kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 23.08.2015

Kuinka paljon vapautta on liikaa?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
39 kommenttia

Oi miten ihana KESÄviikonloppu takana. Oikeasti! Tuntuu sille, kuin ensimmäisen kerran olisi vietetty sellaista aurinkoista ja helteistä kesää, jollainen on muina kesinä ollut ihan tavallista, mutta tänä kesänä se on loistanut poissaolollaan.

Ensin kävimme F:n kanssa perjantaina Harakanpesä Shopin avajaisissa ja ihastelemassa mm. Papun ja Mainion syysuutuuksia. Sitten kiiruhdimme kotiin, koska Hankasalmen isovanhemmat tulivat meille viikonlopunviettoon.

Lauantai luuhattiinkin aurinkoisessa Kaivarissa, ihan mahtavassa Skifferissä ja sen jälkeen vielä Munkassa ja Vantaan Flamingossa, jonne vanhempani ja F menivät toiseksi yökyläyökseen. Hotelliyöpyminen on heidän yhteinen huvinsa ja F onkin varmasti viettänyt hotellissa parin vuoden sisällä enemmän aikaa kuin minä viimeiseen kymmeneen vuoteen yhteensä.

Kun olimme tänä aamuna saattaneet isovanhemmat kotimatkalle, lähdimme puistoilemaan tuttavaperheen kanssa. Oli ihanaa istua auringossa ja katsoa, kun lapset touhottivat pitkin puistoa monta tuntia.

Retki leikkipuistoon sai minut kuitenkin myös mietteliääksi. Huomasin, että minä olin meidän kahden mutsin ja kahden faijan porukasta ehdottomasti se tyyppi, joka eniten stressasi siitä, jos lapset eivät koko ajan olleet näköetäisyydellä. Yritin vaihdella ”vahtitornin” paikkaa sitä mukaan kun lapset liikkuivat (ja sitä tapahtui paljon), ja vilkuilin koko ajan ympärilleni, kun lapset hetkeksi poistuivat jonkin puskan tai telineen taakse.

Vaikka F onkin kohta jo viisivuotias, en edelleenkään osaa antaa hänelle vapautta liikkua yksin. Hän ei ole koskaan yrittänyt karata mistään, mutta silti jotenkin ajattelen, ettei viisivuotiaaseen voi vielä aivan luottaa.  Mitä jos jokin mielenkiintoinen asia vetää puiston ulkopuolelle ja rajat unohtuvat? Tai mitä jos leikki kiipeilytelineessä muuttuu liian vaaralliseksi tai hiekkalaatikon keskeltä pilkistää injektioruisku?

Monista asioista ajattelen, että lapsen tulee harjoitella ja harjoitella myös erehdyksen kautta. Mutta kun kyse on tämmöisestä turvallisuusasiasta, olen kyllä huono antamaan F:lle vastuuta. Pelkään, että olemalla liian huoleton näissä asioissa laiminlyön lapsen turvallisuutta.

Miten sinä suhtaudut lasten vapauksiin ja omaan tilaan? Koska teillä on saanut ulkoilla yksin? Jäädä kotiin yksin? Liikkua kaupungille/kylälle yksin? Entä onko siellä ruudun takana muita, jotka huomaavat olevansa asian suhteen tiukkapipoja?

-Karoliina-

P.S. Päätin äsken, että minun on varmasti pakko alkaa treenata tätä F:n omaa tilaa. Koska eihän F pelkää, ettei osaa tai jotain sattuu. Kyse on MINUN pelostani. Niinpä marssin äsken pyykkitupaan viideksi minuutiksi ripustamaan pyykkejä niin, että F jäi aivan yksin katsomaan leffaa kotiin. Ekaan kertaan yksin ikinä! Eipä syttynyt tulipalo tai lapsi karannut ovesta ulos 😉

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (39)

Heippa! ? Mistä tuo ihana piknik-viltti on peräisin?

