Kolmistaan

Viime hetken (aineeton) lahjavinkki!

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mä inventoin muuton yhteydessä kesällä 2013 kirjahyllyni niin, että luovuin 2/3 kirjoistani. Mä rakastan kirjoja, mutta en rakasta sitä, kuinka ne pölyttyvät kaapeissa ja vievät hirveästi tilaa.

Tiedän, että aika moni kirjatoukka painii saman ongelman kanssa : Olisi ihana päästä käsiksi uutuuskirjoihin, mutta kotia ei haluaisi tukkia ihan kaikilla uutuuksilla, vaikka ne kaikkein lemppareimmat kirjat onkin saatava aina myös kovakantisina versioina. Siksipä minusta onkin ihana esitellä teille nyt ratkaisu kirjapulmaan.

Fabula on palvelu, ikään kuin kirjojen Spotify, jonka ansioisa kännykässäni on aina uusia ja taas uusia kirjoja luettavana. Fabula-app ladataan puhelimeen tai tablettiin, ja sen jälkeen e-kirjojen lukeminen onnistuu samoin tein. Tällä hetkellää Fabulasta löytyy 700 suomenkielistä kirjaa, mutta uusia kirjoja tulee lisää viikottain peräti viisikymmentä. Fabulasta löytyy kirjoja 22 eri kustantamolta ja sadoilta kirjailijoilta. Minua kiinnostaa tällä hetkellä eniten Fabulan valikoimassa Jarkko Sipilän Valepoliisi, Kari Hotakaisen Henkireikä ja Alan Bradleyn Piiraan maku makea, sekä Kuolema ei ole lastenleikkiä.

Fabulamainen lahja ehtii vielä pukinkonttiin, eikä se tuki kuusenalusta, saati kaappeja myöhemmin! Täältä linkistä pääset tilaamaan Fabula-paketin todella edullisesti (3kk 26,99e / 6kk 47,59e / 12kk 83,99e). TipTap tilaamaan!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.

Lue myös

X