kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 20.01.2016

Olaplexin ihme

Teksti
Karoliina Pentikäinen
23 kommenttia

Mun hiukset ovat olleet viimeiset pari kuukautta niin kauheassa kunnossa, että en ole voinut pitää niitä edes auki. Karmeat keltaiset latvat, kaksihaaraisia, takkuja. Yök! Viimeksi olen käynyt kampaajalla huhtikuussa, joten ihmekkös kyllä tuo.

Niinpä marssin eilen vakkarihiuspaikkaani, Albertinkadun QHairiin ja siellä ihanan Maria H:n penkkiin.

Toiveenani oli se, että latvojen vanha keltainen väri saataisiin piiloon. Niin ja kyllä hiusten kunnollekin pitäisi tehdä jotain todella radikaalia.

Maria katseli hetken päätäni ja päätyi sitten levittämään kokohiuksiini KC Color Luxima -hiusvärejä sävyissä Espresso ja Ice Coffee, ja sen jälkeen hamppukasapäähäni levitettiin Olaplexin hoidot 1 ja 2. Lopuksi latvojani vähän leikattiin ja siinä se oli : Aivan erilainen tukka kun pari tuntia aikaisemmin!

Kotiin ostin kokonaisen muovisäkillisen hiustuotteita. Tällä kertaa en anna mennä hiusteni kyllä noin kauheaan kuntoon.

Yksi huono juttu tummemmassa tukassa on. Naama loistaa valkoisenaan ja kulmakarvat hyvä, kun näkyvät päässä. Kulmakarvaväriä ja itseruskettavaa läträämään siis.

-Karoliina-

*hiukset toteutettu yhteistyössä QHairin kanssa

Kommentit (23)

Vau mikä tukka. Sopii todella hyvin sulle! 🙂

Onpa hieno! Itse viihtyn tummassa tukassa, mutta justiin tää mitä lopussa sanoit on se miinus puoli. Naama on ihan naamaton jos ei värjää kulmia ja näytää kalkkilaivan kapteenilta. Kevyesti sävyttävän itseruskettavan hommaaminen on to do -listan kärjessä!

Passaa sinulle aivan todella hyvin! Huippu muutos.

Passaa sinulle aivan todella hyvin! Huippu muutos. 🙂

Upea väri! Sopii!

Ostoskassistasi varmasti löytyi myös Olaplex Hair Perfector no 3 -kotihoitotuote? Se jatkaa ja ylläpitää hoitotulosta sekä valmistelee hiusta seuraavaan värjäykseen – ilman pelkoa siitä, että hiukset menisivät mainitsemaasi kauheaan kuntoon.

Tuossa vielä kotihoitotuotteen yksinkertainen käyttöohje: http://blackouthair.fi/blog/olaplex-kotihoitotuotteen-ohje/

Hitsin hyvännäköinen pää kyllä nyt. Siis koko pää, ei vaan hiukset 😀

Todella kauniit hiukset. Freesasaus todella onnistunut.
Itse luonnostani tumma ja tummat kulmat plus silmät mutta silti talvisin kalpeus kulkee mukana. Enpä ole sille jaksanut tehdä mitään. Ehkä pitäisi….

Mä oon aina ihmetellyt näitä Olaplex-hehkutuksia. Siis tietenkin jokaisella on värjäyksen ja leikkauksen jälkeen hiukset todella kiiltävät ja sileät niin miten se Olaplex muka siinä hiuksessa näkyy kampaamoreissun jälkeen? Ja kampaajat muutenkin laittavat aineita ja föönäävät tukan sileäksi. 😀
Mulle on tehty Olaplex-hoitoja, mutta en huomaa mitään eroa ilman sitä tai sen kanssa tehtyyn värjäykseen. Ja minulla on huonokuntoinen hius; karhea, 2-haarasia täynnä ja sellainen linnunpelätimen näköinen luonnonkihara.

Todella kaunis tukka! Sopii tosi hyvin sulle vaikka onkin vähän tummempi 🙂
Itse olen kalpea kuin kalkkilaivan kapteeni ja tummanruskealla tukalla kumminkin mennään. Koitan lisätä väriä vaatetukseen ja aurinkopuuterin sipaisu poskille tuo myös väriä kasvoihin, etten näytä ihan gootilta.

Oi miten kaunis olet uuden tukan kanssa! Ihan mieletön! Olit kyllä kaunis ennenkin mutta jotenkin tuo malli ja väri passaa sinulle ihan erityisen hyvin!

Itse en ole värjännyt hiuksia moneen vuoteen, joten mulla on hiukset ns luonnontilassa. Yritän kasvattaa näitä, mutta latvat haaroittuu aina hulluna ja menee niin huonoon kuntoon, että pakko leikata enemmän ku haluais. MUTTA kun päätin että nyt en käy leikkaamassa, vaan otan olaplex-hoidon (siis ihan pelkästään), niin hiukset on päässy kasvamaan hulluna! Se hoito oikeasti korjasi jo olemassaolevat kakshaaraset, eikä hiuksia oo tarvinnu leikata pitkiin aikoihin! Oli myös tosi pörrösen näköset, ja nyt taas ihanan sileät. Että kyllä se auttaa. Seuraavalla kampaamoreissulla taas ehkä vähän leikkaan, ja sitten taas pidennän väliä tuolla hoidolla.

Kiitos, Oona 🙂

Joo, kotihoidon ostin myös. Laitoin itse asiassa tänään ensimmäisen kerran kotihoitoa.

Hah 🙂 Kiitti!

Voi tämä kalpeus…

Olaplex on ainoa tuote, joka oikeasti korjaa hiusta. Muut hoitoaineet tekevät vain kosmeettisen muutoksen!

Voi tsemppiä ja halauksia sinulle! Ihanaa odotusta <3

Wau Karoliina! Upea muutos! Värin myötä ihan nuorruit 10 vuotta, vaikka et kyllä siis mitenkään vanhalta näytä siis muuten, mutta siis wau tosi hyvä sävy sulle, passaa just hyvin!

Minä vähän ”kateellisenakin” täällä…tai siis mikäpä mua estää värjäämästä mutta nyt kun olen vihdoin ja viimein pitkällisen odotuksen jälkeen raskaana niin olen niin kauheen varovainen kaiken kanssa ja en uskalla edes hiuksia enää säväyttää kun luin ettei ainakaan alkuraskaudessa kannatta välttämättä. En haluais että mikään menis pieleen…pelkään niin kauheasti…

Vastaa käyttäjälle Karoliina/ Kolmistaan Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X