kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 05.12.2015

Ajankohtaiskatsaus. 11-12 /2015

Teksti
Karoliina Pentikäinen
18 kommenttia
  • Pliis. Saisiko sitä lunta? Olisi ihana fiilistellä joulua, jos ulkonakin näyttäisi joululle.
  • Hassua nähdä, miten erilaiset joulukuusiperinteet jokaisessa perheessä onkaan.Minun lapsuudenkodissani kuusi laitettiin pystyyn 23. päivän iltana, kun taas joidenkin kavereideni kotona kuusi oli jo ekasta adventista. Meille kuusi laitetaan aina hyvissä ajoin siksi, että emme ole varsinaisena jouluna enää kotosalla vaan mummoloissa.
  • Käsittämätöntä, kuinka monta asiaa ennen joulua pitäisi vielä tehdä. Enkä puhu nyt jouluaskareista, vaan työtöistä.
  • Mietin, onko väärin vai todellakin oikein vahvistaa lapsen uskoa joulupukkiin. Koska pukkiusko katoaa?
  • Olen ihan rakastunut -50% hinnalla löytämääni Objectin pörrötakkiin.
  • Onko joku teistä koittanut joulutorttuja esimerkiksi vanilja-omenatäytteellä? Jos, niin kertokaa kokemuksenne ja vinkkinne!
  • Mikä gluteeniton lehtitaikina on muuten hyvää?
  • Munkkivuoren Suomalainen kirjakauppa – Maailman paras pieni kirjakauppa ja ihana palvelu. Vuodesta toiseen! Kiitos!

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.

Kommentit (18)

Meille lapsena annettiin ns ite mahollisuus tajuta, ettei kyseessä olekaan joulupukki vaan oma isä. Eli isä lähti aina ”kauppaan ostamaan unohtunutta kermaa” tai ”viemään haisevia kalaroskia”, ja sillä välin pukki kävi. Eikä isä ikinä siis nähnyt pukkia. Tällä tavalla pikkuhiljaa tajuttiin kaikki lapset, mistä onkaan kyse.. 🙂

Mä olen paininut tän pukkiasian kanssa pitkään. Tykkää muuten joulun taiasta pukkeineen ja tonttuineen, mutta en tykkää niiden yhdistämisestä lahjoihin tai lahjojen yhdistämistä kiltteyteen. Syystä, että ajattelen liikaa 😀 ajattelen muita perheitä ja sitä, miten tiukilla jotkut elävät. Tai miten muuten vain perheillä on erilaisia tapoja lahjojen suhteen. En haluaisi, että omat lapset alkavat arvottaa itseään ja toisia sen mukaan kuinka paljon ja minkälaisia lahjoja sai. Tai toisaalta haluaisin lasten tietävän ”oikean” syyn, miksi jouluna saa lahjoja ja keneltä ne tulevat. Oikeastihan en tiedä, meneekö lapsilla ajattelu näin syvälle.

Niin. Miten nyt sitten toimia? Toistaiseksi olen yrittänyt olla ottamatta kantaa. En itse erityisesti puhu joulupukista lahjojen yhteydessä. Mielestäni nämä joulun hahmot ovat ihania, enkä niitä halua ”viedä pois” lapsilta. Sitten kun lapset alkavat enemmän kysellä, esimerkiksi siitä miksi joku sai niin ja niin monta lahjaa, niin alan vähitellen keskustella lahjojen alkuperästä. Esim. että läheiset tekevät ”tilauksen” ja tontut valmistavat lelut tai jotain sen suuntaista 😀 riippuen tietysti myös lasten iästä, mutta niin. Olisi niin paljon helpompaa, jos ajattelisi vähemmän 😀

Itse muuten muistelisin joskus noin ekaluokkalaisena todella tajunneeni, joulupukkihuijauksen. Ainakin viimeistään, aiemmat joulut ovat muutenkin niin hataria, joten toisaalta aika vähän ehtii vahinkoa tapahtua, teki niin tai näin. Siitäkin nimittäin on ollut kirjoituksia, että olisi parempi olla ylläpitämättä uskoa pukkiin.