Asumme omakotitalossa rauhallisella ja lapsirikkaalla alueella suhteellisen isossa kaupungissa. Meillä lapset on saaneet leikkiä omassa ja naapurin pihassa 3+-vuoden iästä ja kumpikaan ei ole karkaillut, vaan sovituissa rajoissa ovat molemmat pysyneet. Yksin meillä on jätetty kotiin max. 1/2 tunniksi omasta pyynnöstä vasta nyt tänä vuonna 1. luokan aloittanut tyttö ensimmäistä kerta(kesällä). Ja toki koulupäivien jälkeen odottaa kotona vajaan puoli tuntia nykyisin ennen kuin meistä jompi kumpi vanhemmista kotiutuu töistä. Tytöltä löytyy oma kännykkä, jolla osaa soittaa ja töissäkin näihin puheluihin voidaan vastata. Viisivuotiasta ei tulisi mieleenkään jättää yksin kotiin. Veikkaan samaa aikataulua yksin jäämisen suhteen kuin siskon kanssa.

Eskarilainen on pärjännyt yksin kotona, kun on käyty puolen tunnin kauppareissu. 4v saa olla yksin pihalla kun vanhemmat sisällä (omakotitalo) tai sitten toisin päin. Itse annan lapsille vapauksia aika lailla sitä mukaa, kun itse pyytävät. Ja kun osoittavat olevansa luottamuksen arvoisia, eli säännlistä pidetään kiinni ja ilman lupaa tai vähintään ilmoitusta ei esim pihalta kadota mihinkään.

Meillä neljävuotias saa leikkiä yksin omassa huoneessaan eri kerroksessa kuin aikuiset, leikkiä omalla pienellä rivitalon pihallamme yksinään ja hän jää sisälle yksinään postin haun, roskiksen viemisen tms nopean jutun vuoksi. Puistossa olen ihan samanlainen kuin sinä, pakko nähdä mitä lapsi tekee koko ajan. Tuntui hurjalta kun täällä kommenteissa luki että neljä-viisivuotiaat voi jäädä jo esim. vartiksi yksin kotiin, meillä ei ole kyllä käynyt vielä mielessäkään moinen. (Eikä siis pahalla, jos se on ok lapselle, niin eihän siinä mitään!)

Kiitos ihanasta blogista♡

Mulla on neljävuotias poika, joka juuri voi roskienviemisreissun ajan olla itsekseen. Hätä saattaa tulla sisälläkin, jos olen eri huoneessa. Poikani on tosi vilkas, sosiaalinen ja rohkea, mutta yksinolijaksi hänestä ei vielä ole. Eikä mielestäni tarvitaan olla. Nelivuotias on vielä hyvin impulsiivinen ja voi saada päähänsä ihan mitä tahansa. Ainakin mun pikku-ukko. Mun mielestä Suomessa korostetaan liikaa reippautta ja yksin pärjäämisen tärkeyttä. Kyllä ne kerkeää itsenäistyä myöhemminkin.

Hui, en kyllä 3 vuotiasta jättäisi yksin kuten yksi kommentoija! Itselläni on kolme lasta ja huomaan olevani kuopuksen (aloitti juuri ekan luokan) kanssa erityisen varovainen ja pidän häntä edelleen tosi pienenä. Esikoista aloin pitämään itsenäisempänä paljon aiemmin ja tokan kanssa menty siltä väliltä. Lapset ovat kyllä kaikki niin erilaisia että ei ole aina iästä kiinni nämä. Meillä esim. toka on ollut sellainen fiksu ja luotettava jo pienenä, just sellainen jonka uskaltais jättää yksin ilman että pitää pelätä että keksii jotain tyhmyyksiä. Vaikka hän on myös reipas luonne hän ei jostain syystä vielä nyt nelosluokkalaisenakaan pidä yksinolosta.

Hei!

