kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.10.2015

Villiä menoa makuuhuoneessa

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Meille Mainio on ollut tuttu vaatemerkki usean sesongin ajan, mutta vasta viime viikolla pääsin tutustumaan Mainion kotimalliston tuotteisiin.

Saatan olla nyt supertylsä ja toistaa itseäni, mutta : Helkkari kun mä tykkään tästä Mainiosta! Ja sen voitte varmaan minut tuntien kyllä uskoakin, koska jos saan kotiini jotain kaunista, kotimaassa suunniteltua, laadukasta, luomua ja MUSTAVALKOISTA, ei voi mennä hirveästi pieleen.

Olen jotenkin ihan aina vierastanut trikoolakanoita, enkä sellaisia ole myöskään koskaan kotiini uskaltanut ostaa. Jotenkin olen pelännyt, että lakanoille käy sama löpsähdysefekti, kun  t-paidoille (merkistä riippumatta) käy parin päivän käytön jälkeen. Onneksi uskaltauduin kuitenkin näin himottavan villin kuosin voimin testaamaan näitä Mainioin trikoolakanoita, koska voin sanoa, että ne ovat ihanan pehmeät. (Kertokaa muuten, saako trikoolakanoita mankeloida!?! Minustahan on tullut maaninen mankelimummo.)

Näin villein menoin kohti iltaa! Vähänkö ihanaa kääriytyä hurjiin lakanoihin ja katsoa – mitäpä muutakaan – kuin Ensitreffit alttarilla!

-Karoliina-

P.S. Huomasitteko, että koristetyynyissä on sama etninen kuviointi kun lempparipöksyissäni drop 1 -mallistossa?

*lakanat ja tyynyliinat saatu Mainiolta

Edit 14.10.2015 klo 6.00 kotimaista–> kotimaassa suunniteltua

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (6)

Hei,

Kiinnostuin tuosta Mainiosta, mainitsit kotimaisuuden. Korjaa, jos olen väärässä, tuotteet valmistetaan Intiassa? Suunnitellaanko tuotteet Suomessa ja siksi pidät niitä kotimaisina? Yritän itse löytää myös mahdollisimman kotimaisia tuotteita ja siksi innostuin Mainiosta, kun mainitsit heidän yhteydessään kotimaisuuden. Vaikea löytää nykyään oikeasti kotimaisia tuotteita. ☺️ Mukava lukea blogiasi! Kiitos!

Rypistyyhän 😀

Todella, todella hyvä, että kommentoit. Olet ihan oikeassa. Tuotteita ei ole tehty Suomessa, ainoastaan suunniteltu täällä. Lisää tuotannosta täältä: http://blog.mainioclothing.com/production

Ihanaa syksyä <3

Hei. Sulla oli kuukausia sitten (saatu blogin kautta) musta-valkoraitainen tunika, jota esittelit. Jos en ihan väärin muista se oli kuvattu parvekkeella. En millään muista mikä ja kenen (kotimainen?) se oli. Se on kuitenkin jääny mieleeni ja oon miettinyt , että vieläköhän sitä on myynnissä. Jos huomaat mitä tarkoitan ja jos sinulla on siitä kommenttia, kuulisin mielelläni. -Eliisa

Ihanat!! Meillä on Marimekon trikoiset lakanat, jotka on kestäneet pesua todella hyvin! Mankeloinnista ei kyllä ole kokemusta, eihän trikoo edes rypisty??!! 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X