Tasa-arvoa leideille!
Kun valitsimme F:lle nimipäivää, teimme sen sillä perustella, että nimi juontaa juurensa Josefiinasta, jonka nimipäiväksi kalenteriin on merkitty 19.maaliskuuta. Helpompaa olisi varmaan ollut ottaa nimipäiväksi jokin F:n kahdesta muusta nimestä, mutta minulle se ei tullut mieleenkään. 19.3 on nimittäin ehkä koko kalenterivuoden mahtavin päivä. Silloin juhlitaan Minna Canthia ja tasa-arvoa. Voisiko olla enää paremmin? Canth on ollut yläkouluiästä lähtien yksi lempikirjailijoistani. Ja tasa-arvo, siinäpä aihetta juhlia.
Minä koen, että minut on kasvatettu tasa-arvoisessa ympäristössä tasa-arvoiseksi. Se ei tarkoita sitä, etteikö kotonamme ja minun elämässäni olisi ollut selkeästi joitakin töitä, joita isä tekee enemmän tai joitain, joita äiti tekee paremmin, vaan tasa-arvo on ollut ilmapiiri. Se, mitä asioita lasten on annettu harrastaa, kuinka tytöistä ja pojista on puhuttu ja kuinka on saanut vaikka olla ja ilmaista itseään.
F on tyttömäinen tyttö, joka rakastaa pinkkiä, kimalletta ja perinteisiä tyttöjen leikkejä. Ja minusta hänellä on kaikki oikeus siihen. Perjantaiaamuna hän kertoi olevansa nainen. Sekin on mahtavaa! Mutta yritän silti, pienin teoin ja sanoin kertoa myös siitä, että tytönkin on ok juosta räkäposkella ja huutaa kovaa. Tyttökin voi leikkiä autoilla, harrastaa kamppailulajeja, pukeutua siniseen ja leikata lyhyet hiukset. Tyttö saa puolustaa itseään, eikä tyttöjen tarvitse odottaa lasiarkussa, että prinssi tulee antamaan suukollaan onnen.
No niin. Piti kirjoittaa tasa-arvosta, mutta taas tuli tällainen tyttönaisjuttu. Jotenkin vaan näen, etteivät naiset ja tytöt edelleenkään ole – edes Suomessa – samassa asemassa kuin pojat ja miehet.
Kertokaa te, kuinka tasa-arvoisesti poikia kasvatetaan?
-Karoliina-
Kommentit
Hienosti sanottu, että tasa-arvo on ilmapiiri. Just niin!
Kirjoitin juuri omaan blogiini aiheesta. Tasa-arvoa tulee ajateltua nyt erilailla vanhempana. Vielä yksivuotias poikamme ei ole sukupuolirooliin joutunut, ja toivon, että sukupuoli ei määrittele hänen (tai muidenkaan) elämänvalintoja. Jos lapsi kasvaa juurikin tuossa tasa-arvon ilmapiirissä, on sukupuoli fakta, muttei asioita määrittelevä tekijä. Tärkeintä on kai löytää se oma uniikki naiseus tai miehisyys ja olla sinut sen kanssa ja antaa sen myös iän myötä kehittyä. Siinä jos vanhempana onnistuisimme, niin annan itselleni ja lapseni isälle ison henkisen sulan.
Kommentit
Hyvä kommentti!
”Poikamainen poika” -stereotypia on nähdäkseni myös aika negatiivinen (kuten ehkä tyttömäinen tyttökin): nehän riehuu, on äänekkäitä ja sottaisia. Tytöt on sosiaalisempia ja helpompia jne.
Miten kasvatan poikaani tasa-arvoon? Näkisin, että aika samalla tavalla kuin tyttöäkin kasvattaisin: kohtelemalla hyvin, opettamalla ottamaan muut huomioon, ottamaan sosiaalista vastuuta. Opetan, että hän on hyvä ja arvokas omana itsenään, kuten muutkin. En jaa leluja, värejä, harrasteita tyttöjen ja poikien leiriin.
Haluan kasvattaa pojastani vahvan ja itsenäisen pojan (voiko näin sanoa pojasta, vai onko tämä varattu tytöille?). Toivon, että hänelle kehittyy terve itsetunto, ja hän kykenee läheisiin ihmissuhteisiin ja pitämään muista huolta.
[…] postauksesta. Kaikki lähti liikkeelle oikeastaan siitä kun luin Kolmistaan -blogin kommentteja ja törmäsin jälleen kerran ajatukseen siitä, että lapsien erillaisuuden spektri kyllä […]
Samaa mieltä! Annetaan siis tyttöjen olla tyttömäisiä ja poikien poikamaisia jos he niin vaistomaisesti haluavat. Lapset vain turhaan hämmentyvät sellaisista. Ei liikaa vouhoteta näillä tasa-arvojutuilla väärään suuntaan. ?