Esikoisen (5v) kohdalla olin aluksi tosi varovainen, juurikin dekkareiden ja suurelta osin USAssa vietetyn vuoden takia. Vielä tänäkin päivänä lukitsen auton ovet kun käyn täällä Erittäin pienellä paikkakunnalla pikaseen kaupassa. Tiedän monia jotka ei lukitse kauppareissun ajaksi auton ovia, mutta jokin tuolla takaraivossa vielä kolkuttelee.. Välillä itseäkin naurattaa tämä osin ylivarovaisuus, mutta lasten myötä olen huomannut ajattelevani ympäristön ”vaarallisena”. Toisinaan taas uimarannalla lapsen (3v ja 5v) saavat kahlata melko syvällekin ennen kuin alkaa itseäni pelottaa ja kiipeilytelineissä tms. saavat kiivetä niin korkealle kuin itse osaavat ja uskaltavat, mutta itse pitää osata tulla alas.
Viime kesänä aloin jo jonkin verran luottamaan tähän nuorempaan tyttöön ja annoin heidän leikkiä kotitalon pihalla (omakotitalo), koska asumme ns. pussinperällä eikä tässä onneksi ole juurikaan liikennettä, ja vielä ainakin olen voinut luottaa heidän pysyvän omalla pihalla. Viime syksynä, silloin 4v, jäi yksin kotiin katsomaan TVtä kun vein nuoremman päiväkotiin. Kauppaan täältä on reilu 10km eli se olisi jo liian pitkä aika olla yksin, mutta tuo vartti on ollut hyvä aika ja on itsekin halunnut jäädä (toki ollutkin silloin sairaana). 3-vuotias on sen verran omatoiminen etten häntä uskalla vielä jättää yksin, kuin postilaatikko- tai roskiskeikan ajaksi 🙂
Kaupassa ovat pari kertaa menneet hukkaan ja pieni paniikki iskenyt (juu dekkarit yms..), mutta sitten käsi kädessä ovat tulleet kuitenkin jostain: ”minä pidin koko ajan M:n kädestä kii, että oltais kahestaan eikä mentäis toisistamme hukkaan”. Vanhempi on siis vielä ollut, ja uskon luonteen olevankin, luotettava ja olen voinut hänelle jättää nuoremman pieniksi hetkiksi ja luotan että pitää pihaleikeissä hänestä huolta/ kulkevat kahdestaan.
Pihalle saavat mennä milloin vain, kunhan ilmoittavat siitä. Pyöräilevät kahdestaan tuossa ”päätösympyrässä”, kunhan muistavat laittaa kypärät päähän.
Kyllä kait tämäkin aihen on loputon, jos alkaa miettimään kaikilta kanteilta.. Suuri merkitys on omissa lapsuus kokemuksissa ja paikkakunnasta jossa asuu. Minä en puolestani voisi kuvitellakaan päästäväni lapsiani silmistä suuressa kaupungissa! Voi kun omat pelot ja huolet voisi jättää omiksi tiedoiksi tiettyyn asti ja antaa lasten tutustua maailmaan vapaasti ilman suurempia pelkoja 🙂
Mutta mielestäni, niin kuin monien muidenkin mielestä, kun lapsi on itse valmis ottamaan vastuuta ja omaa tilaa, voi siitä jutella lapsen kanssa ja sopia mitä se vapaus voisi alkuun olla, ja siitä pikku hiljaa venyttää napanuoraa pidemmäksi.
Aurinkoisia kelejä teille!

Ihan samat ajatukset, Arja. Lapsenlapseni osalta olen kuin Karoliina. Sain nyt syyn tälle ”ei saa poistua näkökentästäni”-syndroomalle. -> dekkarit ja liian vilkas mielikuvitus. Kuopukseni aloitti lukion ja huolehdin hänestäkin edelleen. On kotiintuloajat jne. Jos ei sovittuun aikaan näy, puhelin soi ja kysymys kuuluu; missä olet. Tästä on puhuttu hänen kanssaan. Hän sanoi ettei muiden vanhemmat soittele ja kysele kaveriensa menoja tai kenen kanssa liikkuu, mutta kokee sen enemmän välittämiseksi kuin holhoamiseksi.

Olen kuten Karoliina lastenlasten suhteen, ylihuolehtivainen ja en päästä silmistäni. Ehkä siihen on osaksi syy, että luen dekkareita ja mielikuvitukseni on vilkas. Mutta olen nähnyt kymmeninä vuosina päivystyspkl:lla, mitä voi sattua!
” Vara on viisautta”, sanoo vanha sananlasku.

Täällä on vielä sen verran nuori lapsi, ettei hetkeen ole ajankohtaista jättää häntä yksin kotiin, joten ei ole omakohtaista kokemusta. Tällä hetkellä luulen etten jättäisi häntä ennen kouluikää yksin kotiin, tai siis ennen kuin hän olisi tarpeeksi vanha pärjätäkseen poikkeustilanteessa. Olen asunut kerrostalossa, jossa syttyi naapurissa tulipalo ollessani kotona. Porraskäytävään sai poistua vasta muutaman tunnin jälkeen kun palokunta oli saanut tuuletettua tarpeeksi. 5-10 minuutin poissaolon aikana voi sattua mitä vaan.

