kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 26.11.2015

TBT: Joululapsen lahjominen

Teksti
Karoliina Pentikäinen
32 kommenttia

Taas se aika vuodesta. F:n synttärit ja joulu. Näillä mietteillä odotimme joulua 25.11.2012.

—————————————————————————————————————————————————

Joulu on taas, joulu on taas…Ulkona on loskaa, käsillä vuoden tyhmin kuukausi: Tästä ei pääse läpi kuin sillä, että alkaa virittäytyä jo joulun tunnelmaan.

Olen kuullut, että jouluihmiseksi joko synnytään, tai sitten ei. Että kyse on siitä, onko lapsuuden kodissa joulu ollut Se Juttu. No: meillä on ollut, ja niinpä myös Eepin, minun ja Neiti-F:nkin kotona on raikuneet jo joululaulut useana päivänä 🙂 Neidin toivelaulu nukutuksessakin on ”joulu-ukki”.

Hehkuttelen vielä varmasti monessakin postauksessa joulujuttuja, mutta nyt kyselisin vähän teidän käsityksiänne joululahjoista. Neiti F:llä on nimittäin syntymäpäivä joulukuun alussa, ja vaikka ennen hänen syntymäänsä manasinkin useaan kertaan, että ”minun lapseni saa ihan varmasi syntymäpäivälahjat ja joululahjat erikseen, ettei vaan traumoja pääse syntymään”, niin olen kyllä alkanut pohtia tätä ylenpalttista lahjakuukautta vähän tarkemmin.

Tuntuu nimittäin aivan järjettömällä oikein keksimällä keksiä, mitä tavaraa sitä tyttärelleen oikein taas hankkisi. Tietysti olen sitä mieltä, että molempina päivinä häntä muistetaan, mutta kuinka voisin estää, ettei koti täyty turhasta krääsästä? Viime vuonna Neiti-F ei vielä paljon ymmärtänyt lahjoistaan, mutta nyt vaikkapa PO.P:n lahjakortti ei hänessä varmasti paljon väristyksiä (ainakaan hyvään suuntaan) synnyttäisi. Hänen suosikkinsa ovat Minni Hiiri ja Disneyn prinsessat. Ja mutsin musta-valkoinen väri-into saa kolahduksia ”Mä tykkään pinkistä -toiveilla”.

Onko joululapsen vanhemmilla vinkkejä tilanteeseeni?

Entä: Missä suhteessa lapsenne saavat ns. hyödyllisiä lahjoja (vaatteita, lakanoita, ruokailutarvikkeita, harrastusvälineitä…) ja sitten niitä ihan vain iloksi ostettavia (leluja, herkkuja, pelejä…)

Glögiterveisin: Karkki

Kuvat: Anniina Isokankaan joulukortit, myynnissä PaaPii Designen shopissa

—————————————————————————————————————————————————

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.

Kommentit (32)

Meillä on tammi- ja helmilapset. Tammilapsella on juhlat heti kuun ensimmäisinä päivinä. Samaa asiaa on pohdittu meilläkin!

Meillä on myös kummilapsia, jotka juhlivat synttäreitään joulun lähellä. Heille päätin aikoinaan antaa aina kaksi lahjaa, mutta lipsuttu on (ja hyvä niin) 😀 jos annamme vain yhden lahjan, olen kuitenkin tarkka siitä, että lahja on arvoltaan kahden lahjan verran.

