kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.04.2016

Tinder-deittejä ja huonoa parisuhdetta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
24 kommenttia

Seuraan harvoin mitään blogia säännöllisesti, mutta nyt mulla on kaksi blogia, joita luen suurella mielenkiinnolla. Törmäsin itse asiassa näihin teksteihin mun facebook-kaverin päivityksen kautta. Ja jäin koukkuun heti. Vähän hävettää jopa myöntääkin. Tulee tirkistelevä olo. Jatkan silti.

Molemmat blogit, Mielessä avioero ja Tinder-prinssi sijaitsevat kerron.fi-sivustolla. Mielessä avioero on 49-vuotiaan kolmen lapsen äidin tilitys siitä, millaista on elää huonossa parisuhteessa. Ja siitä, kuinka hän aikoo erota kolmen vuoden päästä, kun viimeisinkin lapsista on saatettu täysi-ikäiseksi. Tinder-prinssi kertoo taas kolmekymppisen miehen seikkailuista sinkku- ja Tinder-maailmassa.

Molempia blogeja luen – kuten sanoin – varmaan uteliaisuuttani. On erikoista lukea pitkästä aikaa niin suoraa ja häpeilemätöntä tekstiä ihmisten kipupisteistä ja siitä maailmasta, mitä yleensä ei ulkopuolisille näytetä.

Tirkistelyaspektin lisäksi teksteissä on minusta todella paljon yhteneväisyyttä (tulee jopa mieleen, ovatko nämä vain taitavasti kirjoittavan kirjailijan käsialaa, täyttä fiktiota). Molemmat blogit kertovat nimittäin jotain tästä ajasta! Mielessä avioeron kirjoittaja on kaunis, treenattu ”unelmaelämää” elävä nainen, jolle työkaveri toteaa, että he näyttävät miehensä kanssa niin onnellisilta. Tinder-prinssi taas puolestaan aukaisee heti Tinderin ja suuntaa uusille treffeille, kun illan ekoilla treffeillä ei herunutkaan seksiä.

Molemmat bloggaajat elävät siis varmasti ulkopuolisen silmin todella ihanaa ja menestyksekästä elämää. Onhan Mielessä avioero –kirjoittajalla kaunis teeman mukaisin koristein koristelu koti – vaikkei olekaan koskenut miehensä kanssa toisiinsa kuuteen vuoteen – ja Tinder-prinssillä niin paljon vientiä, että varatut kaverit ovat kateellisia. Todellisuudessa kumpikaan heistä ei vaikuta kuitenkaan sisimmässään onnelliselle tai edes tyytyväiselle. Mielessä avioeron kirjoittaja on katkeroitunut ja surullinen, Tinder-prinssi taas keskenkasvuisen oloinen poikanen, joka ei voi käsitellä pakkeja edes yhtä iltaa (ja samalla mennä oman persoonansa heikkoihin pisteisiin) vaan kieltää kaiken kuorruttamalla iltansa heti uuden naisen ihailulla.

Olen pohtinut aika paljon, itse asiassa jo ennen näitä blogeja, onko onnellisen esittäminen aikamme ilmiö? Vai onko niin tehty aina? Tuntuu, että jokaisen on oltava somessa kaunis, fiksu, menestynyt, haluttava ja aina uusissa kemuissa, vaikka suurin osa meistä on vain ihan tavallinen verkkarihousulaahustaja, jonkan illan suurin saavutus on pestä kaksi koneellista pyykkiä ja paistaa paketti Alepan halvinta jauhelihaa.

Herää kysymys, pitäisikö elämääkin tarkastella Voice Of Finlandin tavoin? Jos VOF:ssa vain ääni ratkaisee, mitä jos kaikkialla ihmissuhteissa  – myös siellä somessa – vain sisin ratkaisisi. Millainenhan meidän ympäristömme olisi, jos kaikki ylimääräinen poistettaisiin? Jos kaikki seisoisivat rivissä alasti – vertauskuvallisesti ja kirjaimellisesti – kuorittuna merkkifarkuista, design-valaisimista ja hienoista kaunistusfilttereistä. Millaiset sisimmät olisikaan jäljelle? Ja ketkä sieltä loistaisivatkaan?

-Karoliina-

*kuva lainattu täältä

Kommentit (24)

Mielenkiintonen ja iha huippu kirjotus! 🙂

Loistava kirjoitus ja antaa todellakin miettimisen aihetta.
Kävin myös lukaisemassa maitsemasi blogit, kiitti vinkistä, koukussa ollaan 🙂

Kummatkin mainitut blogit muistuttavat kovasti toisiaan kirjoitustavan- ja tyylin perusteella. Hieman epäilyttää onko taustalla aitoja ihmisiä, vai ovatko blogit esim. testejä josko ko. aiheinen kirja kävisi kaupaksi…

Voi miten hienosti kirjoitit minuakin mietittäneestä asiasta, itse asiassa olen pohtinut viime aikoina kotiäitinä ollessani tätä onnellisuuden ”illuusiota” paljonkin. Sitä kuinka paljon toisten ihmisten onnellisuudessa on oikeasti kyse vain siitä, että koet itsesi jotenkin vähemmän onnelliseksi heidän rinnallaan. Tai että näet muissa sitä mitä et itsessäsi näe? Itse olen viime aikoina taistellut juuri näiden asioiden kanssa, ikäkriisiä vissiin pukkaa..

