kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 28.06.2015

Ajankohtaiskatsaus. 5+6/2015

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Hitsiläinen. Toukokuussa ajankohtaisuudet unohtuivat, mutta tehdäänpä nyt sitten huomioita kahden kuukauden edestä.

  • Miten onkaan, että kesällä, kun olisi paljon enemmän luppoaikaa kun talvella, koti silti räjähtää aivan karmean sotkuiseen kuntoon? Kun eilen siivottiin, meni kahdestaan koko 55 neliön puunaamiseen 6 tuntia. Huhhuh!
  • Ihanaa, että viime vuonna poissaolollaan loistanut marjamyynti on tullut takaisin lähikauppamme eteen.
  • Miten pelottavaa, että sähköpostiini rävähti JO NYT Tigerin koulutarvikkeiden esiteviesti. Toisaalta hyvää se, että mallisto oli ihana 🙂
  • Liikunta on pitkästä aikaa hauskaa. Pisteet siitä täysin pt:lleni.
  • Miten mahtavaa, että iltaisin ei tarvitse koko ajan hoputtaa F:ää unille.
  • Ja toisaalta: Miten mahtavaa, että F:n unirytmi on kääntynyt niin, että meillä nukutaan nykyisin jopa ysiin. YSIIIIIN!
  • Kesällä yksi parhaista jutuista on lukeminen. Anopin vanhoja naistenlehtiä ja kirjaston kirjoja. Meneillään on dekkarikausi.
  • Vielä kesähelteitä odotellessa. Haluaisin äkkilähdöllä lämpimään. Hitsi, että niin halua muutkin suomalaiset, ja äkkilähtöhinnat eivät ole enää huokeita.
  • Kodinkonerakkaus alkaa yltyä. Uusi ihana Nespresso* ja Kenwood, pure love.  Enää tarvitaan oranssi leivänpaahdin ja sininen Moccamaster. (Luin muuten jostain, että suomalaiset haluavat kaikista eurooppalaisista eniten ostaa nimenomaa värikkäitä kodinkoneita. Aika erikoinen tieto, mielestäni.)
  • En ole vieläkään kaivellut varaston perukoilta sandaaleja ja hellehattuja. En tiedä, viitsinkö enää tehdä sitä ollenkaan.
  • Missä voi muuten myydä KESÄLLÄ vaatteita? Jos saisin siivousinnon päälle, olen varma, että kaapeista löytyisi taas kiertoon laitettavaa.
  • Ensi viikolla pääsen katsomaan Magic Mike XXL -leffaa. Hirveästi kiinnostaa tuo elokuvan…juoni.
  • Yritin saada tällä viikolla pikapassin ensi viikon Tallinnan pyrähdystä varten. Joo. Kyllä on nettitilaus ja kaikki, mutta silti koko homma on kyllä täällä eteleässä, jossa aikaa poliisi ei tunnu saavan millään, aika vaikeaa. Tietysti olisi pitänyt olla ajoissa, mutta mutta…
  • Kävin tavoistani poiketen tällä viikolla blogitapaamisessa. Ja oli muuten kivaa: Kiitos Vichylle, hullulle sadekuurolle ja bloginaisille. Olipa virkistävä kokemus!
  • Ärsyttävä pääkipu jo kolmatta päivää. Hitsin ukkonen!

-Karoliina-

*saatu

Kuvat Vichyn illasta : Eero Kokko

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (4)

Kävin katsomassa…UUh!

No niin: Tässä voisi olla ratkaisu! Kiitos vinkistä 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X