kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.02.2016

Lapsi mukaan töihin?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
19 kommenttia

Mä tiedän, että olen ajatellut töistä vähän vielä vanhanaikaisesti. Nykytrendihän taitaa olla se, että töitä saa ja pitää tehdä muuallakin kuin työpaikalla. Tuntuu, että monien mieltä se seitsemästä viiteen duuni on oikea kirosana, ja parasta onkin, jos duunit kulkevat joustavasti mukana.

Mä olen kuitenkin sen verran jäykkä ajatuksissani, että tähän asti olen ajatellut, ettei perhe-elämään kuulu työnteko. En päätyöni, enkä bloggaamisen olen liiemmin antanut näkyä kotiarjessamme. Jos on paljon hommia, ennemmin pidän F:n kauemmin sinä päivänä päiväkodissa, ja haen hänet vasta, kun voin keskittyä kotiin ja häneen. Tai ainakin ajoitan työt Pikku kakkosen ajalle.

Maanantaina jouduin kuitenkin logistiikkaongelmien vuoksi ottamaan F:n mukaan blogitapaamiseeni Reimalle, ja aluksi vähän jännitin, mitä koko hommasta tulisi. Jaksaisiko F puuhailla omia juttujaan ja voisinko itse keskittyä töihin? Pelkoni oli kuitenkin turhaa, koska iltapäivä meni hienosti. Ensinnäkin F viihtyi, mä sain hoidettua töitä eteenpäin ja kaiken lisäksi en koko iltapäivää kokenut huonoa omatuntoa siitä, etten saanut olla F:n kanssa.

Mietinkin, pitäisikö minun muuttaa käsityksiäni työstä ja perheestä. Ehkä minun pitäisi hypätä nykyisten työskentelytrendien imuun ja useamminkin sovitella työt ja perhe yhteen.

Kuinka sinä yhdistät työt ja perhe-elämän? Vai onko koko ajatus sinusta aivan järjetön?

-Karoliina-

Kommentit (19)

Vähän ohi aiheen mutta onko noi kuvassa näkyvät vaatteet kengät talven 17 mallistoa luolaan täällä?Hanna

Tämä on vaikea juttu tavallaan mulle, koska en pidä tavasta jolla nykyään oletetaan perus työsopimussuhteisen työn läikyttämisestä vapaa-ajalle. Siis sitä, että lapsen mentyä nukkumaan kaivetaan läppärit esiin ja tehdään töitä muttei tunteja kirjata ylös. Työsuojelunäkökulmasta työmäärä pitäisi pystyä seuraamaan ja työntekijä tarvitsee palautumisaikaa. Itse olen tämän säännön mukaan onnistunut elämään, mutta muuten lapsi kyllä sotkeutuu työntekoon. Teen aika paljon kouluttajatyötä paikkakunnalle jossa äitini elää joten aina vain kun on mahdollista niin yhdistämme työn ja vapaa-ajan ja otan lapsen reissuun mukaan. Tokikaan lapsi ei ole koulutuksessa mukana, mutta tulee samalla käyneeksi matkojen yhteydessä työpaikallani ja tosinaan junamatkoilla joudun tekemään työtä. Samoin sairastumistapauksissa lapselle tulee tutuksi se, että jompi kumpi vanhemmista istuu läppäri sylissä sohvan toisessa päässä ja tekee työtä sen verran mitä pystyy.

Mutta siinä kohtaa kun työnteon tavat muuttuvat niin varmasti pitää löytää joku tasapaino työn ja perheen välillekin. Itse kuulun myös siihen koulukuntaan joka ajattelee, että ennemmin tunnin pidempi päivä päiväkodissa kuin puoliteholla kotona läsnä oleva vanhempi joka ei kunnolla keskity sen paremmin lapseen kuin työhön.

