kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.02.2016

Kirjapromokuvien Behind The Scenes

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Oi että. Mun on ollut niin kauan kun muistan vaikeaa olla kameran edessä. Siksi jännitin eilisiä kirjan promoamiseen tarkoitettuja kuvauksia aika paljon. Ja ihan turhaan : Kuvausaamupäivä meni hienosti!

Suuntasin siis sunnuntaiaamuna Punavuoreen kuvaaja Janita Aution kotiin, jonka kanssa olimme sopineet kuvaukset jo varmaankin kuukausi aikaisemmin. Kannoin olallani toooooodella isoa Ivana Helsingin säkkiä, jonne olin onnekseni saanut lainaan läjäpäin aivan järisyttävän kauniita Ivanan SS16-malliston mekkoja ja neuleita.

Näin Janitan vasta toisen kerran kasvotusten, mutta tuntui, kuin olisimme tunteneet aina. Läväytin kamani hänen kotiinsa, sotkin samoin tein paikat meikeillä ja hatuilla, ja siitä se homma sitten lähti. Paljon höpötystä, ihania vaihtuvia vaatteita, sekopäätekonaurua, t-paitasillaan hytisyä tammikuun tuulessa ja kauniita kuvia. Kyllä kuvaajalla on väliä, kiitos Janita!

-Karoliina-

 

Kommentit (5)

En tiedä matosta, kun on Janitan kotoa. Mutta joo: Janitan asunto ja sisustus ja Ivanan mekot <3

Onko tuo matto villaa ja kenties Hobby Hallin kautta hankittu?
Itellä samainen harmaavalkoisena. Tuo sohva näyttää ihanan retrolle ja tunikat ♡
Hyvä te!!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X