Meillä on ratkaistu asia osin siten, että joululahjojen määrä ei ole kovinkaan suuri. Lapset ovat vielä sen verran pieniä, että emme anna lahjaksi vaatteita, vaan lähes kaikki meidän antamat lahjat ovat pelejä, leluja, harrastusvälineitä yms. Isommille varmasti tulee annettua sitten vaatteita ja muuta hyödyllistä 🙂

Uudenvuoden lapsi tässä hei! Lapsena oli tosi surullista, kun yksi joululahjatoiveista jätettiin ostamatta ja annettiin se toive sitten synttärilahjaksi. Veli sai syksylapsena aina toivoa mieleistä synttärilahjaa, mutta minä en. Koska se löytyi sieltä joululahjalistalta näppärästi. Ei ollut kiva juttu. Olen kysynyt tuosta isompana vanhemmiltani, ja heidän ajatus oli, että ilahtuisin kun saisinkin lahjan jonka puuttumiseen olin aattona pettynyt. Ymmärrän toki pointin, mutta lapsena harmitti suuresti että kaikki muut saa toivoa mutta minä en.
Myöskin lapsena ärsytti se, että synttärilahjat oli aina paketoitu joulupaperiin. Olen ilmeisesti halunnut selkeän eron joululle ja synttäreille papereita myöten… Tuo nyt aikuisena jo tuntuu vähän hölmöltä. Mutta ehdottomasti synttärit pitää käsitellä erikseen eikä osana joulua. Joulupäivänä syntynyt kaverini on usein parjannut samasta asiasta.

Miksi aina unohdan kommentoida kaiken sanottavani yhdellä viestillä!
Minusta tuo ylenpalttinen lahjakuukausi on ihan ok sen kerran vuodessa. Minkäs sille voi että on syntynyt lähellä joulua. Toisten lahjapäivät on vaan hajautettu ympäri vuotta, mutta yhtä monena päivänä muistetaan niin kesän lasta kuin joulukuunkin muksua.

Meidän poika on syntynyt marraskuun lopussa ja sekin on aika lähellä joulua. Itse asiassa melkein tasan kk ennen 😀
Meillä isovanhemmat ostavat hyötylahjoja synttäreillä. Toppahaalarit, talvikengät jne. tavaraa otetaan ennemmin, koska poikakin tykkää näistä, kun saa itse sitten valita mieleisensä puvut ja kengät 🙂

Äitini osti tänä vuonna uuden kännykän, koska vanha alkoi olla jo huono eikä meinannut toimia. Kännykkä on ihan siksi, koska on koululainen ja menee yksin bussilla kouluun ja kotiin. Ja appivanhemmat ostivat poikkeuksellisesti nyrkkeilysäkin, koska poika haluaa alkaa harrastaan sitä 😀

Mutta joo hyötylahjat synttäreillä ja jouluna leluja 😀 Ja joulunlahjat on rajattu 10 toiveeseen ja ne yleensä toteutetaan suurimmaksi osaksi. Ei niistäkään kaikkia, jos on niitä kalliita legopaketteja. Sitten tietenki päälle tulee ne jokavuotiset villasukkapaketit 🙂

Itse olen syntynyt 10 päivää ennen aattoa ja siskoni 8 päivää. Olen jo tuon lahjaiän ohittanut, mutta hyvin on muistissa lapsuuden ja nuoruuden synttärit ja joulut. Saimme lahjat sekä syntymäpäivä että jouluna. Usein synttärilahja oli jokin lelu ja jouluna saimme sitten enemmän käytännön lahjoja, kuten disneyn lakanoita yms. Synttärinä siis saimme mitä halusimme ja jouluna mitä tarvitsimme. Näin varmaan tulee olemaan myös tyttäreni kohdalla, hänen ensimmäisiä synttäreitä juhlittiin viikonloppuna eikä tässä ole kuin kuukausi jouluun.

Itse olen syntynyt jouluaattona. Lapsena minulle oli tosi tärkeää, että synttärini huomioitiin oikeana päivänä (kaverisynttärit pidin ennen joulua). Aamulla sain onnittelulaulun ja juotiin kakkukahvit sekä sain synttärilahjan vanhemmiltani. Minulla on kaksi pariskuntaa kummina, joista toinen antoi aina erikseen synttäri- ja joululahjan. Usein toivat aamulla (lähellä kun asuivat) synttärilahjan kotiin asti. Mutta toiset kummit antoivat aina synttäri- ja joululahjan samassa paketissa, ikään kuin vähän isomman joululahjan. En haluaisi kuulostaa kiittämättömältä, mutta mielestäni joululahjat kummeilta eivät ole välttämättömät, mutta kyllä synttärinä odottaa, että he muistavat. Joten tämä vähän ärsytti lapsena. Että se meni vähän niin kuin joulumuistamiseksi eikä synttäri.

