Kolmistaan

Metatyö, matafakaas!

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Lueskelin eilen illalla facebookia, ja joku ystävistäni oli linkannut Maria Hintikka Livessä esiintyvän Jenny Lehtisen kolumnin aiheesta metatyöt. Ja heti, sillä samalla sekunnilla kun sain tekstini esiin, mulle tuli olo, että oloni mutsina oli juuri nyt ymmärretty. Ja puettu ensimmäisen kerran sanoiksi! Tätäkö tämä oli? Tästäkö johtui välillä niin kireä pääni ja tunne siitä, että vaikka konkreettiset kotityöt nykyisin meillä jo jakautuukin entisen 5/95 suhteen jälkeen upeasti jo ainakin 35/65, koen usein, että koko homman vetovastuu on usein mulla!

Lehtinen kertoo, että ”lapsiperheiden todellisesta työtaakasta näkyviä kotitöitä on vain osa. Vähintään yhtä suuri osa on työtä, jota on vaikea havaita. ” Tätä työtä, näkymätöntä pientä puurtamista –valokuvauslappujen täyttöä, lastenjuhlien järjestämistä ja sitä kaikkea ajatustyötä ja suunnittelua joka vanhemmuuteen kuuluu – Lehtinen kutsuu metatyöksi. ”Metatyö on uuvuttavaa juuri siksi, että se saapuu elämään salaa ja on vaikeasti tunnistettavissa. On helppo katsoa, kuka on imuroinut ja kuka tiskannut. Mutta sen jäljittäminen, kumpi vanhempi joutuu kantamaan loputonta projektipäällikköyttä koko perheen asioissa, voi olla vaikea tunnistaa.”

Lehtisen tekstiä lukiessa tajusin taas omaa elämääni ja meidän perhettämme paremmin. Perjantaiaamuna hermostuin Eskolle, kun hän hoputti minua siinä, että F olisi pitänyt saada nopeammin lähtövalmiiksi. Minä autoin juuri F:lle haalaria niskaan, kun Esko seisoskeli jo oven kahvassa kiinni kaikki ulkotamineet niskassaan. Kun äsähdin – toki aivan liian kärttyisästi – että hänkin voisi vähän jeesata, jos on kiire, Esko totesi: ”Hoitoon vieminenkin on kotityö”. Tämän lauseen hän kuuli joltain viisaammalta viime kesänä, mutta on nyt viljellyt sitä siitä lähtien joka käänteessä. Jos vierellä olisi ollut se kuuluisa Iholla-kamera, olisi tilanteessa – taas kerran käynyt niin – että minä olisin ollut se paskamainen ämmä, joka kiristeli hermoja ja kimitti, vaikka vierelläni oli kiltti ja avulias mies. Hänhän siinä seisoi hyväntuulisena, komeana ja valmiina viemään valkoisella ratsullaan lapsemme hoitoon, kun minä taas tiuskin kiittämättömänä ja tukka pystyssä vieressä. Annoinko lähtösuukon. Kyllä en antanut.

Vaan, kun hommassa oli se toinenkin puoli. Se metatyön puoli. Vaikka hoitoon vieminen on myös minusta ehdottomasti tärkeä kotityö, ja varmasti monesti myös MINÄ unohdan tai en näe mitä ESKO tekee meillä, ei homma ole niin yksinkertainen. Lehtisen tekstiä lukiessa tajusin nimittäin, että se, että Esko pääsee viemään F:ää päiväkotiin, vaatii se minulta aikamoisen listan metatyötä. Vaikkapa tällaista:

  • Jokainen vuodenajana kohdalla minun täytyy pohtia etukäteen, mitä vaatteita ja varusteita F:llä on, ja mitä täytyy hankkia ja mistä. Mahtuuko talvikengät, voisiko mummo kutoa lisää lapasia?
  • Joka iltapäivä F:n tultua hoidosta tsekkaan hänen hoitokassinsa sisällön (jos Esko on muistanut ottaa sen hoidosta mukaan) ja katson, täytyykö sitä täydentää tai osin pestä. Jos pitää pyykätä, pohdin, ehtiikö vaate kuivua seuraavaan päivään vai pitääkö pukea päälle Plan B. Yritän painaa mieleeni sen, että aamulla pyykki on myös haettava kuivaushuoneesta takaisin hoitokassiin.
  • Kyttään säätiedotuksen ja varmistan, että seuraavan päivän ulko- ja sisävaatteet vastaavat keliä. Auta armias sitä morkkista mikä iskee itselle työmatkalla, jos tajuaa, että lapseni joutuu palelemaan päivän ulkoiluilla väärän varustelun takia.
  • Pakkaan hoitokassin ja kaivelen kelin mukaiset varusteet esille. Varastosta ja lähilipastosta.
  • Tsekkaan päiväkotikalenterista mahdolliset erikoispäivät. Pitääkö mukana olla lelu, jumppa-asu, kantele vai sukset? Ja missä helkkarissa ne on?
  • Nuuskin F:n pään. Pitääkö pestä shampoolla, vedellä vai ei ollenkaan tänä iltana. Riitääkö suihkun jälkeen kasvorasvaus vai pitääkö tänään sutia koko iho? Onko kynnet liian pitkät?
  • Monelta on herätys tulevana aamuna, eli mihin nukkumaanmenoaikaan kaikissa iltatoimissa tulee tähdätä?
  • Aamulla herätän F:n (ts. kannan väsyneen neidin ja puen kuin räsynuken), neuvottelen kampauksen laadun, huolehdin mahdolliset kausilääkkeet, vitamiinit, pesen hampaat ja varmistan vielä kerran, että illan säätiedote pitää paikkansa. Jos ei, kumpparit vaihtuu toppakenkiin jne jne.
  • Lopuksi vielä varmistan, että Esko muistaa ottaa hoitokassin + kaikki varusteet mukaan. ”Muista tunkea se kypärämyssy sinne hihaan, jotta F tajuaa pukea sen päälle. Ja muistuta vielä päiväkodissa, että F tullaan hakemaan tänään jo välipalan jälkeen.”

Ja sitten ei yhtään vähäisimpänä kohtana:

  • Jos jotain em. asioista unohtuu, on se tasan minä, joka tuntee asiasta syyllisyyttä. Tuli mokattua!

Hah. Tämä kuulosti nyt ehkä katkeralle tilitykselle, mutta sitä se ei ole. Oli itse asiassa aika vapauttavaa tajuta, mitä kaikkea yhden yksinkertaisen asian eteen joutuikaan tekemään. Ei ihme, jos välillä taakka tuntui hieman stressaavalle. Kuulostaako muuten tutulle, mutsit?

Ja nyt miehet, koska tämä metatyö usein kulminoituu meihin mutseihin, kertokaa te, mitä kaikkea salaista te teette, mitä me naiset emme huomaa! Millainen on miehen metatyölista? Olisi varmasti virkistää kuulla se toinenkin näkökulma, ymmärrys lisääntyisi varmasti hurjasti. Puolin ja toisin. Niin ja kahden isän tai kahden äidin perheet: Mites teillä?

-Karoliina-

 

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.

Lue myös

X