarhu! Ihana!

Vaikea valita väriä. Mutta elefantti se olisi ja ehkä harmaa tai pinkki.

Kävin nettisivuilla tutustumassa tuotteisiin koska eivät olleet minulle tuttuja. Siniraitaisella madolla olisi meillä käyttöä.

Ihania ovat kaikki! Kun ekaa kertaa törmäsin tuoteperheeseen haltioiduin täysin. Liikunnan puolesta puhuja kun oon, ertyisesti alle kouluikäisten lasten asioissa. Suosikki on helppo; harmaa elefantti!

Pinkki muurahaiskarhu 🙂 Siitä saa varmasti keksittyy erilaisia leikkejä ja pinkki on kummipojan lempiväri 🙂

Mieki oon harmaan elefantin kannalla. 🙂

Vaikea valita, kaikki kivoja 🙂 Vaalean vihreä elefantti kelpais meille!

Voi apua miten ihania tuotteita. Minun (ja varmasti myös lasten suosikki :)) on harmaa norsu elefanttilainen.

Pinkki elefantti <3
Tuommoinen on ehkä pakko hommata omalle 6 kuiselle, liikkumaan opettelevalle tyttöselle 🙂

Vastaa käyttäjälle Jeppu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X