kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 28.10.2015

Kolmistaan-kirpputori x 2

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Kesällä alkanut KonMari-hurahdukseni on syksyn kiireissä vähän jäänyt junnaamaan paikalleen, mutta nyt on taas aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tyhjentää varastokin väljyyden periaatteen mukaisesti.

Ja sen innoittamana olemmekin itse asiassa menossa myymään kahdelle eri kirpparille tässä lähiviikkoina.

Tämän viikon suununtaina (1.11) Eskon ja mun vaatteita, sekä kodin tuotteita voi tulla katsastamaan ja ostamaan Kattilahallin kirppikseltä. Pöytämme numero on 128, ja se sijaitsee aivan sisäänkäynnin oikealla puolella, sivuseinän edessä. Kirppistely alkaa Kattilahallilla klo 12, ja päättyy viimeistään 17.00 (tosin usein olemme pakanneet kamamme siinä neljän jälkeen).

F:n vaatteita koosta 50 aivan kokoon 116 asti voi taas puolestaan bongata Riikan blogin Riikan järkkäämässä Lastentori-tapahtumassa, joka pidetään lauantaina 14.11 Tammen tiloissa, Punavuoressa. Tuolla tapahtumassa meidän lisäksemme on mukana monia muitakin kirppisteleviä bloggaajia, sekä roppakaupalla muuta koettavaa ja nähtävää. Alekirjoja, Polarn O. Pyretin piste, smoothieita, kasvomaalausta, bObleseja ja vaikka mitä!

Joten tervetuloa ensin Kattilahallille ja sitten Lastentorille shoppailemaan ja morjestamaan!

-K&E-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (4)

Minkä kokoinen jalka teillä on, siis karoliinan ja eskon.? Kengät kiinnostaa ja luulen kyllä että haluutte et jengi tulee paikan päälle tsekkaamaan eikä tartte kaikkee tässä selostaa. Mulla on hakusessa vaan parit tietyt.. Conssit aina ja korkokengät ensi kesän juhliin.

Ja nahkatakki joka on lievä pinttymä. Koskaan en oo omistanut ja mallikin on hakusessa. Mutta musta täytyy olla.

Täytyy kattoo täytyy kattoo jos pääsis ?

Oi se olisikin kivaa. Kiitti vinkistä 🙂

Voi kun tämä tulee nyt myöhässä. Mutta ihana kun tulit silti 🙂 Heijastin oli eilen jo käytössä!!

Hei, pakatkaa kamat ja tulkaa joskus tänne Keski-Suomeen kirppistelemään ja moikkaamaan faneja! Esim kävelykadulla Jyväskylässä on ainakin nyt kesäisin ollut ”kävelykatu kirppis” joka on ollut huikean suosittu! Jos tuutte, niin lupaan tuoda kaveritkin mukana tyhjentämään teidän pöydän! 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X