Riippuu lapsen lisäksi myös niin tilanteesta. Kuopuksen tultua kuvioihin, on tosiaankin ollut pakko höllätä napanuoraa esikoiseen. Myös 2-vuotiaalla on aika paljon liikkumatilaa, koska olen nyt tottunut siihen. Mutta riippuu tietysti tilanteesta. Kotona lapset ovat pitkään jo saaneet olla hetken keskenään ulkona ja yksinkin. Koska isompi on riittävän iso ja luonteeltaan sellainen, että ei lähde pois sovitulta alueelta ja tulee kertomaan jos aikoo johonkin mennä, esim. naapuriin kaverille. Pienempi taas ei kysele, vaan lähtee jos ovesta pääsee 😉 meidän piha-alue on hurjan turvallinen ja siksi jo vuosikkaan on voinut päästää edeltä ulos, kun itse vielä pukee kenkiä tms.

Mitä vieraampi paikka, sen lyhyempi lieka. Huomaan olevani myös tarkempi, kun esikoinen leikkii kavereiden kanssa, koska silloin saattaa ne rajat unohtua. Näin ei kyllä ole vielä tapahtunut, mutta olen silloin kyllä tarkkana. Kodin ulkopuolisilla puistoilla tietysti pelkään jonkun varastavan lapseni ;), joten pidän koko ajan näköyhteyden molempiin, vähintään.

Tärkeä asian ja mielenkiintoista lukea muiden ajatuksia ja toteutuksia.

Hei Karoliina ja Esko! Ihan mahtava blogi teillä. Katsoin Iholla- sarjaa ja kovana blogilukijana oli pakko silloin tulla vilkaisemaan, sen jälkeen olenkin vieraillut joka ilta, vaikken ole koskaan kommentoinutkaan :). Itse olen vasta 22-vuotias eikä lapsia ole vielä suunnitteilla, mutta haluaisin ottaa kantaa asiaan kysymällä Karoliinalta koetko sinäkin näin : En tiedä Hankasalmesta mitään, mutta olen ymmärtänyt sen olevan pieni paikka. Itse olen kotoisin lapista, todella pieneltä paikkakunnalta (n.6000 ihmistä erittäin laajalla alueella) ja vuosi sitten Helsinkiin muutettuani olen alkanut ajattelemaan, että herranjumala jos minun tulee joskus mahdolliset lapseni kasvattaa täällä. Enhän uskaltaisi päästää lastani edes todella turvallisen kerrostalon pihallemme leikkimään, ja naureskellut kavereilleni että jos joskus tulevaisuudessa lapseni pk-seudulla kasvattaisin, niin hehän kulkisivat 18-vuotiaaksi asti valjaissa! Uskon ja tiedän sen johtuvan siitä, että itse on saanut kasvaa niin ”lintukodossa”. En silti koe pk-seutua mitenkään pelottavana. Ironisinta tässä on se että oikeasti olen se maailman rennoin tyyppi, joka ei edes osaa stressata tai nipottaa mistään asiasta edes töissä ja kasvatan lapsia työkseni.

Joka paikkaan juokseva/kiipeävä pikkuveli on tehnyt tehtävänsä ja esikoiselle on ollut vähän pakkokin antaa liekaa. Meillä 5v haluaa jäädä kotiin, kun vien 2,5 vuotiasta kerhoon autolla. On yksin noin vartin verran. Ja vähän alta 3 vuotiaana jäi jo sisälle, kun nukutin vauvaa ulkona ikkunan alla. Katsoi tyytyväisenä muumeja ;).

Mä jätän jo 3v. poikaa yksin kotiin koirien pissalenkin ajaksi 5-10 min. Hän haluaa itse jäädä sisälle leikkimään tai katsomaan ohjelmaa. Joskus iskee ikävä ja oottaa ulkoportaalla istumassa (asumme omakotitalossa), kun palaan takaisin pihaan. Mutta lapseni ei ole ikinä juoksennellut mihinkään eikä ole muutenkaan vahdittava tapaus.

