Esko lähti maanantaina leirikouluun oppilaidensa kanssa, ja tajusin, että tämä taisi olla elämäni ensimmäinen kerta, kun vietin F:n kanssa arkea monta vuorokautta ilman Eskoa.
Eskohan toki harrastaa paljon, emmekä kaikkia iltoja muutenkaan kolmisin vietä, mutta silti oloni oli erikoinen. Ja tällaiset havainnot tein kahdesta vuorokaudestani yksinhuoltajamaisesta elämästä:
PLUSSAT:
+ Kerrankin sain itse, ja vain itse päättää, kuinka F:ää kasvatan. Ei keskusteluja kasvatuslinjoista!
+ Aamu tuntui rauhallisemmalle. En tajua miksi, koska Eskohan siis yleensä vie F:n hoitoon. Ehkä kun yksi myöhästelijä oli pois jaloista, ei tarvinnut kuin huolehtia yhdestä ihmisestä itsensä lisäksi aamun aikana 😉
+ F:n nukahdettua tuntui, ettei ole oikeasti mitään tekemistä, joten töitä sai illalla tehtyä todella paljon enemmän kuin ennen.
MIINUKSET:
– F:n nukahdettua tuntui, ettei ole oikeasti mitään tekemistä, joten töitä tuli tehtyä illalla todella paljon enemmän kuin ennen.
– Aikuisseuran puute. Vaikkemme koko ajan juttelisikaan, toisen läsnäolo luo perhemäisen ja kotoisan olon.
– F:n vienti päiväkotiin bussilla. Niiiiin paljon iisimpää, kun Esko nakkaa hänet päikkäriin omalla autolla töihin mennessään. Nyt minun tuli lähteä töihin jopa 1,5 tuntia ennen työpäivän alkua.
– Nukkumaanmeno. Siis minun näkökulmastani. En oikein koskaan osaa mennä nukkumaan yksinäiseen sänkyyn. Lipsuin jopa F:n nukkumasäännöistä oman itseni takia, ja annoin hänen tulla viereeni unille.
– Iltapäivän kiire töistä kotiin. Kun päivähoidosta on vain yksi hakija, ei minkään syyn takia voi jäädä töihin pidempään kuin on pakko.
Kuinka te oikeat yh-vanhemmat koette elämänne? Koska tämähän tietysti oli todellakin vain tämmöinen kevyt pintaraapaisu aiheeseen, eikä tilannetta voi luonnollisestikaan verrata oikeaan elämään yksinhuoltajana. Mitkä ovat yksivanhempisen perhe-elämän parhaat ja pahimmat puolet in real life?
-Karoliina-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (12)
Minua, ydinperheessä lapsia kasvattavaa äitiä, häiritsee aina jotenkin se, kun miehen työmatkoja ym. menoja / lasten kanssa keskenään elämistä verrataan yksinhuoltajuuteen.
Meillä perheen toinen aikuinen on muutaman vuoden asunut opiskelujen takia toisella paikkakunnalla, mutta en silti ole kokenut olevani yksinhuoltaja. Minulla on ollut mm. taloudellinen tuki, toinen huolehtimassa kanssani perheen menoista ja tuloista. Samoin omakotitalon huolet on voinut jakaa toisen kanssa – jos ei ihan heti, niin ainakin viikon sisällä. Tai ajatellaan vaikka autoa: yksinhuoltaja pitää huolen yksin koko taloudesta, minä taas voin luottaa toiselle vaikka sen kesärenkaiden vaihdon.
Toki yksin arkea pyörittäessä olen kokenut noita samoja etuja: luvan tehdä mitä tykkää. Siinä järjestyksessä ja aikataulussa kuin itse parhaaksi näkee.
Ja toisaalta se väsymys, kun ei ole ketään, kenen kanssa työn jakaa. On jaksettava itse, aina, kun ei ole vaihtoehtoja. Silloinkin, kun vaikka sattuu itse sairastumaan.