Minä en näe mitään hyötyä siitä, että lapset ensin asetetaan lokeroihin ja sitten aikuiset alkaa kinastella siitä onko vaikeampaa olla tyttömäinen tyttö, poikamainen tyttö, poikamainen poika vai tyttömäinen poika. Kun eihän ne lapset ole mitään lokeroituja näytteitä vaan jokainen omanlainen yksilönsä ja sellaisena heidät tulisi kohdata niin varhaiskasvatuksessa kuin ihan perheissäkin.
Oma lapseni oli päiväkotiryhmässä, joka oli mukana Tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkoti -hankkeessa ja meille vanhemmille kerrottiin myös havainnoista. Tyypillisiä havaintoja oli esim. se, että pojat yksilöitiin nimillä ja tyttöihin viitattiin vain tyttöinä. Osa sijaisista suhtautui poikien haluun kaunistautua kriittisemmin kuin tyttöjen, mutta vastapainosta muutamaan kertaan videoilta huomattiin, että tytöt pistettiin siivoamaan poikienkin leikkien jäljet. Nuohan on siis niitä asenteellisia asioita, joihin meistä aikuisista jokainen voi kiinnittää huomita. Siis ihan samoin aikuistenkin maailmassa, miksi opetusministerinä meillä on Sanni, mutta pääministerinä Sipilä?
Yksittäisen lapsen kohdalla tärkeintä tukea lasta sellaisenaan millainen hän ja antaa hänelle eväitä tässä maailmassa pärjäämiseen. Opettaa, että jokaisella on oikeus koskemattomuuteen niin fyysiesti kuin henkisesti ja että myös hiljaisten on ok ottaa itselleen tilaa ja huomiota. Vastapainoksi sitten niiden pulppuavien persoonien pitää oppia antamaan muille tilaa.
Niin kauan kun keskustelu pyörii sen ympärillä että onko ok käyttää glitteriä ja pinkkiä ei keskustella siitä mikä on aito ongelma. Tärkeintä olisi löytää jokaisen yksilön kohdalla se oma tapa toimia ja luottamus siihen, että olet hyvä tuollaisena eikä ulkopuolinen lokerointi saa pakottaa ketään sellaiseen muottiin, joka ei tunnu hyvältä.
Eli näin meillä ainakin kasvateen poikaa tasa-arvoiseksi. Sanoilla on voimaa, joten me kiinnitetään huomiota niihin. Me puhutaan paljon siitä, että kukaan muu ei saa määrittää sitä mistä hän pitää tai on kiinnostunut sen takia, että hän on poika ja että myöskään hän ei voi vaatia muita elämään elämäänsä siten mikä on hänestä kivaa vaan jokainen etsii omat kiinnostuksenkohteensa. Ilman lokeroita kasvaneelle lapselle maailma on täynnä mahdollisuuksia.
Todella hyvin kiteytetty ajatukset, joita itselläni on lähiaikoina ollut paljon! Tuntuu, että tässä sukupuolineutraaliuskeskustelussa unohtuu se, että tyttökin voi ihan omasta halustaan olla rauhallinen, kiltti, pinkkiprinsessa ja sen pitäisi olla yhtälailla ok. Tuntuu hassulta, että tällaista tyttöä pitäisi jotenkin kannustaa olemaan ”poikamaisempi” ja raisumpi. Toivon voivani itse olla ohjailenatta tyttärieni mielenkiinnon kohteita, ja jos kohteet jatkossa on esimerkiksi pinkki ja glitter, niin hienoa:) Ei tarvetta saada tyttöä hyppimään mudassa, jos hän ei sitä halua:) Ja yhtälailla uskon kannustavani tytärtä, jos hän haluaa vaikkapa aloittaa jääkiekon myöhemmin.
Mukavaa kevättä teille Karoliina ja Fiinu!
Minäkin oon täysin samaa mieltä kuin -N- , kiitos!
Täysin samaa mieltä kuin kirjoittaja -N-!
Teen töitä päiväkodeissa ja ilmapiirit ja asenteet on kyllä tosi vaihtelevia. Olen työskennellyt paikassa jossa yksi työntekijä päästi jalkapalloa pelaamaan vain pojat. Onneksi olen myös työkennellyt paikassa jossa pojan annettiin rauhassa kulkea mekko päällä kenenkään kiusaamatta. Aika ääripää tapaukset siis 🙂 mun mielestä oleellista on se, että saataisiin esim päiväkodissa lapset tekemään yhdessä asioita, riippumatta siitä onko kyseessä tyttöjä vai poikia. Ja joskus itseltäkin unohtuu se kuinka tärkeässä osassa päiväkodissa esim lelujen sijoittelu on, yhtä hyvin voi barbit ja autot olla samassa paikassa 🙂
Kiitos ensimmäisestä mediakirjoituksesta pitkään aikaan, missä arvostetaan tyttömäistä tyttöä.
