kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 07.04.2016

Arkiarkea + superkirppisvinkki

Teksti
Karoliina Pentikäinen
8 kommenttia

*KIRPPISPÖYTÄ SAATU BLOGIN KAUTTA

Onpa ollut hirveän arkinen viikko. Olen laahustanut karmeissa rytkyissä (taas) töiden ja kodin väliä. Rillit päässä, joka lisää ankeuden tunnetta allekirjoittaneella ainakin sellaiset miljoona prosenttia. (Kerron myöhemmin, miksi näin.)

Olen siivonnut, tehnyt ostoksia uutta kotia varten. Stressannut töistä ja blogitöistä ja kirjasta. Niin ja uuden kodin laittamisesta ja vanhan raivaamisesta ja siivoamisesta.

Olen syönyt ihan liikaa suklaata ja ruokkinut lapseni einespinaattikeitolla ja omatekoisella pannarilla. Olen vahingossa viskonut biojätepussin normaaliin roskikseen ja pitänyt F:ää normaalia enemmän sylissä. Lukenut kirjoja hänelle ääneen ja itselleni ääneti. Ollut ja möllöttänyt. Nauranut ja kutittanut. Katsellut illalla sälekaihdinten välistä hiljenevää kaupunkia.

Niin ja mikä kummallisinta: Pitänyt kahdessa minuutissa kokoon kyhätyn randomkirppiksen vanhan kodin varastossa naapurinmutseille ja silittänyt sen jälkeen järjettömän kasan F:n vanhoja vaatteita Ipanaiseen myyntiin. Voin sanoa, etten ole eläessäni laittanut niin ihanaa settiä second hand -kiertoon. Siellä ne nyt ovat, 11.4 alkaen, F:n pieneksi jääneet Makiat, Adidakset, Niket, Vimmat, Mainiot, Po.P:t, Lindexit, Henkkamaukat,Ticket Outdoorit ja kaikki muut. Koosta 60 kokoon 110. Olkaapa hyvä 🙂

-Karoliina-

 

Kommentit (8)

Samat puuhat mullakin tällä viikolla: 4 ikea-kassillista pieneksi jääneitä vaatteita, kenkiä ja tarpeettomaksi jääneitä leluja kierrätetty fb:n kirppiksen ja puskaradion kautta uusille käyttäjille. Aika haikeaa viikata pois niitä pienimpiä, jotka meillä oli kokoa 98cm. Yhden ajanjakson loppu. Kenenkään kengänkoko ei enää ala kakkosella eikä kenenkään (lapsen) vaatekoko ole kaksinumeroinen.
Mukavaa loppuviikkoa teiän tyttöjengille! 🙂

Veikkaan, että ovat ma jo myynnissä (mutta varma en ole).

Kiitos, Nappe <3

Melkein -5. Ja tiedän tämän olevan se mun ”heikko kohta”, mutta itse inhoan näitä. En pokia, ja lasit yleensäkin ovat ihania. Mutta se, kuinka vahvuudet pienentävät silmiä, on inhottavaa.

Voi tiedän tuon haikeuden. Postaan siitä erikseen vielä joku päivä… Tsemiä <3

Ovatko siis jo maanantaina myynnissä vai lajitellaanko silloin eli vasta tiistaina hyllyssä?

Harmi, kun tyttöni on kasvanut jo yli myytävistä tuotteistasi. Olisi ollut ihana kaapata aarteitasi muutoin.
Voimia arkeenne!

Heiheihei! 104 vaatteet postilla Manseen, kiitos! 😉

Olet joskus ennenkin tainnut mainita ettet tykkää pitää laseja. Oliko sulla tosi paljon vahvuuksia? Joka tapauksessa, sulle silti kyllä mun mielestä sopii älyttömän hyvin lasit ja sulla on tosi nätit lasit. Sen vähän perusteella, mitä joissain kuvissa on joskus vilahtanut. Sehän on toki tärkeintä, miltä itsestä tuntuu, mutta mun mielestä voisit hyvin käsitellä sun anti-lasisuuden ja käyttää enemmän niitä 🙂

Ihanaa viikonloppua teille!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X