kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.12.2015

Erikoinen viikonloppu Tampereella

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

F ja minä olimme siskoni ja tämän poikaystävän luona Tampereella viime viikonlopun. Matkustimme perjantaina heti loman alettua OnniBussilla Tampereelle, ja tulimme samalla kulkupelillä sunnuntaina takaisin. Kyllä se on vaan niin, että tuo OnniBussi on kätevin ja ehdottomasti edullisin tapa matkustaa näitä parin tunnin matkoja. Harmi, että Keski-Suomeen meno on vähän liian pitkä aika istua ihan vaan paikallaan, joten silloin on pakko ainakin F:n kanssa käyttää junaa.

Ensimmäisen kerran koko ”talven” aikana mulle tuli fiilis, että joulu on lähellä. Tai siis sellainen erikoinen fiilis kipaisi mieleen hetkeksi lauantaina, kun aurinko möllötti taivaalla, vilpoinen nolla-aste sai posket punaisiksi ja joulumarkkinakojuista leijaili ihana tuoksu. Sunnuntain vesisade palautti kuitenkin taas maan pinnalle, plaah!

Joulutorin ja joulufiiliksen lisäksi köllöttelimme siskoni luona ja nautimme ihanista herkuista. Niin ja katsoimme Lumikuningatar-elokuvan (suosittelen!), kävimme lastenkulttuurikeskus Rullassa (suosittelen myös!) ja saihan F myös oman synttäriahjansakin jälkikäteen. Ilme oli melkoinen, kun paketista paljastui kauan toivottu Rock`N Royals -nukke.

Kuinka teidän viikonloppu sujui?

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.

Kommentit (6)

Ihania kuvia!
Me vietettiin mieheni kanssa treffi viikonloppu kahden <3, asuen hotellissa toisella paikkakunnalla. Vanhin poika oli joukkueen kanssa turnausmatkalla ja nuorin poika mummilassa. Kaikilla siis erilainen ja mukava viikonloppu.

Oi kiitos! Huomaan, että pukeudun nykyisin melkein aina tällaiseen perusvarmaan (ja tylsään?) tyyliin. Laukku on ihan mun lemppari (käytössä joka päivä!), Filippa K.

Oi mistä on tuo täydellinen laukku? Muutenkin tosi skarppi tyyli, tykkään ???

Mä olen kyllä todella huono letittäjä, mutta koska letti on pipon alla oikeastaan ainoa kunnolla toimiva kampaus, on tässä tullut harjoiteltuja erilaisia kampauksia. Jokin lettikirja olisi mun varmasti fiksu ostaa.

Hei ihana kampaus F:llä 🙂 Teenkin tuollaisen lettikampauksen tänään tytölleni, yhdessä katsottiin ja on mukava saada aina vinkkejä uusiin kampauksiin. Ei ehkä ollut postauksen perimmäinen idea, mutta 😀

Kuulostaa ihanalle viikonlopulle ?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X