Vuosia keskustelua seuranneena olen ikävä kyllä tullut siihen johtopäätökseen, että tyttömäisten tyttöjen arvostus on kyllä lapsistereotypioiden hierarkian pohjimmaisena. Vaikka keskustelun olisi tarkoitus häivyttää nuo kaksi edellistä sukupuolineutraalilla ajatuksella, ei sitä ilmeisesti koskaa voi tehdä ilman, että stereotypioiden negatiiviseksi esimerkiksi nostetaan tyttömäiset tytöt (nykyään tuntuu olevan ylivoimaista ymmärtää, että heitä on olemassa ihan heidän omista lähtökohdistaan). Myös poikamaiset pojat saattavat toimia hyvänä negatiivisena esimerkkinä sukupuolirooleista, sillä heidäthän ON aivopesty leikkimään autoilla ja pukeutumaan siniseen.
Tyttömäisenä tyttönä olen jo lapsesta, erityisesti nuoresta asti kiinnittänyt huomiota poikatyttöjen arvostukseen. Se, jos joku on erityisesti ollut poikatyttö tuodaan esiin arvostusta hehkuen, harvemmin kukaan alkoi nuorena – eikä ilmeisesti myöskään aikuisena erityisesti barbileikkejään mainostamaan. Mitä tämäkin kertoo sitten naisten ja miesten tasa-arvosta ja arvostuksesta.
Lopuksi: väitän, että arvostetumpaa on olla poikamainen tyttö, kuin tyttömäinen poika.
Tietyssä ideologisessa (ja sosioekonomisessa?) ympäristössä ilmeisesti toivottavampaa on olla tyttömäinen poika kuin tyttömäinen tyttö?
Jos joku haluaa ihan elävän esimerkin niin katsokaapa asiaa käsitellyt MHL ”minähän en ollut mikään äidin unelma pitsimekossa ja hiukset piipattuna, olin poikatyttö”- keskustelua.
Eli siis yritin sanoa sitä, että sukupuolineutraalin kasvatuksen puolustajat helposti vähättelevät niitä lapsia, joille perinteiset sukupuolisidonnaiset leikit tulevat ihan luonnostaan. Ei kiva! (kirjoittajalta löytyy tyttö ja poika, ja kasvatuksessamme fokus on jossain ihan muussa kuin tämän asian ylenpalttisessa murehtimisessa).
Annoin vuonna 89 tytölleni nimeksi Venla.Silloin se ei ollut vielä mikään yleinen nimi ja anoppini arveli,että Venlaa kyllä kiusataan kun on Männistön Venla 7Veljeksessä jne.Eipä ole kiusattu ja nimi on vieläkin ihana!!t Ulla
Lapset on niin ihania kun ne on just sellaisia kun on ja sit me aikuiset yritetään kauheasti analysoida niiden tekemisiä ja olemisia. olen kahden pojan äiti ja esikoinen varmaan ihmettelisi jos alkaisin yhtäkkiä puhumaan että hei on ihan ok välillä pukeutua mekkoon ja olla herkkä. No herkkä poika mulla onkin mutta ei olla mietitty että pitäisikö olla rohkeampi. On hyvä kaveri tytöille ja pojille, päiväkodin kotileikissä haluaa olla aina hamsteri. En ole miettinyt, Miksi.
Koen tärkeänä opettaa hyviä käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista. Viime viikolla tein sen virheen että annoin kylässä olleelle tyttökaverille ensin jätskiä
” koska naisille ensin” siitä syntyi niin kova poru että otettiin uusi kierros ja harjoiteltiinkin reiluutta. Molemmat sai ekana jätskit ja olivat tyytyväisiä.
Ikätasoisesti mentävä tasa-arvo asioissakin.
Hienosti sanottu, että tasa-arvo on ilmapiiri. Just niin!
Kirjoitin juuri omaan blogiini aiheesta. Tasa-arvoa tulee ajateltua nyt erilailla vanhempana. Vielä yksivuotias poikamme ei ole sukupuolirooliin joutunut, ja toivon, että sukupuoli ei määrittele hänen (tai muidenkaan) elämänvalintoja. Jos lapsi kasvaa juurikin tuossa tasa-arvon ilmapiirissä, on sukupuoli fakta, muttei asioita määrittelevä tekijä. Tärkeintä on kai löytää se oma uniikki naiseus tai miehisyys ja olla sinut sen kanssa ja antaa sen myös iän myötä kehittyä. Siinä jos vanhempana onnistuisimme, niin annan itselleni ja lapseni isälle ison henkisen sulan.