kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 14.04.2016

Millainen kännykkä 5-vuotiaalle?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
39 kommenttia

Mä olen aina ajatellut, että F saa puhelimen, kun menee kouluun. Uusi tilanne ja kaksi kotia ovat kuitenkin muuttaneet ajatusmaailmaani. Kännykän aika on nyt!

Vaikka en edelleenkään antaisi puhelinta lapsen mukaan vapaasti kulkemaan, vaan sen käyttöä, kouraan antamista, säilytyspaikkaa ja äänellisellä pitämistä tulee vanhemman valvoa, uskon sen olevan sekä lapsen, että sillä hetkellä hänestä erossa olevan vanhemman kommunikaatioon oiva väline. Ja ehkä puhelin tuo myös lapselle tunteen, että toinen vanhempi on vain yhden näppäimen päässä.

Netti olisi varmasti pullollaan vinkkejä hyvistä lapsipuhelimista, mutta olen nyt laiska ja kysyn suoraan teiltä : Mikä puhelin sopii pienelle lapselle? Mitään pelejä en puhelimeen halua (vaikka F on näköjään piirtänyt toivepuhelimeensa jopa facebookin app-kuvan). Netflixiä ja Yle Areenakin vielä harkitsen (vaikka F saakin niitä minun puhelimestani välillä katsoa). Toisin sanoan toivon, että:

  • puhelimella on helppo soittaa ja tekstata
  • nettiselaimen saa jotenkin piiloon (tai ainakin salasanan taakse)
  • puhelimeen saisi jonkin jäljitystoiminnon (en muista tämän äpin nimeä)
  • puhelin ei olisi kovin kallis
  • puhelimeen saisi joitain sellaisia sovelluksia, jotka lisäävät lapsen turvallisuutta (ja joista minä en näin noviisina osaa edes kysellä)

Mulla on käytössä Huawein P8 ja rakastan tätä puhelinta. Mutta: F:n puhelin voi kyllä olla miltä merkiltä hyvänsä, kunhan kriteerit täyttyvät.

-Karoliina-

Kommentit (39)

Itse olen kuullut hyvää lapsi+lumia yhdistelmästä. Selkeä käyttää ja kestävät kohtalaisesti kolhuja. Lapsille saa luotua lumiaan oman aloitussivun jossa esimerkiksi netin selaaminen ei onnistu ja sopivat sovellukset voi valita lapselle. Lumiaan ei kaikkia uusimpia pelejä yms. ole saatavilla, mutta tuon ikäinen ei niitä varmaan tarvitsekkaan :)Suosittelen siis ainakin tutustumaan lumioihin, ovat mainettaan parempia 😉

Olen samaa mieltä , älä vielä 5-vuotiaalle hanki kännykkää. Känny ja puhelimet koukuttavat. Alle kouluikäinen ei tarvitse vielä puhelinta. Hän ei varmasti vielä yksin kulje missään. Kun on toisen vanhemman luona, voi hänen puhelimesta soittaa tarpeen tullen. Voi myös lisätä ikävää toista vanhempaa kohtaan(jonka luona ei silloin ole).

Ihan samaa mieltä, kuin viimeiset. Ei puhelinta tuon ikäiselle, kaikki muu on jo sanottu.

Isällä varmaan on kännykkä joten jos joku huoli/ikävä on, hän voi varkaan siitä soittaa. 5-vuotiaalla kännykkä on lapsen kehitykselle vaarallinen kapistus, näin uskallan väittää. Aivoille aivan turhaa virikettä koska lapsi pärjää aivan hyvin ilmankin. Puhelin kannattaa jättää ajatuksen tasolle ja ostaa se vaikka sitten 10 vuotiaalle lapselle. Kun luin postauksen otsikon, tuli itselleni ainakin paha mieli että tähänkö maailma on menossa.

Milloin puhelimen äpit ovat alkaneet olla vastuussa lasten turvallisuudesta?

Minusta kuulostaa aika sairaala tuo että puhelimessa täytyy ehdottomasti olla jäljitystoiminto! Varsinkin silloin kun lapsi on toisella vanhemmalla tulee ajan olla heidän kahden – itse tuntuisi hyvin loukkaamatta jos ex tutkisi minun ja lapseni menoja kun on meidän vkl. Muutenkin, jos lapset ovat lankapuhelin aikaan pysyneet hengissä ilman jatkuvaa gps valvontaa niin miksi ihmeessä sitä nyt tarvittaisiin? Ehkä tämä on niitä syitä miksi nykyisin lasten on hyvin vaikeaa omista teoistaan kun on hyysätty koko ikä. Ja eikö tällaisten päätösten pitäisi olla vanhempien yhteisiä eikä vaan äidin läpi nuijiva kanta???

Samsung J1 on edullinen, helppo ja tarpeeksi pieni lapsen käteen. Vanhempien yhteystiedot laitettiin pikakuvakkeina näyttöön kuvan kanssa. Käytössä 7-vuotiaalla. Puhelin on näppärä hätävara, nyt kun lankapuhelimia ei enää ole.

Samsung J1 on edullinen ja helppo. Vanhempien yhteystiedot löytyy pikakuvakkeina näytöltä kuvan kanssa. Käytössä 7-vuotiaalla.

Omalla lapsella on kaksi kotia eikä ole käynyt mielessäkään hankkia omaa puhelinta. En näe mitään tilannetta, missä 5-vuotias, käytännössä aina vanhemman/pk-aikuisen seurassa oleva lapsi tarvii omaa puhelinta. Hän voi soittaa mun ja isänsä puhelimella aina kun haluaa, kenelle haluaakin.

