kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 18.02.2016

Ellos ja Babyliss pelastavat meikkiaamun + alekoodi!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
8 kommenttia

Mulla oli vuosia sitten jo Babylissin suurentava ja valolla toimiva meikkipeili. Aluksi käytin peiliä päivittäin, kunnes se ison kokonsa takia tuntui olevan koko ajan tiellä kylpyhuoneessa. Niinpä kuukausien saatossa kävi niin, että peili tuli työnnettyä kaapin perälle ja sitten lopulta kierrätyskassiin.

Näin talvella aamupimeässä meikatessa olen kuitenkin kaivannut kunnollista valoa ja sellaista peiliä, jolla vähän väsyneillä silmilläkin näkisi levittää ripsarin kunnolla ja oikeaan kohtaan. Niinpä kun pääsin mukaan Bellablogien ja Elloksen yhteiskampanjaan päätin toimia : Tilasin itselleni Babylissin suurentavan valollisen meikkipeilin, taas. Tällä kertaa vain sen verta pienempänä ja niin keveän, ettei sen liikuttelu ja säilyttäminen muodostuisi ongelmaksi.

Vaikka olenkin viime vuosien aikana lämmennyt postimyyntifirmoille, oli Elloksen sivujen tarkka selailu aika avartava kokemus. Tiesittekö, että Elloksesta saa perinteisten sisustustuotteiden, urheiluvaatteiden ja lastentarvikkeiden lisäksi myös todella kattavalla valikoimalla merkkituoksuja Escadasta Versaceen, sekä kaikkia mahdollisia kauneudenhoitoa helpottavia välineitä ja tuotteita? Kihartimia, hiusrautoja ja näitä oikeasti aika todella hyödyllisiä meikkipeilejä.

Mä olen meikkaillut Babyliss-peilini avulla nyt viikon, ja mua kummastuttaa, kuinka olen selvinnyt ennen ilman.Tämän takia suurentava valollinen peili onkin mun aamujen ja iltojen pelastus:

  • piilolinssien laitto sujuu, kun todella näen, mitä teen.
  • toisaalta meikkaaminen ilman piilolinssejä oli ennen aivan mahdotonta, koska en nähnyt yhtään mitään ilman rillejä. Nyt voin meikata hyvin myös silmälasipäivänä.
  • kulmakarvojen nyppiminen, näppyjen peittäminen ja tekoripsien asettaminen onnistuu, koska näkyvyys on niin hyvä. Oli aikamoinen järkytys, kun tajusin, kuinka rehottavissa kulmakarvoissa sitä oli tullut vuosia kuljettua. Normipeililla ja hämyisässä kylppärin valossa kun hajakarvoja ei kertakaikkisesti nähnyt.
  • ripsiväri tulee levitettyä nyt aivan ripsien tyveen, koska peilin suurennus auttaa näkemään, ettei hutivetoja tulee.
  • karmeat meikkivoiderajat kaulalla ovat historiaa.

Täytyy myöntää, että on peilissä kyllä yksi huonokin puoli:

  • ryppyjä tuntuu olevan paljon enemmän kuin ennen 😉

Meikkipeilin tai jotain muuta voit ostaa nyt Elloksesta klikaten itsesi tästä Elloksen sivuille ja käyttäen alekoodia 335706. Koodilla saa kaikista yli 40 euron tilauksista 10 euron alennuksen**.

-Karoliina-

*postaus sisältää affilinkkejä

** Alennukset koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. 10 euron alennus koskee vähintään 40 euron tilausta, 20 euron alennus vähintään 80 euron tilausta tai 30 euron alennus vähintään 120 euron tilausta. Alennukset ovat voimassa 21.2.2016 asti. 1 alennus/asiakas. Pienin toimitettava tilaus on 25 euroa. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennuksia ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ellos Matkojen tuotteisiin. Ostosumman perusteella myönnettyjä alennuksia saatetaan harkita uudelleen palautusten yhteydessä. 

Kommentit (8)

[…] Ellos ja Babyliss pelastavat meikkiaamun + alekoodi! […]

Ei ole. Vaan pelkkä suurentava!

Kicksin. Sävyä en nyt muista, mutta ei siellä kovin suurta valikoimaa huulilakoissa ole 🙂

Minuakin kiinnostaisi, että onko peili käännettävä: onko toisella puolella tavallinen peili + valo?

Mikä sävy ja merkki toi huuli juttu on ? 🙂

Voi vitsit, oon miettiny jo pitkään, että tarvisin tollasen valollisen meikkipeilin! Onko tossa sun mallissa oikeesti tehokas toi valo? Ja onko peili siis sellainen kaksipuoleinen vai ei? Mietin, että miten pelkällä suurentavalla peilillä meikkailee, itse tykkään käyttää yleensä ihan normaalia peiliä ilman suurennosta. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X