Meillä on ihastuttu torttujen täytteenä vaniljaisen tuorejuuston ja vadelmahillon yhdistelmään. Suosittelen?

Torttuun vanilijarahkaa ja omenakanelihilloa. Ilman rahkaakin maistuu.

Saanko napata idean samanlaiseen pohdintaan omaan blogiini? Postauksenne on niin inspiroivia!

Meillä on 16 vuotta vanha muovikuusi (allergian takia) eikä raaskita ostaa uutta kun pelittää ihan hyvin vielä vaikka pari oksaa on pettänyt… Säästyy kuule rahaa!

Mäkin aina odotan valkeaa joulua.. Kyllä niitä on ollut joskus 5 vuotta sitte kun ollaan lasten kanssa ulkoiltu ruoan jälkeen ja hypitty 2 metrisissä lumikasoissa ennen lahjojen ilmestymistä… Siitä pitääkin kirjoittaa ihan oma postaus!

Minun lapsuudenkodissa kuusi laitetaan itsenäisyyspäivänä. Mieheni kotona kuusi ostetaan/kaadetaan ja laitetaan aattoaamuna. Yhteiselomme on siis kinastelua milloin meidän kotiin kuusi pitäisi laittaa 😀
Tähän asti olen saanut kuusen sisälle 10-14 päivää ennen joulua. Perustelen asian usein sillä, että ollaan aatto mummoloissa!!
Mitä Joulupukki uskoon tulee itse olin 7v kun pukin parta lähti minun repäisystä irti ja alla oli tätini mies ..se joulu meni pilalle :/ Vanhin lapseni oli 8-9v, hän kuuli koulussa totuuden. Nuorin, 9v, on nyt siinä kiikunkaakun uskoako vai ei. Hän pohtii asiaa paljon, mutta kirjeen pukille vielä kuitenkin kirjoitti 🙂 Annetaan hänen itse totuus oivaltaa!

Mä olen miettinyt nyt ekaa kertaa tällä viikolla juuri tuota samaa, että onko väärin vai oikein uskotella, että pukki on olemassa ja hän on se joka lahjat tuo. Mitä jos kaverit tarhassa tietävät totuuden lahjojen alkuperästä? Tai mitä jos itse olisinkin sanonut lapselle totuuden ja muut puhuisivat pukista? Toisaalta en näe muuta syytä miksi pitäisi uskotella että pukki tuo lahjat ja tontut kurkkii ikkunasta jne. Mutta toisaalta, kun miettii omaa lapsuuttaan, niin olihan se jännää aikaa kun uskoi joulupukkiin ja sitä odotettiin aattona kuin kuuta nousevaa.

Hei mistä on noi ihanat prinsessapallot?

Meiltäkin löytyy samaa Marimekon Kuusikossa-lahjapaperia! Aivan ihanan näköstä 🙂

Juurikin näin. Tiedän, ettei tämä asia aiheuta monissakaan mitään funtsimista, mutta itsekään en haluaisi johtaa lasta tahallaan harhaan. Mutta, mutta… Joulun taikakin on ihanaa!

Uuh! Ihan mun lempparimaut!

Tietysti 😀

Nehän on tonttu tuonut joulukalenteriin 😉 Eli siis Disney-kaupasta tilattu Englannista.

Niin minustakin. Marimekko ei petä!

Uutena lukijana lueskelin näitä vanhoja postauksia läpi ja törmäsin gluteenittomuus asiaan. Keliaakikkona ja monet joulutotut yrittäneenä eri valmistajien paketeilla totean Shärin olevan paras! Sitä voi jopa leipoa nätisti, kohoaa ja tuli rapsakat joulutortut .

Mekin tajuttiin asia lapsena jotenkin vahingossa. Alettiin vaan puhu naapurin Seposta, eikä Joulupukista!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X