kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 31.10.2015

Neiti-F ja viikon kampaukset

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Näillä ”kampauksilla” F tällä viikolla on astellut hoitoon, temppukerhoon ja viikonlopunviettoon.

Maanantain kampaus, jonka äiti sai päättä.

 

Keskiviikon hoitopäiväkampaus, F:n vakiotoive, eli kaksi lettia.

 

Lettipäivän jälkeinen iltakampaus temppukerhoon, josta kuitenkin sitten tuli riita, eikä harjaa saanut käyttää edes jakauksen tekemiseen.

 

Torstain ”alaponkka”, joka edustaa F:lle ison tytön kampausta.

 

Perjantain hiukset Hipsu-tädin letittämänä.

 

On muuten hassua huomata näistä kuvista, kuinka F.n tukka tummuu vain vuosi vuodelta. Mullahan on lapsena ollut aivan yhtä tummanruskeat hiukset kuin nytkin, Esko taas oli aivan pellavapää. Tästä F:n hiusväristä tulee mieleen pikkusiskoni luomuväri ja toisaalta Eskon äidin hiukset. Voi kun paksuuntuisivatkin vielä samaa tahtia kun anoppini hiukset, hänellä on yhdet kauneimmista hiuksista, mitkä tiedän!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (4)

tää viimeinen on mun lemppari. Itsekin sellaisen parille tytölle tehnyt mutta heillä oli lyhyemmät ja hennommat hiukset ja näin ollen hieman helpompi tehdä. Kiva postaus!

On kyllä. Nyt ei tainnut olla kyse harjaamisesta…periaatekysymys, näemmä 🙂

Onko teillä tangleteezer-harja käytössä? Sillä oon saanu 5v neidin jopa ite harjaamaan hiuksiaan, ennen ku oli kovaa tappelua takkujen kanssa. Ihan loistava harja takkuhiuksille ja harjakammoisille lapsille(ja itsellekkin)! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X