Kolmistaan

Lapsi keittiössä. Uhka vai mahdollisuus?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mun lapsuudenkodissa sai aina tehdä ruokaa. Vaikka ikää oli viisi, sotku karmea, ei koskaan kielletty vaan ennemminkin tuettiin. Ja mitä siitä seurasi? Kolme mimmiä, jotka jo 10-vuotiaina olisivat voineet tarpeen tullen ravita itsensä viikkotolkulla erilaisin lämpimin, kylmin, makein ja suolasin ruuin. Hyvä äiti ja isi!

Koska munkin mielestä ruoka ja sen valmistus on tärkeä osa perhe-elämää, olen itse yrittänyt suhtautua F:n ja keittiöön samalla asenteella. Myös Ikea kiinnostui lasten ja perheiden suhtautumisesta ruuanvalmistukseen, ja selvitti*, kuinka perheissä kokataan. Selvisi muun muassa, että jopa kaksi kolmesta vanhemmasta ajatteli, että on tärkeää antaa lasten osallistua keittiöaskareisiin. Yhdeksän kymmenestä vanhemmasta puolestaan sanoi jo ottavansa lapset mukaan ruoanlaittoon. Mutta mikä karmeinta, lasten annetaan usein tehdä vain ne kaikkien tylsimmät hommat, lautasten keräämiset tai pienet siivouspuuhat. Mitä kummaa, vanhemmat?

Niinpä ikealaiset päättivät puuttua tilanteeseen ja vastaiskuksi tylsiä keittiökokemuksia vastaan syntyi  ”Kokataan vanhempien kanssa –julistus”. Julistukseen kuuluu viisi sääntöä, joita jokaisen vanhemman tulisi muistaa lasten kanssa kokatessa. Aika hauska aiheeseen liittyvä video löytyy täältä , mutta tiivistin ohjeet vielä tähän ihan luettavaksikin.

”CookingWithParents –ohjeet” lapsilta vanhemmille

  1. Älä opasta aina tekemään toisin.
  2. Älä suutu jos mokaan.
  3. Älä hoputa!
  4. Miksi ihmeessä ei saisi sotata?
  5. Jos väsyy ja kyllästyy, se on ok.

Aika loistavia sääntöjä itse kullekin. Itse ainakin koen, että F:n kanssa kokatessa tuon viimeisen säännön kanssa minun pitää treenata. Itse, kun ehkä olen liiankin tarkka siitä, että aloitetut hommat viedään loppuun.

Ruuanvalmistus, kuten aika moni muukin koti”työ” ei ole lapselle työ tai taakka, jos ne markkinoidaan vaan oikein. Minusta ainakin on ihanaa, että F osallistuu kokkailuihin tai vaikkapa pyykkitupareissuihin. Silloin saan samalla viettää aikaa hänen kanssaan, voin opettaa hänelle jotain uutta ja kaiken lisäksi pieni mimmi pysyy liikkeessä ja erossa ruutujen äärestä.

Miten teillä kokkaillaan? Lapsi keittiössä: Uhka vai mahdollisuus? Ja onko säännöt 1-5 jo hallinnassa?

Tsekkaa vielä pienten tyyppien visiot unelmakeittiöstä! On ne innovatiivisia!

-Karoliina-

*IKEAn Life At Home Reportin mukaan

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Lue myös

X