Lapsi saa harjoitella yksin kotona olemista, kun itse siihen ilmaisee halukkuutta. Viisi minuuttia on alkuun ihan hyvä etappi. Meillä ovat neljän-viiden vanhoina jääneet kotiin siksi aikaa, kun olen hakenut toisen sisaruksen eskarista tai kerhosta. Joku lapsista on ollut rohkeampi ja hanakammin jäänyt kotiin, sisaruksista taas joku toinen arempi ja lähtenyt mielummin mukaan.
Kuopus tulee helpommin jätettyä isompien sisarusten kanssa ilman aikuista kotiin. Saatan käydä lähikaupassa ja jättää visivuotiaan siksi aikaa kotiin isompien kanssa. Yksinkin on joskus hetkeksi jäänyt, ei puoleksi tuntia kauemmaksi kuitenkaan.
Isommassa asunnossa saatetaan olla kotona yhdessä niin, että lapsi on yksin yläkerrassa ja vanhempi alakerrassa. Kotona, mutta ei ihan näkösällä.
Samoin ulkona ovat saaneet käydä ilman vanhempaa noin kolmivuotiaina. Pikku hiljaa harjoiteltu näitä juttuja.

Kuusivuotias tyttöni on ollut muutamia kertoja yksin kotona, roskien viennien ajan tms. Jotenkin käytännönsyistä näin on tapahtunut. Vaikka kaupungilla liikkuessa (pieni paikkakunta, osaisi varmaan kotiin esim. kauppareissulta) tahtoisinkin pitää hänet koko ajan näkyvissä, on ollut pakko joustaa. Kaupassa iskee aina vessahätä, pikkuveli rattaissa ja ne ostokset… Kamala yhtälö, mutta niinpä neiti vaan osaa käydä vessassa yksin. Sovitaan mihin jään odottamaan ja hetken päästä hän ilmestyy takaisin, ylpeänä itsestään.

Toisaalta on myös kokemusta siitä kuinka eksyttiin toisistamme. Ne 5 minuuttia olivat aivan kamalat. Mutta silloinkin neiti toimi niin kuin oltiin puhuttu. Pyysi erästä setää auttamaan, kun äitiä ei löytynyt.

Olen hankkinut lapselle kännykän, jos joskus tulee tilanne että hänen on jäätävä yksin, esimerkiksi sairaana kauppareissun ajaksi kotiin. Jos tulee hätä, voi soittaa. Onneksi tätä tilannetta ei ole vielä tullut, minä en ole siihen valmis. Lapsi todennäköisesti nauttisi siitä.

Miksi ne kasvaa noin nopeasti?

Mä olen kyllä jättänyt nelivuotiaan jo pitkään yksin kotiin siksi aikaa, kun ripustan pyykit alakerrassa. Meillä tuo tosin on siinä mielessä turvallista, että niinä muutamana kertana, kun pojalle on tullut ”hätä” (joka yleensä on se, että Youtube-video on keskeytynyt hetkeksi mainoksella), huuto kyllä kuuluu ekasta kerroksesta pyykkitupaan/ tai ulos pyykkinarulle. Varmistan aina lähtiessäni, että pärjäähän ja aina on pärjännyt. Myös tutussa puistossa poika saa mennä suhteellisen vapaasti, niin etten koko aikaa välttämättä kävelekään perässä, ja voin luottaa, ettei poistu puiston alueelta. Apua, enpä olisi uskonutkaan olevani rento mutsi – sillä monessa muussa asiassa olen kaikkea muuta :O!

Minusta nuo asiat ovat riippuvaisia myös lapsen omasta tahdosta. Oliko F mielissään kun sai jäädä kotiin? Meillä tyttö halusi jäädä eskari-ikäisenä kotiin, kun lähdettiin miehen kanssa kauppaan. Oltiin kuitenkin 6-7 km päässä isossa automarketissa!! (näin iän myötä en kyllä tiedä että lähtisinkö tuohon uudestaan!). Opetimme tytölle, että miten puhelimella soitetaan toiseen puhelimeen joka meillä oli kaupassa mukana. Tästä jo 7 vuotta aikaa jolloin puhelimet olivat perus Nokialaisia. Kaupasta soitin tytölle ja kaikki oli hyvin. Ekan kerran jälkeen tyttöä ei olisi enää edes saanut mukaan kauppaan. Tyttö on kyllä muutenkin sellainen että nauttii kun saa olla kotona yksin.

Olen itse aivan samanlainen! Varsinkin jotenkin, kun lapsia on vain yksi, niin tuntuu, että huoli ja menettämisen pelko on valtava. Yritän tsempata itseäni sillä, että entisaikaan ei ole ollut aikaa koko aikaa vahtia tai juosta perässä ja silti arki on pyörinyt. Tsemppiä teille! <3

Voi sinua 🙁 Olipa vähän ankeita aamuja! Onneksi nykyisin on aam- ja iltapäiväkerhot!

