kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 16.05.2015

Koukussa ja pahasti

Teksti
Karoliina Pentikäinen
28 kommenttia

Joskus mietin, mikä mun päässä oikein viiraa, kun kaunein kuvio jonka tiedän, on raitakuvio. Ja vieläpä se musta-valkoinen raidallisuus. Niin nähty, niin tuttu ja silti kuitenkin joka kerta niin sykähdyttävä yhdistelmä.

Meiltä musta-valkoista raitaa löytyy tooooodella monesta paikasta. Tyynyistä, matosta, verhosta, suihkuverhosta, Marimekko-mekosta, Marimekko-paidasta, julisteista, sukista ja nyt myös uudesta lempivaatteestani, Kainolta saadusta Pilvipouta-neuletunikasta*.

Olen joskus pohtinut, voisiko joku muu kuvio syrjäyttää musta-valkoiset raidat. Että miten olisi pallojen, salmiakin tai siksakin voitto…Mutta vaikka nekin ovat kivoja, ei raitoja taida voittaa mikään.

Kuka muu on koukussa raitoihin?

-Karoliina-

*saatu

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (28)

Hei, olen Anni ja olen raitaholisti. Kyllä. Jouduin jo jossain vaiheessa laittamaan itseni raitaostokieltoon. Kaikki oli vaan raitaa, että muilla alkoi päässä viirata 😀 Viime aikoina olen itseni vapauttanut kiellosta ja raitoja jälleen ilmestyy…

*Käsi pystyssä* Tunnustan! Kiva kuulla, että joku muu on yhtä hurahtanut! Meiltä löytyy makkarista raitaa lakanoista ja verhoista, eteisessä matoista ja veskissä pyykkikorista. Olohuone/keittiö yhdistelmä on toistaiseksi säästynyt.
Mustavalkonen on vaan niin kaunista! 🙂

Mä oon kans hirvee raitafani! Mutta enemmän pukeutumisessa, kun sisustuksessa. 🙂 ja ehkä parasta, on verhota raskausmaha myötäileviin raitavaatteisiin!! <3 😉

Tämäkin blogi on mennyt pilalle ainaisten yhteistyö-ja mainospostausten takia. Kiitos aiemmin oikeasti hyvästä blogista, mutta luen ennemmin mainokset postiluukun kautta tulleista lehtisistä.

Meidän kotonamme ei ole sisustuksessa mitään mustavalkoista tai raitaista, ei ole koskaan ollut.
Yksi tunika on tällä hetkellä mustavalkoinen.
Varsinkin sisustuksessa vierastan raitoja, varsinkin mustavalkoista.

Raidat ei todellakaan ole mun juttu muualla kuin varvassukissa, mutta ruutu-kuosit ovat pelastaneet ja virkistäneet, kun ainoat värit maailmassa ovat musta ja valkoinen.

Onneksi ihmisellä on valinnan vapaus, mitä lukee. Minulla esim. pienten lasten aika on ohi ja jätän useinkin tässä blogissa lapsia koskevat bloggaukset lukematta. Tuote-postaukset yms mainosbloggaukset on minun mielestä ok. Paljon on löytynyt tästäkin blogista minulle tuntemattomia tuotemerkkejä esim. kosmetiikkaa, jota voisi itsekin testata, vaikka mun ja Karoliinan ikäero taitaa olla yli 15 vuotta… 🙂

Täällä kamalasti raitaa myös. Mua kiinostais tietää mitkä on sun lemppari vaatekaupat. Tykkään tyylistäsi ?

Juu, liikaa yhteistyö- ja mainospostia nykyään. Kuin hakemalla haettaisiin ja vihjailtaisiin että sitä ja tätä pitäis saada. Harmi.

Hep! Täysin musta-valkoisen raitojen koukussa 🙂
Löytyy niin vaatteista kuin sisustuksesta.
Kaupassa mies pyörittelee päätään jos bongaan jossain raitaa niin ohi ei voi kävellä 🙂

Musta ja valkoinen sopivat jokaiseen vuodenaikaan, siksi ne miellyttävät silmää ympäri vuoden.
Kuviota raita taas – hmm – se on ehkä sellainen ”aikuisten” kuvio. Tähdet ja pallot on niin äkkiä nähty, siksak vähän siinä rajoilla kans. Mutta tasainen suora viiva toisensa vieressä
– tykkään!

Siis ihana tuo Kainon paita!! Vaikuttaa hyvälaatuiselta, onko pehmeä käytössä? Entäpä paidan mitoitus, onko käytössäsi normaalia kokoasi vai onko kovin väljä?

Näin on. Kaikkea mainostetaan, mitä vain ilmaiseksi tyrkytetään. väkisin värkättyjä kehuja…no kaikki touhuaa omiaan.

Meitsi!! Raidat ovat niin ajattomia. 🙂

Tiedän tunteen 😀

Niin on: Paras!

Voih! Muistan todellakin tuon. Mulla oli raidallinen ihoa myötäilevä toppi mahan päällä <3

Mistä sitten pidät sisustuksessa?

Ruudut on todella jees!

Cos, Carlings ja Monki. Tosin ostelen vaatteita nykyisin todella vähän. Poola Katarynan, Filippa K:n ja Uhanan vaatteista haaveilen aina, samoin itselle teetetyistä mittatilausvaatteista. Kengistä parhaita Vansit, Conssit ja Vagabondit.

Käykö sullekin niin, että ihastut johonkin raitatuotteeseen ja tajuat, että sullahan on kotona jo samanlainen ? 🙂

Ja tässä yhdistelämässä on se hyvä puoli, että se tosiaan taipuu pienellä tuunauksella kaikkiin vuodenaikoihin ja kaikkien värien kaveriksi

Kiitos 🙂 Ihanan pehmeä kyllä. Malli ei tosin ole mun kropalle (päärynä) paras mahdollinen, koska ylhäältä paita on löysä ja pepusta taas aika tiukka. Mutta käytän sitä silti 🙂 Koska: raidat, kotimaisuus, mukavuus! Täydellinen malli X:lle tai Y:lle!

Tykkään, mutta vaatteissa mielummin. Ja lakanoissa. Sisustuksessa ei niinkään, mutta ei mikään ehdoton ei. Paitsi mustavalko olis mulle too much. Sisustuksessa suosin vaaleita sävyjä.

Pakko kyllä yhtyä noihin yhteistyöpostauskommentteihin. Ymmärrän, että teille satelee tarjouksia, mitä suositummaksi blogiksi ”tulette” ja uskon myös teidän edelleen valitsevan niistä ne, jotka teille parhaiten sopii. Plus, että tällä postaustahdilla ne varmasti helpottavat aiheiden keksimistä 😉 mutta nyt viime aikoina on kyllä ollut tavattoman paljon ”mainospostia”, vaikka usein ihan kiinnostaviakin. Minäkin silti kaipaan teitä, ihan vaan teitä ja vähemmän mainoksia 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X