Huvittavinta on se, että minun synttärit on kuulunut lapsuden perheeni jouluperinteisiin koko elämäni ajan ja kuuluu näköjään edelleen (ainakin silloin kun olen paikalla). Jos vanhempani tai sisaruksiani on samassa paikassa viettämässä joulua, edelleen saan onnittelulaulun ja mieheltä kakkukahvit ja lahjojakin 😀 Toki mieheltä ihana asia, että muistaa synttärini vaikka ne sattuu olemaan jouluaattona, jolloin kyllä muutakin touhua riittää, mutta että muu perheenikin muistaa niin se on 🙂

Mun synttärit on 23.12. ja edelleen näin aikuisena muistan harmin, kun kuulin ”tämä on yhdistetty joulu-synttärilahja”. Eihän muillakaan ole sellaista, jos on synttärit vaikka kesäkuussa. Eli joulu on joulu ja synttäri on synttäri. Eihän sitä ennen vanhaan nyt niin paljoa lahjoja muutenkaan saanut, niin en enää muista mitä sain ja milloinkin, mutta tärkein minulle oli se, että nämä juhlat on erikseen. Lisäksi joskus muistan marmattaneeni, että pidän juhlat vaikka kesällä, niin kaikki pääsee. Eihän ketään kaveria kehdattu pyytää kylään silloin oikeana päivänä, kun muutkin piti oikeana päivänään. Miehellekin olen monta alusta asti hokenut, että tärkeintä on saada molempina päivinä pikkupaketti eikä mitään yhdistettyä, kun mokoma alkoi höpisemään samaa… Ajatus tärkein! Apua, mä oon 37v ja katkerat fiilikset tulee edelleen 🙂

Omat lapset on 4ja6 ja aika lailla lelu+pelilahjoja saavat + pakolliset yökkärit. Toki jotain Stigaa tms jättiliukureita on saanut, mutta vaatteet yms sukset tulee sitten muulloin. Itse olen taas kummilapsille tehnyt lehtitilauksia tai muita vastaavia hyötyälahjoja vanhempien toiveesta. Meidän pieni Frozen fanille on toki toivonut joitain Frozen vaatteita ja tulee ne saamaan, mutta onneksi pojille ei ole moista fanituskohdetta.

Joululapsi täällä. Olin unohtanutkin joulupaperiin käärityt synttärilahjat ja tuon ärsytyksen 🙂

Mullakin on synttärit joulukuun alussa, ja oon _aina_ saanut vanhemmilta ja läheisiltä sukulaisilta erikseen synttäri- ja joululahjat. Oon kiittänyt tästä myöhemmin vanhempia. He perustelivat näkemyksensä niin, että lapsen uskoessa joulupukkiin myös lahjojen tulee olla eri :).

Poikaystäväni on vaikea sisäistää että haluan eri lahjat synttäreille ja jouluna. Viime vuonna sain ”vaan” synttäreinä lahjan, mutta se olikin melko arvokas lahja joten en valita! Mutta tänä vuonna ollaan taas käyty sama keskustelu! Sanoinkin sitten että voidaan sopia että annetaan lahja vaan kerran vuodessa, ja että en osta hänelle joululahjaa kun annoin jo paketin kesäkuussa 😀

T. Nipo(ko?) 😀 kai joku muukin on samaa mieltä?

Oman lapsen kohdalla sama juttu,synttärit ja joulu peräkkäin. Joutuu ihan tosissaan miettimään kyselyihin hyviä lahjaideoita. Nyt täyttää vasta kaksi vuotta ja kehitys huiman nopeaa,niin voi miettiä sopivia juttuja koko tulevan vuoden edestä. Lastentarhanopettajan työssäni sain kuulla yhden vinkin joka toimii sen perheen kohdalla;lapsen kanssa on sovittu,että valitsee muutaman paketin mitkä aukaiseekin myöhemmin. Lapsi valitsee kalenterista päivät milloin nämä ylimääräiset huippuhetket tulevat tapahtumaan. Ja lapsi siis itse on innostunut tästä tavasta,ainakin toistaiseksi ?

