kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 30.11.2015

Joulukalenterin täytteet

Teksti
Karoliina Pentikäinen
12 kommenttia

Taas on se aika vuodesta, kun pitää jo alkaa viimeistään pohtia, mitä kaikkea sinne täytettäviin joulukalentereihin voikaan sujauttaa huomisesta eteenpäin.

Tässä minun vinkkini:

  • pieniä lempihahmofiguureita (myydään usein useamman hahmon paketeissa)
  • joulukoristeita
  • hiuspompuloita ja -pinnejä
  • sukkia ja alkkareita (varsinkin, jos niissä on lempihahmojen kuva)
  • piirustus- ja askarteluvälineitä
  • minikirjoja
  • pieniä autoja
  • Legoja
  • koruja
  • hassuja lahjakortteja kotiin. Esimerkiksi ”Saat valita päivän ruuan/illan pelin/elokuvan”, ”Saat vapautuksen yhdestä valitsemastasi kotityöstä” tai ”Voit valita illaksi jonkin yhteisen leikin tai puuhan”
  • joulupuuhalupauksia. Esimerkiksi tonttu voi luvata joulukalenteriin jättämässä kirjeessä, että illalla perhe pulkkailee, leipoo pipareita, paketoi lahjoja, juo glögiä tai menee joulukonserttiin yhdessä.

Niin ja jos lahja ei mahdu kalenterin luukkuun, aina voi tehdä aarrekartan tai vinkin lahjan olinpaikasta. Pienille lapsille voi piirtää vinkin, F:n ikäisille kirjoittaa helppoja arvoituksia ja isommille tehdä jo runomuotoisia vinkkejä!

Mitä muuta voisi keksiä?

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.

Kommentit (12)

Hyviä ideoita! Tuli vielä mieleen lehdet, piparkakkumuotti, puuro annospussi aamupalaksi 🙂

Voi kiitos 🙂 Samoin sinulle!

Oi! Hyvä idis!

muinaisella 70-luvulla minulla oli varmaan ensimmainen tallainen tavara-adventtikalenteri. kylla ma ihmettelin, kun yhtena aamuna loytyi keittion podan alta pulkka! (siis kangaisen kalenterin luukut olivat ehka 7 cm korkeintaan…) isot siskot eivat vielakaan voi hyvaksya tata lahjaa, kun se pulkka ei vaan mahtnut siiheen ’luukkuun’… mutta aiti oli omasta mielestaan keksinyt mulle oivan luukkulahjan, oli aika alkukuuta ja siskot (7 ja 8 vuotta) marmattivat koko joulukuun! pulkka oli sininen ja hieno!!! muuten oli kylla lahjat ’ maltillisimpia’ eli mahtuivat luukkuihin!

kiitos kivasta blogistasi. poikani jo 18-vuotias ja opiskelee jo ulkomailla. mukava seurata myos pienen lapsen ja nuorempien vanhempien perhe-elamaa. hyvaa joulunalusaikaa!

Tarrat, yhdestä paketista saa leikeltyä monelle aamulle tarrat lapsille.
Kynät, tussit ja liidut.
Mietin myös omaa Lego-kalenteria. Yhtenä päivänä tulee ohje ja sitten päivä kerrallaan yhden sivun palaset. Pitäisi vaan ennättää kauppaan Legoja hakemaan ?

Huh! Totta toriset!

Hienoa, jos on avuksi.

Jes! Lehdet. Kiitos. F rakastaa lehtiä.

Kun talossa on kolme lasta, tulee ”ihan vaan pienistäkin” muistamisista äkkiä iso summa, kun muistettavia päiviä on 24 kpl. Siksi olen luopunut ”tavarakalentereista”.

Hyviä vinkkejä sulla.
Meillä kalenterissa myös tarroja ja tontun tekemä lappu pipareiden leivontaan sekä sokerikoristeluaine leivotuille pipareille.

Kiitos tästä! Ensi vuotta varten pistän tämän talteen. Tänä vuonna mummilta saadut lego- ja muumikalenterit saavat riittää 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X