Kolmistaan

Pelastetaanko maailma kasvisruualla ja luomulihalla?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Muistatte ehkä, kun viime syksynä (itse asiassa päivää vajaa vuosi sitten) kerroin, kuinka olen alkanut kerätä erilaisia kivoja ruokareseptejä talteen. Ja kerroinpa myös siitäkin, että haluaisin kauheasti kuulla myös teidän vinkkejänne ja parhaita ruokaohjeitanne.

Näyttäisikin vähän sille, että tämä elokuun puoliväli on elämässäni sellaista arkiruoka-aikaa, koska samaiset safkamietteet ovat alkaneet taas lähipäivinä pyöriä mielessäni.

Paitsi että nyt ruoka-asiat pohdituttavat minua myös vähän laajemminkin.

Viime keväänä havahduin nimittäin siihen, kuinka paljon lihan tuottaminen kuluttaakaan energiaa. Ja kuinka kurjissa oloissa (jos niitä oloiksi voi edes kutsua) moni ruuaksi kasvatettu eläin eleleekään.

Koska rakastan lihaa, enkä missään nimessä halua ryhtyä kasvissyöjäksi, aloin pohtia, voisinko meidän perheen arkiruokavalinnoillamme tehdä parempia ratkaisuja.

Aloin miettiä, josko meidän pitäisi syödä enemmän kasvisruokia. Ja mitäpä jos liha, jota söisimme, olisikin aina luomua.

Tähän asti luomuliha on usein jäänyt kauppaan sen korkean hinnan vuoksi, mutta entäpä jos söisimmekin useammin kauden kasviksia, jolloin kauppakassin hinta ei räjähtäisi pilviin, vaikka liha olisikin luomua.

Nyt pitäisi kuitenkin opiskella tätä ruoka-asiaa oikein kunnolla, jotta emme lähtisi sokkona uuteen kokeiluun. Koska kokeiluhan tämä (näin aluksi ainakin) on, koska en tiedä, miten homma käytännössä kohdallamme menee.

Jos tiedät aiheesta jotain, kerro minulle:

  • Kuinka liharuokia voi jatkaa? Soijaa jauhelihan sekaan vai miten se nyt menikään?
  • Mistä nettiosoitteesta/kirjastaa saa parhaat vinkit kasvisherkkuihin ja toisaalta niihin ihan arkisiin nakkikastikkeen korvikkeisiin?
  • Onko jokin luomumerkki/kauppa toista parempi? Miksi näin?
  • Onko luomulihailulla aidosti jotain merkitystä maapallon kannalta? Etten nyt hurahtaisi vaan johonkin hipsterihippivillitykseen ilman fiksua syytä.
  • Riittääkö kananmunissa ”vapaat munat” vai pitääkö olla luomu? Miksi, miksi ei?
  • Entä miten on kalojen laita.? Syömme lohta 1-2 kertaa viikossa, mutta en muista koskaan nähneeni luomulohta lähikaupassamme. Voiko normikalaa popsia siis huoletta?
  • Mistä asiosita säästätte, jotta voitte ostaa luomua?
  • Ja niitä ruokavinkkejä taas ottaisin, kiitos!

Viime syksynä en lopulta niitä meidän reseptejä paljon teille jakanut, mutta toivotaan, että tänä vuonna innostukseni kestää pitkään ja pääsen teillekin aiheesta vielä postailemaan!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Lue myös

X