Pitääpä käydä lukemassa,uteliaisuus heräsi 🙂 olen miettinyt vähän samoja asioita tähän some maailmaan liittyen. Yksi syy varmaan sosiaalisesta mediasta poistumiseen oli jonkinlainen pakokeino tuosta kaikesta ”kiiltokuvasta”. Kyllästytti lukea päivityksiä joissa hehkutettiin jotain mitä.ei ole olemassa, esim.kaverin Ihana parisuhde vaikka todellisuudessa tiesi, että toinen osapuoli pettää ja juuri näitä viimeisen päälle siloteltuja kuvia itsestä. Teki jotenkin surulliseksi olon,että tätäkö tämä maailma on ja tämäkö se on tärkeää?… Lisäksi huomasin, että aikaa jää oikeasti paljon enemmän muuhun hyödylliseen kun ei ole nokka kiinni puhelimessa.

”If the whole world was blind, how many people would you impress?”

Niinpä.

Minäkin olen pohtinut näitä juttuja viime aikoina. Liekö syynä ikä (30 tullut täyteen) vai äitiys vai mikä lie? Aikamme ilmiö se tuskin on. Mitä nyt olen vanhempiani ja muita iäkkäämpiä ihmisiä kuunnellut, niin aina on ollut tärkeää pitää kulissit kasassa ja saada kaikki näyttämään ulospäin niin hyvältä ja siloiselta kuin mahdollista. Siitähän se vaikeus pyytää apua kumpuaa. Tuntuu, että Suomessa elää hyvin vahvana ”itse on pärjättävä” ajatus. Sieltä kumpuaa myös tabut ja myytit (esim.äitimyytti). Aina se on siis ollut, mutta nykypäivänä siihen on tullut myös uusi puoli, joka ei olekaan mikään pieni. Siinä missä ennen yritettiin tehdä vaikutusta naapureihin, kyläläisiin ja sukulaisiin, niin nyt sitä vaikutusta yritetään tehdä vähän kaikkiin, suurelta osin täysin tuntemattomattomiinkin. Sosiaalinen media on aiheuttamut sen, että kiiltokuvaa pidetään yllä entistä suuremmalle joukolle ja vastaavasti seurataan yhä useamman kiiltokuvaa.
Itsekin olen tehnyt päätöksen jättäytyä hyvin pitkälti somen ulkopuolelle. En ole esimerkiksi facebookissa. Ja minullakin hyvin iso syy on se, että haluan elää itselleni ja läheisilleni. En halua käyttää aikaani muiden (puolituttujen) kiiltokuvien kyttäämiseen tai esitellä heille omaani. Haluan pitää yhteyttä ihmisiin, joilla on minulle oikeasti merkitystä. Haluan tavata heitä, tehdä asioita heidän kanssa ja olla heille läsnä. Ja todellakin sitä aikaa jää enemmän itselle, puolisolle, lapsille, ystäville, harrastuksille ja ennen kaikkea sille aidolle läsnäololle, kun jättäytyy somen ulkopuolelle.
Sen lisäksi olen viime aikoina miettinyt paljon, että mitä minä oikein haluan ja miksi. Haluanko oikeasti jonkun tuotteen vai sen tuoman ”lisäarvon”. Pyrkinyt siis juuri siihen, että kuuntelen itseäni, enkä rakenna kulissia tai näytelmää jollekin muulle. Sillä loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä. Se onnellisuus ja hyvä olo kun syntyy lopulta ihan muista asioista! <3
Tilperttihän tämän hyvin tuossa yläpuolella sanoi yhdessä lausessa! 🙂

Olipas hyvä kirjoitus! Ja Mallan kommentti puki kaikki ajatukseni hienosti sanoiksi, ajattelen ja toimin juuri samoin!

Tilpertin lainaus on niin hieno.

Uskon, että onnellisuus tai onnettomuus ovat vain leimoja, joilla ihminen saa maailmaa käsitellyksi. Tai itseään ja elämää. Sinänsä ihan tarpeellisia käsitteitä, sillä ne draivaavat meitä omalla polullamme. Toivottavasti elämään niin itsellemme ja sydäntämme kuunnellen kuin mahdollista.

Ja kyllä mä koen, että elämä on osin just tuota yritystä löytää onnellisuus pyykinpesusta ja halvimmasta jauhelihasta. Tässähän lapset ovat upeita esimerkkejä, pieniä mestareita. He eivät arvota asiota noilla käsitteiden leimoilla, vaan näkevät sen hetken hienouden, kun sukat pyörivät koneessa ja vaahto liimautuu luukun lasiin kiinni. ”Vau äiti, tuu katsoo miten hienoa!”

Toi viimenen kappale sun tekstistä <3

On ollut jotenkin mainio huomata tänä facekirppisaikana: Naisten pofiilikuvat ei muistutua sinne päinkään sitä todellista hampputukkaa, joka tavaran noutaa/myy. Tai että vaikka facekuva/sivu on kauniita kuvia täynnä ja ihminen ittessäänkin trendikkyyden perikuva, niin voi päivää millasis murjuissa ne täydelliset ihmiset saattaakaan asua!!

Se pinta on todellakin vain pintaa.

Uskon kyllä itsekin, että tämä on osin ikäasia 🙂

Olet oikeassa!

Ihanasti sanottu. Saanko lainata mun iskulauseeksi? <3

Hienoja mietteitä!

Samaa ajattelin minä!

Hah 🙂 Totta!!

Mun äiti kirjoittaa tuota blogia ja se luulee että me ei tiedetä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X