kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 14.10.2015

Jätski on cool myös talvella

Teksti
Karoliina Pentikäinen
8 kommenttia

Minusta on aina ollut hassua, että jäätelön ajatellaan olevan vain kesän tuote. Onhan Suomen talvi tietysti vilpoinen ilman vilvoittavaa jädeäkin , mutta samalla perusteella limut ja kaikkien muidenkin kylmien juomien ja ruokien syöminen pitäisi pistää tauolle talven ajaksi. Vai pitäisikö sanoa, että käyttö pitäisi laittaa jäihin? I`m so funny!

Koska me olemme aikamoisia herkkuhulluja, kuuluu jäätelö meidän elämäämme niin kesällä kuin talvellakin. Ja kun sitten viime viikonloppuna vierailimme Lahden isovanhempien luona, kävimme samalla kierroksella myös Karisman kauppakeskuksen Spice Icessä. Oma kaikkien aikojen lempparijädeni Spice Icessä on Pyörremyrsky Daimilla, Pätkiksellä, suklaapehmiksellä ja polkkajäätelöllä. Polkka on muuten aivan lempijäätelöni, enkä siihen lähivuosina ole törmännyt enää missään muualla kuin Spice Iceissä. Onneksi edes siellä!

F suosii – tietysti – hassuja jäätelöannoksia, ja viikonloppunakin tilaukseen meni Peikko-tuutti.

Miten on : Kuuluuko jäde myös teidän talveenne? Ja mikä on paras syksyinen ja talvinen jädevinkkisi? Itse RA-KAS-TAN uunijäätelöä!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (8)

Minun mielestäni suomalainen jäätelö on vetistä ja ylihintaista… sori! 🙂

Totta muuten tuo. Jädemaku vaihtuu vuodenaikojen mukan (vaikka suklaa pysyy mulla aina). Kiitti 😀 Fuusiovalinta F:n ja mun makua sekoitellen!

No niinpä 😀

Oikeasti? Toki tykkään esim. italialaisesta, mutta Suomi-jäde on minusta raikasta.

Jäde maistuu aina, mut ehkä maut mitä syö vaihtuu kesän mansikoista ja sitruunoista rommirusinaan ja suklaisiin makuihin näin kylmän tullen. F:n pukeutumistyylistä piti tulla kommentoimaan, että aivan ihana! Niin pieni ja cool 😉

Minetti oli kiva tuttavuus!
Ei katso meilläkään jäätelön syönti vuodenaikaa tai viikonpäivää.

Jäätelöä kyllä menee, kesät ja talvet. Ei ole hetkeä, jolloin sitä ei voisi syödä!

Minähän söisin vain ja ainoastaan jätskiä ympäri vuoden! Onkin lottovoitto asua täällä, missä Minettejä on joka nurkalla 😉 ja jätski on oikeasti ehkä vaikein vastustettava herkku, jopa suklaata vaikeampi! Harmi vaan, että olen pikkuisen terveysintoilija, joten joutuu paljon useammin katsomaan poispäin 🙂

Spice ice on kyllä mahtis myös! Suuntana Karisman lähiseutu loppuviikoksi, ehkä pitää poiketa 😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X