Kolmistaan

Moi PT! Saisinkos pari lisäkiloa kroppaani?

Teksti: Karoliina Pentikäinen


Marssin maanantaiaamuna jännään tapaamiseen. Näin nimittäin ensimmäisen kerran minun uuden personal trainerini, Heikki Packalenin.

Heikki otti minuun yhteyden pt-postaukseni jälkeen, mutta vasta nyt kesäloman alettua tuntui, että jaksan aloittaa uuden projektin (tai oikeastaan elämäntaparemontin) elämässäni. Kiitos muuten te kaikki muutkin pt:t, jotka otitte yhteyttä. Vaikutitte kaikki aivan huikeille tyypeille. Heikin valinnassa vaakakupissa painoivat kuitenkin se, että Heikillä on alalta vuosien kokemus, sekä perheellisenä ihmisenä Heikki ymmärsi heti lapsiperhe-elämän rajoitteet.

Juttelimme Heikin kanssa hetken liikkuntataustastani ja mm. siitä, että olin edellisiltana syönyt iltapalaksi pussillisen sipsejä, puolilevyllistä suklaata ja yömyssyhömpsyksi pari senttiä rommia (ei kuulemma kauhean hyvä iltapala).

Kun kerroin Heikille, että en haluaisi laihtua, ennemminkin kerätä massaa muutaman kilon, Heikki hymähti. 95% kun kaikista pt:lle tulevaista asiakkaista kun kuulemma halusi laihtua. Tällä kertaa projekti olisi siis erikoinen pt:lle itselleenkin.

Niinpä siis päätettiin, että ohjelmaani ja ruokiani alettaisiin rakentaa niin, että riukukäsi-Sallinen saataisiin siihen kuntoon, ettei jokaista kaupasta ostettua takkia tai puseroa tarvitsisi pienentää. Kokonaisuudessahan minä en aivan petit ole, mutta jos yläosani on 1-2 kokoa pienempi kuin alaosa, tuo se aina aikamoisia ongelmia vaatekaupoissa.

Nyt aloitetaan siis eriskummallinen projekti. Meitsille massaa lisää, liikunta osaksi elämää ja ruokavalio kuntoon. Vähän pelottaa ja jännittää. Ja innostuttaa!

Mitä asioita haluaisit kuulla kunto- ja massaprojektini osalta?

-Karoliina-

*personal trainer projektin alku Heikki Packalenin ja Kolmistaan-blogin yhteistyönä

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Lue myös

X