kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 07.03.2016

OSTA MEIDÄN ASUNTO!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
19 kommenttia

Nyt yksi asia, josta ei olla vielä hiiskuttu ennen tätä: Meidän asunto meni aamulla myyntiin!

Ollaan asuttu tässä Talin kupeessa kohta kolme vuotta ja nyt tuli aika vaihtaa vähän maisemia himppusen lähemmäksi keskustaa ja ratikkakiskoja.

Me ihastuttiin aikanaan tähän asuntoon itse aivan ensisilmäyksellä. Jopa niin kovasti, että teimme aikamoisen riskin – Ostimme uuden asunnon ennen kuin vanhaa oli laitettu edes myyntiin. Tuli vain tunne, että tämä oli PAKKO saada! Ehkä vähän riskiveto, mutta onneksi se kannatti. Saimme vanhan kämpän myytyä ja tämän aarteen itsellemme.

Ihana Mira Kasslin hoitaa asunnon varsinaista myyntiä oman firmansa kautta, mutta kaipa mä näin asunnossa asuvanakin ihmisenä voisin tästä muutaman sanan sanoa. On ollut ihana asua talossa, jossa on historia. Talossa, jonka seinät, kattoparrut ja huonekorkeus kertovat menneistä ajoista, mutta jossa kaikki muu on uutta. Ei tarvitse pelätä putki- tai julkisivuremppaa, eikä muitakaan vanhan talon vitsauksia. Tässä kun ihan kaikki tekniikka on saneerausvuodelta 2011.

Moni epäili, ettemme tulisi mahtumaan 55 neliöön entisen 100 neliön sijaan, mutta minusta meillä ei ole ollut mitään ongelmaa tilan kanssa. Kun säilytystilat suunniteltiin oikein ja vaatehuoneestakin tehtiin alkovi, on tilaa ja säilytystilaa riittänyt vallan mainiosti tälle porukalle.

Niin ja kuten joskus kerroin, tekee taloyhtiön tilat hirveästi plussaa asumiseen. Taloyhtiön oma punttisali, lämmin varasto ja kaikki muut yleiset tilat kun ”levittävät” omia asuinneliöitä muualle taloon.

Jos meidän rakas, mutta kohta entinen asunto kiinnostaa, ota yhteyttä Miraan.

Etuovelta ja Oikotieltä löytyy faktaa.

-Karoliina-

Täältä ja täältä voi lukea meidän asumisesta tässä kodissa ja siitä, millaista kerrotalokodissa on asua.

 

Kommentit (19)

Ihana asunto ? Jos ei olis hesassa, niin voisin olla kiinnostunut. Toivottavasti saatte nopeasti kaupaksi ?

Täytyy kyllä kiittää vanhempia siitä, että muutimme 15 vuotta sitten Ouluun Helsingistä. Nuo asuntojen hinnat! 😀 tsemppiä myyntiin!

Nimimerkillä: ostimme kuukausi sitten 150 neliön omakotitalon reilu 100 000e halvemmalla.

Kivalta kyllä näyttää teidän koti! Toivottavasti tulee pian hyvät kaupat ja pääsette uutta kotia laittelemaan. Teidän TV-säilytyskaluste oli tosi käytännöllisen näköinen! Mistä olette sen hankkineet? ?

Oi kun jānnittävā nähdā minne te päädytte ja ihanaa nähdä uuden kodin muotoutumista. Onnea myynnille ja uuden löytāmiselle!!!

Onnea myyntiin! Huhhuh kun Turkulaista hirvittää Helsingin hinnat ?

Toivottavasti 🙂

Hah! Todella! On nämä itsestäkin aikamoisia summia. Tosin täällä ihan arkista.

Inarian kaappi. Teetettiin siis tuohon.

Kiitos, Nanna 🙂

Voi kuinka jännää! Asunto menee varmasti nopeasti kun on uus ja vanha ja kivalla paikalla. Minne muutatte?

Jätetään se ainakin vielä salaisuudeksi!

Tosiaan nämä Hki hinnat on jo niin arkisia, ettei itseäni yhtään kammoksuttanut. 😀 aika sopusuhtainen kun vertaa esim. ydinkeskustaan.

Oletteko muuton myötä jatkamassa matkaa erikseen Eskon kanssa?

Itse veikkasin aina, että asutte Arabiassa 🙂

Onko siis uusi asunto jo valmiina?
Onnea tulevaan, olette pirteä pari!

Olikohan nyt ihan tarpeellinen kysymys? Mikä ihmeen tarve joillakin ihmisillä on tietää kaikki? Kommentti esitetty ihan yleisellä tasolla, joten ei tästäkään kannata mitään analysointia tai spekulaatiota alkaa esittämään. Blogit kuitenkin avaavat kirjoittajan yksityiselämää aika tavalla ja sen pitäisi lukijoille riittää.

Mietin itse ihan samaa. Ihmiset on liian uteliaita ja törkeitä. Hemmetti, ärsyttää tosi paljon tollaset kommentit. Voisi hyvin jättää spekuloimatta noin typerällä asialla, joka sinällään ei kuulu kenellekään meistä lukijoista.

Jos avaa elämää paljon blogissaan niin kyllä seuraajia kiinnostaa. Kiinnostus toisen ihmisen elämästä saa lukemaan näitä blogeja… Jos ei meitä kiinnostaisi, ei täällä olisi lukijoita, ei tosi-tv-ohjelmilla katsojia jne.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X