Yrittäjänä joudun valitettavasti yhdistämään työn ja perhe-elämän. Mietin tosin melko tarkkaan, että milloin ja miten. Lapset kulkevat mukana melko usein, jos joudun noutamaan tuotteita alihankkijalta, käymään postissa tai hoitamaan muita ns. juoksevia asioita. Toisaalta yrittäjänä olen saanut olla lasten kanssa kotona pidempään ja onneksi lapset nauttivat yhteisistä ”työreissuista”. Ehkä kyse onkin siitä, että kuinka lapset itse kokevat työn ja perhe-elämän yhdistämisen. Jos eivät haluaisi olla mukana, järjestäisin asiat toisin. 🙂

Mun on ok tarkotus palata jo töihin vauvan ollessa 7kk. Virhe.
Ei siitä mitään tullut.
Mutta ikävä kyllä rahaa on saatava elämiseen,joten töitä on jotenkin tehtävä. Sain pomon kanssa sovittua,että teen kaikki toimistotyöt etänä (15h/vk),eli tässä tapauksessa kotona vauvan kanssa.
Toimii!!

Mikä ihana karhukuosi vilahti, koska saa ostettua? 😀 Muistatko oliko talvi- vai välikausi?

Mikä toi karhukuosi on? Yritin ettiä reiman ja reimashopin sivuilta, mutta ei osunut silmään. Se on ihana.

Moi!

Mun äitini oli opettaja ja usein korjasi iltaisin kotona kokeita ja puhui työasioita puhelimessa, silloin ainakin oppilaiden vanhemmat soittivat iltaisin opettajalle kotiin, hän oli myös mukana tekemässä oppikirjoja ja niitä asioita hoidettiin kotona.
Ja se oli lapsena niin kurjaa, äiti oli kotona muttei useinkaan läsnä eikä saanut häiritä, eikä meluta.

Nyt itse vanhempana ajattelen, että lasten kanssa pitäisi pystyä olemaan läsnä vaikka jotain touhuaakin samalla. Itse yritän hoitaa opiskelu jutut kun mies nukuttaa lapsia tai ulkoilee heidän kanssaan. Toki tämähän on ihan eri asia kun ottaa lapsi mukaan johonkin.

Pauliina

Ensi syksyä ja talvea 🙂

Nämä on todella vaikeita juttuja. Onneksi moni on jo herönnyt ongelmaan ja asiat tiedostetaan.

Olipa hyvä työnantaja!!

Ensi syksyä ja talvea 🙂

Eikö olekin ihana? Tulee ensi syksynä!

Hyviä pointteja!

Yrittäjänä /freelancerina säännöllistä työaikaa ei oikein ole, ja tosi usein kyllä käy niin, että esim. viikonloppuisin joudun istumaan koneen ääressä, kun lapset puuhailee omiaan. Ei välttämättä kivaa kenellekään. Parhaita hetkiä perheen ja töiden yhdistämisestä on sitten tietysti ne, kun lapset pääsee mukaan filosofiakahvilaan tai testaamaan jotain tehtävää kotona.

[…] Kolmistaan-blogin Karoliina kirjoitti viikonloppuna lapsen ottamisesta töihin mukaan ja mitä ajatuksia siitä heräsi. Itsekin kommenttipuolelle ajasin ajatuksiani ja juttu oli säännöllisesti esillä myös myös vanhan blogin puolella. Työelämän muuttuessa yhä useampi päätyy tulevaisuudessa työskentelemään  työmarkkinaslangin mukaan epätyypilillissä työsuhteissa ja lapsen tullessa mukaan kuvioon täytyy perheiden yrittää etsiä ratkaisuja, jotka omassa tilanteessa toimivat.   […]

Iskä on aina tehny osan töistä kotona vielä kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen. Ollaan totuttu siihen, mut lomilla haluais, et iskä ois vaan mein kanssa. Tosin arkena mieluummin iskä tekee viiden jälkeen töitä kotona kuin istuis iltamyöhään toimistossa. Vaik kotona ei ehtiskään olla koko ajan mein kaa ni ainakin on kotona!

Tosin äitin mukana ollaan oltu hänen työpaikallaan ja se oli vain jännää. Saatiin kopioida tehtäväkirjoja ja silputa silppuriin meneviä papereita. Joten vanhempien työpaikoilla on yleensä ollut ihan hauskaa, mut kotona monta kertaa viikossa iltaisin työskentelevä vanhempi ei ole hauska

Tämä nyt ei liity millään tavalla työhön, mutta tulipahan mieleen se kun tyttäreni otti tirsat erään huonekaluketjun sängyssä minun ollessa siellä blogiasioilla 😀

Hyvä huomio!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X