Kolmistaan

Köyhän miehen vappuaatto + gluteenittomat munkkikökköset

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Voi voi! Meidän oli tarkoitus viime vuoden tapaan viettää vappu tuttavaperheemme kanssa, mutta koska meidän sakki oli vielä toipilas, jäimme eilen kolmisin kotiin.

Meitä kaikkia harmitti aikalailla. Luvassa olisi ollut ilta meidän kaikkien mieleen.

Lupasimme kuitenkin F:lle, että hän saa kutsua tuttavaperheen lapset meille pian kylään, ja voimme silloin viettää post-vappua asuineen päivineen.

Yritimme kuitenkin kaikesta huolimatta luoda juhlatunnelmaa vähän eilen kotiimme. Tarjoilu oli tällä kertaa vaatimaton, mutta onneksi sentään jaksoin paistaa muutaman munkin 🙂 Tai siis munkkikökkösen. Glueenittomissa munkeissa kun pitää valita, haluuko kauniita vai meheviä munkkejä. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Ja ilmapallojakin hommattiin, tietty. Munkit tein muuten jo hyväksi koetusta Kaakao kermavaahdolla -blogin pullataikinasta, jonka jätin niin löysäksi, että tiputtelin rasvaan vain taikina könttejä niitä sen enempää muotoilematta.

Kuinka teidän vappuaattonne meni? Eskolla on vielä vähän kuumetta, minun kuumeeni jo onneksi laski. Vielä kun saisin ääneni takaisin, tällä pihinällä puhuminen on aika kurjaa. F tosin lohdutti, että olen nyt kuin Ariel, jonka äänen varasti Ursula 🙂

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Lue myös

X