Totaali yh:na tosiaan risoo just kun puhutaan et on yh kun mies tekee keikkatyötä yms.. tajuan kyl et pahaa sil ei tarkoteta mut itsellä särähtää korvaan. Siinä on kuitenkin se toinen jota odottaa kotiin 🙂
– se aikuisen seuran puuttuminen
– et voi hetkekskään ”levähtää” ja vaik sanoa: ”otatko lapsen ni voin käydä suihkussa tai vessassa”
– talous – kyllä ne toisen tulot vaan vaikuttaa
– jatkuva univelka kun yksin kaiken tekee (lapsi nyt 6kk ja alusta asti kahden oltu)
– pelkkä roskien vieminen on välillä mahdotonta ja perus asioiden hoitaminen
– ei ole kovin kummosta tukiverkkoa et lapsen saisi hoitoon jotta pääsisi edes kerran viikossa tai kuukaudessa jumpalle.
+ ei tarvi tapella kenenkään kanssa kasvatuksesta tai mistään.
+ ei ole mies toisena lapsena
+ siivotaan vain meidän sotkut
+ saa sen palkinnon kokonaan onnistumisista
+ ehkä pitempi pinna tullut
….. varmaan olisi paljon plussiakin lisää mut ei pää toimi 🙂
Yh, tytön isä ei ole edes nähnyt häntä, eikä halua.. Eli täysin kahden ollaan.. Yks plussa tässä nyt on se, että tyttö on vasta 1v3kk.. 🙂
Ei varmasti voikaan!!
Ihan varmasti juuri näin. Onneksi teillä on nyt asiat jo toisin 🙂
Rakkaudella mutsi ja Daniella. Juurikin näin. Keskitiellä suurin osa on varmasti tyytyväisimmillään!
Olet ihan oikeassa. Tietystikään kyseessä ei ole näin kokeiluluontoisesti oikea yh-elämä!
?
”Sitä myös odottaa toisen tekevän eikä aina jaksa ripeästi tarttua härkää sarvista”
Toi on niin tuttua! Ja raskasta… meillä kun on tilanne toisinpäin, eli ollaankin molemmat kotona. Puolensa ja puolensa, mutta kyllä mä jo niin odotan normaalia arkea ja sitä, ettei koko ajan olla kaikki kotona. Kultainen keskitie tässäkin 🙂
Olen sitä mieltä, ettei kukaan joka elää kahden vanhemman perheessä voi ymmärtää millaista on olla oikeasti yksin lapsen kanssa.
Itse koin raskaimmaksi sen toisen, vastuullisen aikuisen puutteen enkä niinkään käytännön asioita vaikka tokihan nekin välillä tökkivät. Oli raskasta kun ei ollut ketään kelle puhua, purkaa tai vaikka iloita lapsen onnistumisesta. Ei ollut ketään kantamassa päätöksenteon seurauksia yhdessä, tekemässä tulevaisuuden suunnitelmia tai vaikka niitä sinunkin mainitsemiasi kasvatuslinjauksia. Yhtäkkiä ne piti tehdä kaikki yksin ja se tuntui raskaalta, väärältäkin.
Sittemmin oma tilanteeni on tietysti muuttunut ja nyt meillä eletään uusperhe-elämää. Toki olen edelleen juridisesti yksinhuoltaja lapsen isän kuoltua mutta nyt minulla on ainakin rakas ja tärkeä aikuinen rinnalla jakamassa sitä vastuuta.
En ole ”oikea” YH mutta pyöritän kotia ja perhettä pitkälti yksin pitkiäkin aikoja.
Kun on kahden lapsen kanssa eikä tukiverkkoa aina ole on tärkeää tehdä juuri sitä mitä itseltä tuntuu hauskalta. Elää lapsen kanssa tässä ja nyt. Tehdä sellaista mitä ei ehkä ihan joka päivä tulisi. Esimerkiksi kahvilaan lounaalle tai välipalalle, kirjastoon silloin kun normaalisti oltais jo iltapuuhien kimpussa, extempore visiitti korkeasaareen tai vaikkapa vain ajella julkisilla pitkin pitäjää.
Perheenä sitä usein laiskotuttaa ja käyttää ajan eri tavalla (puhelin, tietokone ja televisio). Toki silloin on pakko hoitaa myös ne asiat jota viikolla on jäänyt. Esim pesutupa tai kauppareissu. Sitä myös odottaa toisen tekevän eikä aina jaksa ripeästi tarttua härkää sarvista. Sellainen hoida sinä, ai minä? Eikun sinä. Sitten toki erimielisyyksiä kasvatuksesta. Toki se voi olla väsymystäkin, mutta usein ollaan kyllä eri linjoilla.