kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 08.06.2015

Ikäkriisi ja life coach -fiilistelyä. Olenko muuttumassa hipiksi?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
26 kommenttia

Olen jo useamman vuoden ajan pohtinut sitä, mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että fitness-innostusten ja karppi-atkins-paleo-elämän keskellä itsensä henkisestä kasvusta ja (tököstä termistä huolimatta) kilvoittelusta ei puhuta juuri mitään. Jos nimittäin katsoo ihmiskunnanhistoriaa taaksepäin, melkein kaikilla muilla vuosituhansilla, -sadoilla ja –kymmenillä juuri henkinen kasvu, älykkyys ja itsensä kanssa painiminen mielen sopukoissa ovat olleet puuhia, jota on odotettu ihmisten tekevän, ja joita on myös arvostettu. Mutta nykyisin: Miten minusta tuntuu, että lihasten koosta puhutaan paljon enemmän kuin mistään ”oikeasta”. Älkää ymmärtäkö väärin. En luonnollisestikaan ole unohtanut sitä, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, ja kyllä, minustakin fyysisellä terveydellä ja kropalla on väliä. Hömpällä ja pinnalla on siis edelleenkin sija elämässäni 😉 Silti jostain syystä olen alkanut pohtia yhä enemmän myös näitä sisäisiä asioita. En tiedä, onko kyse taas tästä kolmenkympin kriisistä vai mistä, mutta viime kuukausien aikana olen alkanut pohtia entistä enemmän sellaisia kysymyksiä kuin: Millainen ihminen olen? Millainen ihminen haluaisin olla? Mistä koostuu onni? Millainen malli haluan olla tyttärelleni? Kuinka haluan muiden minut kokevan? Minkä fiiliksen luon ympärilleni? Mitkä asiat merkitsevät minulle eniten? Ennen, ehkä vaikka viisi vuotta sitten, olisin pitänyt edellisen kaltaisia pohdintoja liian hippimäisinä minulle. Ja elämäntaito-oppaita ja life coach –tyyppejä vain epätoivoisille keski-ikäisille keksittyinä pelastusrenkaina. Nyt kun mietin noita vanhoja aatteita, nolottaa. Miten ajattelinkaan, että kropan kohentaminen ammatilaisen opissa on sallittavaa, mutta samaa valmennusta ei voisi käydä läpi päänsisäisten asioiden suhteen? Yksilökeskeisessä kulttuurissa ei periaatteessa ole mitään vikaa. On hienoa, että ihmiset nykyisin uskaltavat pitää huolta itsestään ja ajatella asioita terveen itsekkäästi. Anteeksipyytelykulttuuria oli tässä maassa harrastettukin liian kauna. Tuntuu kuitenkin sille, että kun katse on kääntynyt omaan itseensä, moni kuitenkin unohtaa, että elämässä – ainakin minusta – kyse on yhdessä kulkemisesta. Muista ihmisistä, läheisistä. En pidä itseäni megaitsekkäänä, mutta silti huomaan välillä arjen keskellä unohtavani ne seikat, joita todella pidän elämässäni tärkeinä. Arvostan vaikkapa ystäviäni, mutta unohdan soittaa ja kysyä, kuinka he voivat. Tai huomaan kaipaavani pohdiskelua, mutta kirjan sijaan tartunkin Iltalehden linkkiin puhelimellani. Miksi? No varmaan siksi, että itsekäs ja yksinkertainen elämä on helpomaa kuin itsensä haastaminen. Oletko sinä pohdiskellut samaa kuin minä? Mitä olet oivaltanut ja onko sinulla vinkata jotain aiheeseen liittyvää kirjaa, leffaa tai jotain muuta teemaan sopivaa katseltavaa tai koettavaa? -Karoliina-

 

Kommentit (26)

Heippa! Ootko lukenut Eat Pray Love? Elokuva on surkea, mutta kirja mielestäni tosi hyvä! Ei mikään henkisen kasvun opas siis, mutta ehdottomasti henkisestä kasvusta kertova, inspiroiva ja hauska! Hyvää loma lukemista!

Hyvä postaus ja musta on oikeasti ihan fiksua herätä ajattelemaan noita asioita. 🙂 Tuntuu että se ulkonäkö -ja muoto on niin paljon pinnalla kaikkialla tällä hetkellä niin ihanaa että ihmiset havahtuvat miettimään myös sitä sisäistä puolta ja henkistä hyvinvointia. Mä itse olen nyt ollut vähän alle vuoden mukana hyvinvointivalmennuksessa, viimeiset puoli vuotta mulla on ollut life coach ja olen täysin hurahtanut tähän juttuun! Mun asenne elämään ja usko itseeni on muuttunut todella paljon viimeisen vajaan vuoden aikana, ja positiivisuuden määrä on lisääntynyt niin huimasti. Nuorempana tuli juostua terapiassa milloin mistäkin syystä, mutta en mistään ole saanut sellaista apua kuin ihan vaan life coachingista. 😀 Toki sitä varten täytyy itsekin olla vastaanottavainen!

