kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 18.10.2015

F kokkailupuuhissa + lempileivän resepti

Teksti
Karoliina Pentikäinen
9 kommenttia

 

F on innokas tyttö osallistumaan kaikkiin kotimme kokkailuihin. Hän tietää jo ulkomuistista, mitä tulee pannaritaikinaan, munakkaaseen, jauhelihakastikkeeseen tai vaikkapa perussalaattiin.

Kun Pågen pyysi meitä kokoamaan F:n lempivälipalaleivän osana Pågenin, Suomen Olympiakomitean ja Suomen Olympiajoukkueen yhteistä lasten koululiikuntaa tukevaa kampanjaa, olin heti ihan varma, että F innostuisi tästä hommasta täysillä. Ja niin kävikin!

Pågen on jo nyt tehnyt 10 000 euron alkulahjoituksen Suomen Olympiakomitealle, jotta Suomen alakouluihin voisi lahjoittaa mahdollisimman paljon liikuntavälineitä ja näin tuettaisiin samalla lasten koululiikuntaa. Tuon kymppitonnin lahjoituksen lisäksi meistä jokainen voi tukea koululiikuntaa ostamalla Limpukka-, Oivallus! Kuitupalat – tai Oivallus! Subs -leipäpussin, koska jokaisesta myydystä kampanjaleipäpussista lahjoitetaan kaksi senttiä koululiikuntavälineisiin.

Kun kysyin Neiti F:ltä, mikä olisi hänen lempileipänsä, oli vastaus selvä. ”No se leipä Halloween-juustolla.” F tarkoitti parin viime viikkomme hittileipää, johon tulee kaikki jääkaapista löytyvät jämäkasvikset ja yrtit, pannulla paistettua halloween- eli halloumjuustoa, sekä päälle vähän oliiviöljyä ja mustapippuria. Hassua on muuten se, että vaikka F joidenkin ruokien suhteen on ronkeli, kuuluvat raaka sipuli ja mustapippuri hänen suosikkeihinsa!

Meidän Pågen-leipävalintamme halloweenleipään oli lisäaineeton, taikinajuureen leivottu Pågen Oivallus! Sub, joka muiden Pågen-leipien tapaan sisältää runsaasti täysjyvää, hyviä kuituja ja energiaa vaikkapa pitkälle ulkoilureissulle tai illan temppukerhotreeneihin.

Pågenin ja Olympiakomitean toiminta sai miettimään myös sitä, kuinka lasten liikkumista voisi nyt ylipäätäänkin lisätä. Meillä liikkumattomuus ei ole ongelma, koska F on sellainen ikiliikkuja, ettei malta pysyä paikallaan hetkeäkään, joten haaste meidän perheessämme taitaakin olla se, kuinka jatkossa tarjota F:lle tarpeeksi mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa. Aika ihana arkiliikuntaa lisäävä juttu on ollut F:n liikuntakerhon liikuntavihko, johon kaikki viikon liikunnat saa merkata näkyviin. Sellainen vihko tai liikuntalista toki sopisi koteihin ilman ulkopuolista liikuntakerhoakin. Lista seinään ja merkintöjä keräämään. Innostaisi varmaan monet lapset telkun ja pädien ääreltä touhuamaan. Tarrojen voima on yleensä yllättävän kova.

Neiti-F:n Halloween-leivän resepti:

  • Pågen Oivallus! Sub –leipää
  • Paistettuja halloumjuuston siivuja
  • (mozzarellaa)
  • basilikaa tai muita tuoreita yrttejä
  • tomaattia, kurkkua, sipulia…
  • rouhittua mustapippuria
  • oliiviöljyä

Mikä on teidän perheenne The Leipä? Ja mitä sen päälle laitetaan?

-Karoliina-

P.S. Lisää leipäreseptejä täällä.

Kampanjapakkaukset on merkitty Suomen Olympiakomitean olympiarengastunnuksella, kampanja-aika on 17.8.-31.12.2015.

 

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (9)

Nam, täytyykin testata! Mies tosin totesi heti, että missä liha 😉

Jep ja itsekin voi tehdä helposti. Kuivapaahtaa vaan ensin uunissa (ainakin maapähkinöistä kannattaa ottaa kuoritut, en tiedä päteekö sama esim. manteleihin) ja jäähtymisen jälkeen surauttaa tehosekottimessa voiksi. Merisuolaa vähän mausteeksi. Muistaa vaan kaapia tarvittaessa reunoja, niin tulee valmistakin. Jauhe- ja voivaiheiden välissä saa kaapia tiheästi!

Ja nyt huomaan vasta tuon pekonin. Mehän siis laitoimme sitä myös 🙂

Mistä tuollaista maapähkinävoita saa?

Ollaan tehty tämä myös pekonin kanssa. Ah ❤

Myös minä rakastan leipää! Pågenin leivät on ihania, erityisesti se joku paahtoleivän tapainen maalais jotain… Paahdettua leipää, maapähkinävoita (makeuttamaton) ja päälle joko keitettyä kananmunaa tai banaania. NAAAAMMMM!!!

Mutta leipä, josta oikeastaan halusin kertoa, on poikani suosikki. Leivällä ei niin väliä, mutta päälle juustoa ja MÄTITAHNAA! 😀 Jo on herkut lapsella!

Mä rakastan leipää! Parasta on tuore moniviljaleipä, paljon erilaisia siemeniä, rapea kuori ja pehmeä sisältä. Päälle tuorejuustoa. Arkena syön ihan vaan paahdettuja ruispaloja oivariinilla ja juustolla. Kasvikset tykkään syödä salaattina tai erikseen, en leivän päällä. Esimerkiksi juusto ja kurkku on tosi ällöttävää 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X