kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 07.11.2015

Röökiä ja kuntosalia. Ristiriitaistako?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
15 kommenttia

Näin yhtenä päivänä bussin ikkunasta naisen, joka tuli ulos kuntosalin ovesta. Mimmi oli todella sporttinen. Jalassaan trikoot, olalla värikäs urheilukassi ja poninhäntäkin keikkui päässä reippaasti. Kädessään tytöllä oli tupakka, jota hän veteli suurin henkäyksin. Tuntui, kuin kuvassa olisi ollut suuri ristiriita.

Tyttö jäi mieleeni niin, että hän mietitytti minua monta päivää jälkikäteenkin. Kuinka ulkoisesti niin hyveellinen ja terve ihminen saattoi omata niin epäterveellisen tavan?

Sitten tajusin, että varmasti jokainen meistä on jollain tapaa ristiriitainen persoona. Ja ettei se, mitä ulospäin näkyy, ole aina (koko) totuus. Joku ihminen voi olla esimerkiksi jossakin asiassa täysi törppö, mutta toisessa aivan suuremmoisen kultainen. Tai herkästä ihmisestä löytyy tiukan paikan tullen poweria, vahvasta heikkoutta.

Itsestään on tietysti vaikea sanoa, millaisen kuvan sitä muille omasta persoonastaan antaa. Joten kyselin muilta, millä tavalla ristiriitainen minä heistä olen. Sain lähipiiriltäni seuraavia vastauksia:

”No ainakin oot herkempi, mitä ihmiset uskois.”

”Susta vois luulla, että oot oppilas yläasteella. Ulkonäöstä. Muuten tuntee kuitenkin niin hyvin, ettei mikään yllätä enää.”

”Olet siivouksesta todella tarkka, mutta silti omat tavaras on aina levällään.”

”Susta voi saada kuvan, että olet kauhean napakka ja jopa määräilevä. Niin ja pinnallinenkin, vaikka sut tuntevat ihmiset tietää, ettet ole tippaakaan mitään noista. Itse asiassa  sä olet tosi hengellinen ja vaikka se sun haave papin urasta yllättää aina ihmiset.”

Millä tavalla sinä olet ristiriitainen? Ja oletko saanut palautetta siitä, että olet ”oikeasti” erilainen kuin ensivaikutelmasi antaa sinusta ymmärtää?

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (15)

Mulle hoetaan kyllästymiseen asti,että :”Ei ikinä uskoisi,että sairastat jotain niin vaikeaa sairautta!” Olen siis monen mielestä valoisa ja positiivinen,ulkonaisestikin hyvinvoivan oloinen ja sairastan kuitenkin jo 26. vuotta harvinaista reumaperäistä autoimuunisairautta Stillin tautia.
Toinen on se,että koen olevani ”lihavampi”,kun taas moni sanoo mun olevan pieni ja hentokin…
Aina ei muiden ajatukset ja mielikuvat natsaa,se on totta 🙂

Näin me ollaan erilaisia kuin meidän ”julkinen” puoli!

Siinä olet oikeassa. On ihanaa, että ihmisissä on mutkia ja tutustuttavaa!

Voi niin tuttua!

Kuulosti minulle, mutta päinvastoin 🙂

Totta tuo: Olet aina vaikuttanut reippaalle, kun on tavattu!

Se on aivan totta! Olisi hausna nähdä itsensä joskus ulkopuolisen silmin!

Apua tuli mieleen et ootko nähny mut, hahah! Kannattaa muistaa, että ihmisillä on monia syitä esim vaikka tupakoinnille. Itse taistelen bulimiaa vastaan ja parantumismotivaatio on kova. Liikunta sekä tupakointi helpottaa oloa, joten en jaksa tällä hetkellä stressata tupakoinnista tai siitä mitä joku ulkopuolinen ajattelee kun huitelen kaupungilla trikoissa treenikassi olalla ja rööki huulessa. Ja ei en loukkaantunut tästä postauksesta 🙂

Minusta usein luullaan etten liiku juuri yhtään. Itseasiassa pyöräilen ja kävelen päivittäin.
Minusta on myös luultu, että en osaa olla koskaan vitsailematta, joka ei pidä yhtään paikkansa.

Minusta monet sanoneet tv-ohjelman jälkeen, että ei uskoisi sinulla olevan esim keskivaikeaa masennusta, kun olet noin positiivinen. Ei kai kukaan halua negatiivisia puolia tuoda esiin?

Juoksen, kahvakuulailen ja käyn ratsastamassa. Rakastan puhdasta ruokaa , kaverit nimittää viherpiiperöksi jne. Mutta mää poltan. Ja se on ollut aina suuri yllätys niille jotka ei oo nähnyt mun polttavan ” MITÄ, nää poltat? En ois IKINÄ USKONUT!” . Että kyllä, paheeni se on ( ja punaviini..) sekä rrrrrrakastan roskaruokaa. ? Eli kyllä, minusta kaikissa meissä on se ns. Ristiriita. Ja se mun mielestä meistä ihmisistä tekeekin mielenkiintoisia kokonaisuuksia. ?

”Olet siivouksesta todella tarkka, mutta silti omat tavaras on aina levällään.”
Tuo samainen pätee muhun täydellisesti! Meillä on siistiä aina ja pojat pitävät (yllättävää kyllä) huoneensa siisteinä.
Mutta mun ”pukeutumis”huone on kuin pommin jäljiltä. Vaatteita siellä täällä, meikit sekaisin, käsilaukkuja lattia täynnä yms. En vaan saa pidettyä sitä siistinä.

Monesti ihmiset toteaa, että ”oho sähän osaat pitää hauskaakin, luulin aivan aluksi, että sä oot vaan semmonen hiljainen ajattelija” myös useasti kuulee kommentteja omasta herkkyydestä, usein ihmiset yleistää minut sellaiseksi hempeiliä herkistelijäksi, mutta yllättyvät, kun minustakin löytyy puoli mikä suuttuu tai osaa olla kipakkakin.

Iän myötä olen tullut kyllä ihan (tyhmän) rohkeaksikin mutta edelleen juttelen ja heitän vitsiä (huonoja) mieluummin pienessä porukassa kuin suuressa. Aiempina vuosina jännitin ihan sikana kaikkia esiintymistilaisuuksia, esim koulussa aina ryhmätöiden ja luokan edessä esiintyminen aiheutti pakokauhua ja painajaisia.

Nyt olen pitänyt puheita jopa lapseni koulun kevätjuhlissa ja jutellut tuntemattomille bloggaajille.

Silti olen vielä se ujo tyyppi joka ei uskalla nyt ihan vastaantulevillekaan ihmisille puhua.. Eli olen saanut äimistyneitä kommentteja siitä kun sanon millainen oikeasti olen..hiljainen ja ujo.

Ja sekin että liikun varmaan tosi paljon ja ahkerasti kun oon nin ”hoikka” juu. En. Liian vähän…syön vain oikein!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X