Minun tyttäreni syntyi jouluaattona vuosi sitten ja täällä pohdiskellaan samaa, et miten vietetään ja lahjotaan. Tärkeimmältä tuntuu erottaa juhlat toisistaan ja antaa erilliset lahjat. Ollaan myös ajateltu tehdä lapsen nimipäivästä erityinen juhlapäivä.

Minun kummipojalla on synttärit juuri ennen joulua. Olen ratkaissut asian niin, että synttärinä/jouluna annan yhden lahjan ja sitten kesällä tai joskus muulloin jonkin kivan yllätyslahjan. Kummipoika on kyllä tykännyt tästä perinteestä. 🙂 Ikään kuin yksi ylimääräinen lahja.

Meillä on joulukuun lapsi.Tykkään järjestää juhlia ja nytkin synttärit tulossa.Olen opettanut lapsille ettei lahjat synttäreillä ole tärkeitä vaan tärkeintä että saa pitää hauskaa,herkutella, ja olla kavereitten kanssa.Synttäreille kutsuttu 10 kaveria +kummit,ja mummit.
Tänävuonna pojan rattikelkasta meni suksi rikki.On ikionnellinen kun tietää, että saa uuden suksen siihen meiltä lahjaksi ?
Jouluna ostetaan kaikille lapsille 2 isompaa toivelahjaa. Minun äiti ruukaa laittaa lahjoja lapsille(onneksi tänäjouluna lupas vain tarpeellista)ja kummit vielä.joten sitä tavaraa kertyy liikaaki..Oon kyllä kummeille sanonu ettei joululahjat ole tärkeitä kun saavat muutenkin..
Itse tänävuonna en kummilapsille laita ollenkaa lahjoja.Lähetän kortin ja sinne esim.Heijastimet ? olen vuoden aikana antanut jokaiselle kummilapselle vähän laatuaikaa, ja ostanut isomman synttärilahjan.Mukava antaa lahja kasvotusten kun eihän lapsi joulupaketista edes tiiä että minulta on..
Tälläisiä ajatuksia minulla.

Mun lähipiiriin kuuluu muutama joulu- tai tammikuussa syntynyt muksu ja jokaisen kohdalla joululahjat ja synttärilahjat on erikseen. Synttärilahja on yleensä joku haluttu lelu/peli ja joululahjoista löytyy sitten niitä vaatteita ja urheiluvälineitä lelujen/pelien lisäksi. Toki jos on tulossa joku suurempi hankinta niin sitten voi olla ns. yhdistelmälahja, mutta pääasiassa erikseen.