Mulla on ikää kohta 25 ja oon huomannut että moni pitää tätä just jonain keski-ikäisten hömppänä, vaikka musta ei ole koskaan liian aikaista alkaa miettiä millainen ihminen tahtoo olla, millaiseksi haluaa kehittyä ja vähän tarkastella sitä omaa elämää. 🙂 Toivon melkein että olisin aikaisemmin ymmärtänyt lähteä muuttamaan asennettani, mutta kaikella on tarkoitus!

Mä oon lukenut aika paljonkin erilaisia aiheeseen liittyviä kirjoja ja mieleen on niistä jäänyt esim. Sisäinen voima, Tunne lukkosi, Onnellisuusprojekti, Salaisuus-sarja, Uskalla elää – Pelossa on voimaa, Läsnäolon voima. Itselleni oli myös apua Eat, Pray, Love -kirjasta, vaikka se aikamoinen klisee tuntuukin olevan! 😀

Kylläpäs mä nyt innostuin selittämään tästä, mutta aihe tosiaan on lähellä sydäntä. Suosittelen life coachin hankkimistakin jos on siihen mahdollisuus! 🙂 Itse en varmaan voisi olla ollenkaan enää ilman, haha. 😀

Olen (niin ikään kolmenkympin kriisissäni?) pohdiskellut viime aikoina ihan samoja asioita. Oikeasti tärkeät asiat pitäisi osata erottaa ei-tärkeistä.

Kuulostaa karsealta kliseeltä todeta, että aikaamme vaivaa mielenlaiskuus, mutta kyllä se on ihan totta – itsensä haastamista muussa kuin fyysisessä mielessä ei juurikaan arvosteta. Olen huomannut itsessänikin saman kuin sä: liian helposti esim. valitsen lukemiseksi ajattelemaan pakottavan kaunokirjallisen teoksen sijaan helposti nieltävää nettihuttua.

Eikö nää lankutushaasteet ym. oo jo aika nähty? Ehdotuksiani somehiteiksi: venäläiset klassikot -haaste ja ”tapaa ystäväsi livenä ja kysy mitä kuuluu”-haaste.

Täytyy myöntää että muut ajatukset eivät ihan kauheasti päässäni tilaa saa 😀 Korostunut näin ’vanhetessa’…

T. Vanhasieluinen 25v…..

Kirjavinkiksi Eckhart Tollen Läsnäolon voima, luin sen muutama vuosi sitten 😉 Onhan noita paljon muitakin!

Työelämässä tulee vuosittain asetettua itselleen henkisen kasvun tavoitteet. Päätän siis muutaman asian, jossa haluan tulla paremmaksi ja joita ehdottomasti haluan harjoitella. Koska olen luonteeltani tarkkailija, etsin työyhteisöstä ihmisiä, joilta nuo itselleni heikot alueet sujuvat erityisen hyvin. Tarkkailen, analysoin, kopioin ja opin. Näin olen opetellut mm. paremmaksi asiakkaiden kohtaajaksi ja ristiriitatilanteiden selvittäjänsi, positiivisemmaksi työnaveriksi ja paremmaksi alaiseksi.

Nyt olen alkanut soveltaa moista tavoitteellista ”itsensä kasvattamista” myös vapaa-ajalla. Mitään varsinaista valmentajaa tai elämäntapaopasta, sen kummemmin kuin mitään muutakaan filosofiaa ei homman taustalta löydy. Asetan vain itselleni pieniä posiviisisia tavoitteita, joita kohti pyrin kurottamaan.

Suosittelen läsnäolon harjoittelua, mindfullnesia. Jon Kabatt-Kinn on kirjoittanut hyviä kirjoja aiheesta. Ne ovat helppotajuisia, tai siis vaikka aihepiiri on syvällinen, hän löytää yksinkertaiset ja kuvaavat sanat. Myös omassa blogissani olen viime aikoina kirjoitellut mindfullnesista ja meditoinnista.
Arvokartoitus voisi olla sun juttu! Kun kerran mietit näitä juttuja: miksi toimin eritavalla kuin ”oikesti” haluaisin….(netti vs. kirjallisuus jne.)

Juuri etsin eilen kirjastosta tuota kirjaa, kun muistin, että tämä voisi sopia aiheeseen. Kirjaa ei löytynyt. Olivat lainassa muilla wannabe-hipeillä 🙂

Leffa oli aika lattea..

Ihanaa, että selitit! Ja wau tuo sinun kokemuksesi 🙂

Loistavat somehitit 😀

Kiitti, Waapo 🙂

Mikä mieletön idea. Oletko itse keksinyt tavoiteenasettelun töissä, vai onko tämä joku teidän alan yleinen juttu?

Arvokartoitus. Noin yleisesti vai jonkin oppaan/kurssin avulla?

