Kolmistaan

Kipu pistää polvilleen

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Sunnuntaina se pitkästä aikaa iski. Kova kipu. Venäytin (tai mitä lie siellä tapahtuikaan) selkäni.

Vaikka mulla ei todellakaan ole kokemusta (kop, kop) mistään aivan kauheista taudeista, tiedän omalla tavallani, millaista kivun kanssa on elää.

Sairastin syksyllä 2007 aivokalvontulehduksen, josta toipuminen kesti kaikkiaan useamman vuoden. Vaikka itse aivokalvontulehdus oli jo sellainen kiputila, että lopulta taju lähti, ei elämä varsinaisen tulehduksen jälkeenkään ollut juhlaa. Sain aivokalvontulehduksen seurauksena lähes kroonisen migreenin, joka tarkoitti kahden eri estolääkkeen syöntiä, sekä sellaisia migreenikohtauksia, joihin ainoa katkaisu oli sairaalan kiputippa. Ja siellähän tuli rampattu parin vuoden ajan (plus F:ää odottaessa) aivan liian usein.

Kun sunnuntaina sitten rikoin selkäni, iski taas fläsäri niiltä ajoilta, kun kipu ja kovat tropit olivat arkea. Samalla iski myös armoton ärtyneisyys. Vaikka sairasteluvuodet varmasti nostivat fyysistä kipukynnystäni hurjasti, saivat ne aikaan myös erityisen herkän herkkyyden ärsyyntyä kivun tullen. Tuntuu sille, että henkinen mittani kivun siedossa on tullut nyt täyteen, ja olen oikein erityisen herkkä raivostumaan kivusta. Ei vaan enää jaksaisi yhtään kivun kanssa elelyä. Mitta on tullut sen suhteen täyteen.

Ehkä kivun kanssa kamppailussa pännii ihan itse kivunkin lisäksi se, että kipu opettaa väkisin reippaaksi. Kun kipu jatkuu, on vaan tuupittava itseään eteenpäin, koska ei kukaan voi olla viikko- ja kuukausitolkulla sairauslomalla. Eikä sitä varmasti kukaan myöskään itselle toivoisikaan, vaan jonkinlainen normielämä on rullattava, olosta huolimatta! Ja vaikka reippaus on hyve, kyllä sekin välillä sapettaa (ja erityisesti sapetti silloin vuosina 2007-2009), että reippauden nimissä avun saanti vaikkapa lääkärissä oli joskus työn ja tuskan takana. (Esim. siellä sairaalassa ehdin käydä kolmesti ennen kuin huomasivat, että kyseessä onkin aivokalvontulehdus).

Joten kanssasiskot ja -veljet. Yksi matkalaukun repäisystä seurannut kipu muistutti taas siitä, kuinka a) kipu vaikuttaakaan kaikkeen ja b) miten mahtava asia terveys on. Tsemiä sinne missä kipu – henkinen tai fyysinen – on nyt vieraisilla!

-Karoliina-

P.S. On ihanaa, että kivun keskellä ihmiset ovat ihmisiä toisilleen. Mun työkaveri, tänään aivan kysymättä, istui autossa ja kahvilassa yhteensä 3 tuntia vain siksi, että hän käytti minua lääkärissä. Sellaista on oikea ihmisyys, kiitos ❤ Ja kiitos vielä niin hauskalle röntgenhoitajalle. Harvoin sitä tapaa lukijoitaan niin, että on kättelyn jälkeen heti nakuna ;D

Lue myös

X