Onneksi nykyisin on kännykät!

Uskon, että tuossa 4-6 vuoden välillä tapahtuu paljon kypsymistä. Nyt kauhistuttaisi esim. laittaa F tallustamaan kouluun…hui!

Kyllä ei ole käynyt minullekaan mielessä (ja siis toki en missään nimessä pahalla tätä sano), mutta toki nämä keskustelut antavat vähän luottoa siihen, että pieniä irtiottoja voisi alkaa jo harjoitella…

Kiitos <3 Minulle kävi kerran niin, että meinasin kaatua todella pahasti roskahuoneessa (ja ovi takanani kiinni tietysti). Silloin mietin, mitä olisi tapahtunut sisällä olevalle F:lle, jos minulle olisi käynyt pahemmin, enkä olisi päässyt roskishuoneesta ulos.

Aivan: Persoonakysymyshän tämä myös on!

Totta tuo: Ei haluaisi pelotella lasta, mutta toisaalta on pakko infota ympärillä olevista vaaroista!

Arja Ja KaisaM : Olenko siis sisäinen isoäiti? 🙂

Tsemppiä myös sinne 🙂

Itse muistan lapsuudesta, että sain jäädä katsomaan pikku kakkosta kun vanhempi vei veljen harrastukseen 3 km päähän autolla. Max vartti siis veikkaisin. Ikää taisi silloin olla 5v. Ei pelottanut, nökötin telkkarin ääressä koko ajan. Rauhallisessa taajamassa olen saanut pihalla ja lähimetsässä leikkiä ihan huoletta, mutta kahdesti on minuakin paha setä houkutellut. Onneksi pelkoreaktio on ollut toimiva ja äkkiä sännätty omalle pihalle. Toisella kertaa olin varmaan alle kouluikäinen, toisella kertaa jo 10-11. Yleensäkään en muista yhtään kertaa, jolloin vanhemmat olisivat vahtineet ulkoiluani tai leikkimistäni. Hoitivat omia hommiaan ja varmaan vilkaisivat välillä ikkunasta.
Oman kokemuksen perusteella suosittelisin opettamaan yksinoloa jo ennen kouluikää: Jäin ekaluokkalaisena toisella kouluviikollani aamusta 2 tunniksi yksin, kun vanhemman loma oli loppunut ja koko perhe lähti kouluun ja töihin kahdeksaksi. Minulla alkoi koulu vasta kymmeneltä, ja makasin koko kaksituntisen olohuoneen sohvalla tuijottamassa kattoa. Kerran uskalsin nousta, toteamaan että katolla hyppii vain harakka. Seuraavina aamuina uskalsin jo touhuta omia juttujakin. ekaluokan ajan menin myös yhtenä päivänä viikossa iltapäiväkerhoon, jottei yksinolo ennen vanhempien tuloa olisi liian pitkä.

Nämä varasteluasiat tulevat myös minulle mieleen. Olen jo (hölmönä) joskus pohtinut, ettei koskaan voidan mennä Disney Worldiin, koska olen kuullut sieltä kauheita legendoita.

Kiitos <3

Ja tuo maalaishiiriaspekti on varmasti totta. Hankasalmen vaarat kun ovat hyvin erilaisia kuin tällä, niin jotenkin liikenne ja vaikkapa leikkipuistot ovat minulle lapsuudesta vieraita!

Lapset on tosiaan niin erilaisia. Kun hoidin serkkuni lapsia teininä, itsekin työntelin vauvan uneen ulkona niin, että isompi 3v. oli yksin sisällä 5-10min.

Meillä F:n kanssa tuo ei kyllä olisi onnistunut. Vauhtia on ja piisaa 😀

Pikku hiljaa kyllä. Äidin pitäisi se myös opetella.

Oi voi! Se on kauhea tunne, kun luule edes pari sekuntia, että on kadottanut lapsen :/

Hah 😀 Niin olet…verrattuna minuun!

F oli aivan ok-fiiliksissä. Hyvä kun huomasi, että tulin takaisin. Tosin olin poissa muutaman minuutin…

Olisikohan Tigeristä. Ollaan saatu se Eskin äidiltä 🙂

No juuri tällaista pelkään!! Entä jos itse olen pyykkituvassa ja lapsi kämpässä?

Vastaa käyttäjälle Karoliina/ Kolmistaan Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X