Hyvä teksti ! Mä olen miettinyt samaa tuon päänsisäisten asioiden valmennuksen suhteen. Oon jo jonkin aikaa kummastellut, että työterveyshuollossa tai terveydenhuollossa muuten ollaan kyllä määritelty vuosittaiset hammaslääkärit, gynegologikäynnit ja hemoglogiinimittaukset, mutta vuositarkistusta päänsisälle ei tarjota. Musta olisi ihan mahtavaa, jos kerran vuodessa voisi kukin käydä juttelemassa miten menee ja mihin suuntaan. Oon ihan varma, että esim työssä jaksettaisiin paremmin, kun ohjattaisiin ihmisiä oikeiden asioiden äärelle.

Kirjasuosituksista tuli mieleen Hyppösen kirjoittama ”Nautitaan raakana”. Se teki muhun vaikutuksen.

Tunnetko jo oivamieli.fi -sivut? Sieltä löytyy harjoituksia ja ideoita miten omia arvoja ja tekoja voi peilailla.

Tietty näitä juttuja voi miettiä ilman kurssia tai opastakin. Mutta varmaan helpottaa aloitusta, jos joku on opastamassa.

Olipa hyvä teksti! Itseä mietityttää myös se, kun lapsiperheiden vanhemmat keskittyvät niin paljon itseensä ja unohdetaan lasten kasvatus. Lapset tulevat vain siinä sivussa. Itse koitan kehittää itseäni myös omien lasteni kasvattajana.

Mun tulee pohdittuu aina välillä tälläsiä asioita, millanen olen ja mitä oikeesti haluan. Nyt oon elisestä asti miettinyt, mitä mä haluan opiskella ja tehdä työkseni (vaik on kesä). Oon vuoden opiskellut lastentarhanopettajaks, mut jotenki tuntuu ettei se ookaan mun juttu. Ehkä en haluakaan tehdä töitä lasten kaa tai opettaa. Mulla on ollu kauan tavotteena tulla lastentarhan- tai luokanopettajaks. Oon moneen kertaan pohtinut, jos sittenkin jotain muuta, mut en oo tarpeeksi kyseenalaistanu valintaani. Täl hetkel opiskelu ei vaan yhtään nappaa. Lapset on ihania, mut ehkä en jaksa enää muiden lapsia sit ku on omiakin…

No se siitä ammatti-identiteetistä! Pohdin kuitenkin paljon millanen olen, mitä haluaisin elämältä ja mitä muuttaisin mun elämässä. Oon jo pidempään tehny näin. Täl hetkel Saksassa ollessani tuntuu, et kaikki on mahollista. Jos mä oon tänne asti muuttanut ni muutto Suomen sisällähän ei ole kauheen iso juttu. Oli hyvä päästä kesän ajaksi pois suomielämästä. Oon saanut täällä lisää rohkeutta ja itsevarmuutta. Vaikka rohkee oon omasta mielestäni ollutkin ja selviytyjä, niin tää on hyvä kokemus asua uudessa maassa.

Terveisin 21-vuotias ikuinen identiteetin pohdiskelija.

PS. Sun tekstejä on jotenkin tosi helppo kommentoida. En varmaan kenellekään ole vastannu näin pitkästi, mut sun tekstit saa mut ajattelemaan. Useimmiten niihin samaistuu, mut välillä vertaa kirjoituksiasi itseeni tai mun elämään.

Täällä yksi hurahtanut! Ja kun ei paljo yli kahdenkympin huidella, niin tämä on varmaan sitte mulla kahdenkympinkriisi 😀 Olen ihan hurahtanut mindfulnessiin. Suosittelen esimerkiksi Kimmo Takalan Päästä irti -kirjaa. 🙂 Suosittelen tykkäämään myös Facebookissa Hidasta elämää sivustosta, siellä on paljon fiksuja artikkeleita tällaiseen liittyen.

Loistavaa, Veera! Pitää alkaa toteuttaa samaa!

En tunne, mutta ehdottomasti menen sinne nyt kurkkimaan. Kiitos vinkistä!

No juurikin näin!! Jokavuotinen keskustelukäynti, kannatan!

Minusta tuntuu, että kasvattajana on myös pakko kehittyä. Muuten homma menisi plörinäksi heti. En oikein kuitenkaan allekirjoita tuota, etteivät vanhemmat keskity lapsiina. Minusta maa on tässä(kin) asiassa aivan kahtiajakautunut. Toiset antavat kasvaa pellossa, toiset unohtavat itsensä kokonaan lapsiperhearjessa.

Se, että jollekin tulee elämän ja kuoleman kysymykseksi vaikka vaippojen laatu, kertoo mielestäni siitä, että joskus vanhemmuuteen on liikaakin omistauduttu. Vai onko homma sittenkin niin, että nuokin lapsiin liittyvät fanaattisuudet ovat vain osa aikuisen omaa ”uraa”? En tiedä..

Ihana kuulla. Tuo on ehkä tärkein kommentti ikinä!! Haluan, että tämä paikka on hyvä ympäristö vapaalle keskustelulle!! Upeaa aikaa sinne sinulle <3

Kiitti Marjo! Hitaaseen elämään siis mars 🙂

[…] Ikäkriisi ja life coach -fiilistelyä. Olenko muuttumassa hipiksi? […]

Ihan oma juttu.
Pelkään kovasti, että muuten ammattikasvattajana jämähdän ja kyynistyn ?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X