Tänä vuonna pitää miettiä tuota lahjahommaa etenkin sen takia, koska joululoma menee pakatessa ja muuttaessa toiselle paikkakunnalle – juu osittain mälsää.. Meillä on helmikuun tyttäret, ja ehdotinkin että osa lahjan antajista voisi miettiä esim ns. lahjakorttia uuteen harrastukseen uudella paikkakunnalla (ovat nyt kulkeneet tanssissa ja tykkäsivät kovasti) tai uimakorttia tai esim HopLop lahjakorttia. Eli kaikki ei tartte olla käsin kosketeltavia, vaan elämyslahjojakin tarvitaan!
Lapsille (5 ja 3) on sanottu että jos heillä on vaikka viisi toivetta, niin yksikin toteutunut on mukavaa, ne kun on nyttemmin olleet legopaketteja tms vähän arvokkaampaa. Toisia toiveita voi sitten miettiä synttärilahjaksi, ja on sanottukin että kaikki toiveet eivät välttämättä toteudu.
Viime vuonna ostettiin äidin ja siskon perheen kanssa vanhemmalle yhdessä legopläjäys eli keräsin samaan sarjaan kuuluvia legopaketteja ja jaettiin maksu, näin kenellekään ei tullut maksettavaksi kovin paljoa (”normaalia enemmän”), mutta lahja oli kuitenkin isompi kuin jos olisi yksikseen katsellut. Kavereilta ja muilta kummeilta sitten kuitenkin tuli muita leluja tms. Ajattelin käyttää samaa taktiikkaa tänäkin vuonna, sillä tavaraa on ihan oikeasti ja varmasti tarpeeksi, ja toisaalta yhdessä ostaessa pystyy ostamaan sen vähän arvokkaammankin lahjan, ilman tilin vingutusta 🙂 On vain kerrottu selvästi että tässä lahjassa on mukana useampi ihminen, kun on isompi jne.
Muistan mieheni kertoneen joskus, että hän sai kummeilta (jotka vieläkin muistavat kaikki merkkipäivät!) ns. elämyslahjoja. He saattoivat käydä yhdessä kalassa tai mökillä viikonloppuja. Tämä riippuu tietty tosi paljon lapsen ja kummien suhteesta, mutta varmasti moninkerroin mieleenpainuvampi lahja kuin tusinatavara.

Meillä tosiaan sama ongelma. Tyttäreni syntynyt pari päivää ennen joulua. Kauhee pohtiminen aina mitä synttärilahjaksi ja mitä joululahjaksi. Sit vielä et mitään saa muilta lahjaksi ettei tulis sit samoja ostettua joululahjaksi. Nyt päädyttiin siihen ratkaisuun, että juhlat pidetään jo nyt tulevana viikonloppuna. Samalla teemalla kuin teilläkin frozen tosiaan on niin ihana.☺

Lahjaksi tulee lelu. Joululahjaksi joku peli, kirja ja pieni lelu. Kyllä varmaan, kun kasvaa niin enemmän siirrytään vaatteisiin, astioihin yms.

Hyvät käytänteet teillä!

Voi että! Ihana, kun jaatte nämä jutut. Näin maaliskuun lapsena en edes tajunnut tuota lahjapaperiasiaa. Kiitos!

Kuulostaa fiksulle!

Hauskaa, kuinka kaikki olette syntyneet noin lähellä joulua!

Ihanaa, miten sinua on huomioitu noin!

Ella! Hyvä että kerrot tuosta. En halua omalle lapselleni samoja fiiliksiä, noista asioista voi oppia!

Hah! Hyvä, että olet jämäkkänä!

Tuossakin onkin homma. Keksiä fiksuja lahjaideoita toinen toisensa perään!

Hyvä idis tuo nimppari!

Meillä kerrotaan, keneltä lahja on. Ja silti F uskoo Pukkiin. Samoin oli minun lapsuudessani…

Ihana, että muistat kaikki noin erikseen!

F on saanut myös elämyslahjoja : Yökyläreissuja, leffareissuja jne.

Samoin me pidimme F:n synttärit joulun vuoksi jo vähän etukäteen! Hyvä käytäntö!

Itsellä synttärit tasan kuukausi jouluaatosta, ja minun muistini mukaan joulua ja sen lahjoja on aina pidetty yksittäisenä juhlana, eikä synttärini ole saaneet vaikuttaa sen viettoon lahjojen osalta mitenkään, sillä äitinikin on tammikuussa syntynyt, näinollen hänen lapsuudestaan on traumat niin kovasti kiinni, ettei sitten minunkaan kohdalla ole tullut kuuloonkaan lipsua lähellekkään yhteisiin joulu-ja synttärilahjoihin! 😀
Äidiltäni traumat, joita en ole itse joutunut kuitenkaan kokemaan, perineenä olen vielä tänäkin päivänä tarkka siitä, ettei synttäreitäni oteta puheeksi joulun alla, sillä haluan pitää, ja muiden pitävän ne kahtena eri juhlana 😀 PISTE.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X