kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 06.01.2016

Bussimatkaajan pakkasvarustus

Teksti
Karoliina Pentikäinen
14 kommenttia

 

Mä rakastan kulkea julkisilla töihin. On ihanaa antaa ajovastuu ammattilaiselle. Ja itse vain plärätä samalla puhelinta, tehdä töitä, lukea kirjaa, jutella bussikamujen kanssa, kuunnella musaa tai vain katsella ikkunasta ulos.

Mutta. Näillä pakkasilla bussipysäkillä töröttäminen aamuvarhaisella on yhtä tuskaa. Monen vuoden bussipysäkkipalelun seurauksena olen kehittänyt varmat ja lämpimät rutiinit.

ASU 1 silloin, kun ei tarvitse töiden jälkeen lähteä kaupungille:

  • Alle tavalliset päivävaatteet. Paidaksi vaan aito villapaita
  • Päällysvaatteiksi toppatakki + toppahousut. Pienikokoisille vinkiksi, että monien sporttiliikkeiden lastenosastolta löytyy halvalla toppahousuja. Omani Stadiumin lastenosastolta, hinta taisi olla alessa 15 euroa.
  • Jalkaan villasukat ja kenkiin villapohjalliset. Villapohjallisia saa usein torikojuista mummomyyjiltä.
  • Päähän villapipo, villahuivi ja huovutetut villalapaset/nahkarukkaset.
  • Heijastin

ASU 2, eli se edes jonkinlainen yritys näyttää asialliselle myös pakkasilla:

  • kerrospukeutuminen villaan alusvaatteista lähtien.
  • Farkkuja parempi valinta on mekko/hame, koska silloin jalkoihin voi pukea monta kerrosta villasukkahousuja, -leggareita tai -housuja. Ylimääräiset kerrokset on helppo riisua sisätiloissa.
  • Villa-aluspaidan päälle villamekko/paita tai hc-pakkasilla vaikkapa flanellipaita ja sen päälle vielä villapaita tai -takki
  • Jalkaan samaiset villapohjalliskengät + villasukat
  • Takiksi villakangastakki (tsekkaa kaupassa, että villakangastakissa on OIKEASTI villaa).
  • Päähän niin ikään villapipo, villahuivi ja villalapaset/nahkarukkaset. Yksi hyvä vinkki on pukea villaviitta villakangastakin päälle!
  • Heijastin

Asu 3, eli vilukissan suosikki:

  • Kaksi takkia päällekäin. Olen kova palelemaan, joten viime talvena keksimäni kahden takin systeemi toimii todella hyvin. Villakangastakin alle mahtuu hyvin bomberi!

Tsemppiä pakkasiin! Unohdinko jotain pakkaspukeutumisesta?

-Karoliina-

F: Pipo, lapaset ja huivi, H&M // Takki, Makia // Housut, ReimaTec* // Kegät, Kavat (Polarn O. Pyret)* // Heijastin, Ivana Helsinki

K: Pipo ja kaulahuivi, Cos // Takki, Object // kashmirneule, Jaeger // Shortsit, Monki // Sukkikset, Gina Trickot // Kengät, Dr.Marten // tumput, second hand // laukku, Cambridge Satchel

*saatu

Kommentit (14)

No laita nyt ihmeessä takki kiinni 🙂

Voi ei! No sitten en enää haaveile tuosta takista. Kyllä tuohon hintaan pitäisi saada ikuinen takki!

Mä olen sellainen vilukissa, että en kyllä hikoile varmaan koskaan muulloin kuin urheillessa, joten en valitettavasti osaa auttaa :/

Ajallisesti ehkä 40min, mutta siihen kuuluu useampi ulkoilu ja kaksi eri bussia 🙂

Pitkä untuvatakki on ihanan lämmin.
Joutsenen takissa kuljin muutaman talven, mutta, vaikka takki muuten kulutusta kestikin ja lämpimänä pysyi, sen päällikangas rupesi kurjasti kiiltämään ajan myötä. Siis juurikin sellaista ”kulutuskiiltoa” kuin vanhojen miesten housuisa 🙂
En ole takkia raaskinut heittää pois, vaikka totta puhuakseni en sitä kyllä ilkeä käyttää edes omalla pihalla. Haaveissa olisi ommella sille uusi kuori, mutta en edes tiedä, olisiko moinen käytännössä mahdollista.

Ihania kuvia ja ihana tuo sun takki!
Hyviä asuideoita, kannatan kerrospukeutumista! Mun ongelma vaan talvella julkisilla matkustamisessa on bussi-hiki! Eli kun on varustautunut niin, että ulkona tarkenee, tulee bussiin päästyä ihan liian kuuma. Mikä aiheuttaa taas sen, että bussista poistuttua palelee, varsinkin jos on määränpäähän pysäkiltä vielä matkaa. Onks sulla tähän ratkaisua?

Mulla ollut nyt joka päivä toppikset, eikä haittaa vaikka menee kaupungille niillä :p Työmatkat taittuu hyötyliikuntana aina kävellen tai pyörällä. Jopa hiki tullut kun reippaasti kulkee.
Kuinka pitkä työmatka sulla on? 🙂

Mullakin oli tänään toppikset 🙂

Mä en edes tiedä. Ostettu nettikaupasta muutama vuosi sitten (ehkä Zalando?). Sisällä karvavuori ja pinta sellaista harjattua, kulutettua nahkaa. Ihanat mustakin 🙂

Hei joo! Olen haaveillut Joutsenen takista!

Hrrrr! Uralilta tuulee. Tänne on luvattu -30! Kaivoin toppahousut kaapista. Vielä mahtuivat päälle ? katsoin eilen kaupungilla kun teinit käveli ilman pipoa, nilkat paljaina, tennareissa ja ihan ohuet takit päällään. Pitääkö oikeesti olla niin cool että ei voi laittaa kunnolla vaatetta päälleen? Kai sitä itsekin oli joskus yhtä ”cool”? Nyt en ikinä lähtis semmosissa varusteissa pakkasella ulos.

Toppahousut ja kerrospukeutuminen on tosi cool! Nolompaa on valittaa että on kylmä kun vaatteet sopisi paremmin syyskeleille.

Hei sun kengät on ihanat!! Mitä Martensin mallia ne mahtaa olla ja vastaavatko kokoaan? t. mäkihaluuuun 😀

…ja toppatakki untuvaa! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X