Aamen! Lukekaa kaikki tämä! Olen ihan samaa mieltä. Lapsi on toisen vanhemman luona ja keskittyy tuolloin häneen. Jos ikävä silti iskee, voi varmasti vanhemman puhelimesta soittaa. Antaa lasten olla lapsia ja leikkiä lasten juttuja. Puhelimeen ehtii koukuttua myöhemminkin, joten pari vuotta voisi hyvin odottaa. Mutta tapansa kullakin, niitä sen enempää kritisoimatta 🙂

Olen ihan samoilla linjoilla. Voi lisätä ikävöintiä tämä. Voi varmasti yhtä hyvin soittaa vanhemman puhelimella ikävän iskiessä, jolloin ei tarvitse vielä alkaa kantaa vastuuta omasta puhelimesta.

Olen samaa mieltä kanssasi. Minkä ihmeen takia pitää viisivuotiaalle hommata kännykkä? Tuohan pitäisi jo lailla kieltää, näin kärjistetysti sanottuna.
Mun 11- ja 8-vuotiailla lapsilla ei ole kännykkää ja pärjäävät vallan mainiosti ilman. Asutaan Saksassa ja lapset soittavat kavereilleen lankapuhelimilla, koska kännyköitä ei tuon ikäisillä lapsilla juurikaan ole. Viidennellä kuulemma hankitaan mutta aika moni vanhempi ei suostu hommaamaan ekaksi puhelimeksi älypuhelinta.
Mun lapsi sai älypuhelimen 10-vuotislahjaksi isovanhemmiltaan mutta hukkasi sen muutaman kuukauden päästä. Tavallaan onni, koska pelit koukutti ja harvoin hän sillä soitteli, koska kavereilla ei tosiaan ollut kännyköitä.
Ehkä lapsillani olisi kännykät jos asuttais Suomessa, mene ja tiedä.
Mutta viisivuotiaalle en todellakaan kännykkää hommaisi. Mieti Karoliina vielä.

Useamman pienen lapsen isänä voinen kysyä.

Mietinpä vain miksi tuon ikäinen lapsi tarvitsee puhelinta?
Oletko jäljittämässä paikantimella lasta vai lapsen isää, jolla lapsi on tuolloin?
Lapsen turvallisuus, puhelinko hänet pelastaa, aikuisen vastuu?

Minua aivan oikeasti surettaisi nähdä näin nuoren lapsen olevan kännykkä kädessään. Aikuisen vastuu on olla läsnä lapselleen, eikä ulkoistaa ko tehtävää erimuotoisille sovelluksille. Vastuu aikuisella on myös huolehtia lapsesta.
Elämä ei ole verkossa sovellusten kanssa – vaan sen ulkopuolella.

Mielestäni on kohtuullisen naivia ajatella, että lapsi ei pärjäisi ilman toista vanhempaansa – olleessaan toisen luona, jatkuva yhteydenpito aiheuttaa ikävää. Lapsi pärjää ilman sinua tuolloin, sinun pitää siihen luottaa ja antaa lapsen tehdä isänsä kanssa asioita kahdestaan. Pärjäätkö sinä ilman lasta tuolloin?

Jesseltä järkevää puhetta, meillä vähän samansuuntaista ongelmaa. Meillä yhteishuoltajuus, lapsen äiti hommasi puhelimen 6v lapsellemme (siis helpottamaan ilmeisesti omaa ikäväänsä ja läheisriippuvaisuutta) ja sen jälkeen homma on mennyt niin että äiti on tunnin parin välein lähettämässä lapselle viestiä. Lapsella kun ei ole ollut minkään sortin ikävää moneen vuoteen edes 3 vuotiaana ollessaan kanssamme ekaa kertaa viikon lomalla, hänellä on hyvä ja turvallinen olla molemmissa kodeissa, itse en koe tarvetta joka hetki muistuttaa olemassaolostani kun lapsi on äitinsä luona.

Itse harkitsisin vielä koko puhelimen hankintaa.
Viisivuotiaan asiaoiden hoito, niiden tosi tosi pienien ja arkistenkin, pitäisi mielestäni mennä vanhempien kautta. ”Haluan soittaa isille” ”joo, soitetaan vaan”.
Kun oman puhelimen on kerran lapsen käteen antanut, ei sitä saa siitä enää koskaan pois.
Aivan ehdottomasti valitsisin mallin, jossa ei ole internettiä lainkaan, sillä sen käytön valvominen (nyt ja eteenkin tulevaisuudessa) on loputtoman vaikeaa. Samaan aikaan netti koukuttaa lasta aina vaan enemmän, jolloin lapsillakin on kiusaus roikkua puhelimen näyttövalossa vaikka öisin. Salaa.
Pyydän vielä anteeksi varsin negatiivista suhtautumistani lasten puhelimiin. On meilläkin lapsilla kännykät. Mutta jos nyt saisin valita uudelleen, valitsisin ”kiinteän kotipuhelimen”, entisajan lankapuhelimen tyyliin, henkilökohtaisten puhelimien sijaan.

En tiedä juuri mitään puhelimista, mutta (ainakin) joissain android-puhelimissakin saa koodin taakse eri profiileita, joista voi sitten rajata sisältöä reippaastikin. Esim. mieheni puhelimessa on lasten profiili, jossa ei mm. ole ole ollenkaan nettiselainta näkyvissä. Luulen (en siis tiedä), että sen saa vaan siitä mieheni profiilista muokattuakin, eli näppäräsorminen lapsi ei vahingossakaan löydä.

Iosseissa saa lapselta helposti piilotettua mm. juurikin nettiselaimen, ja muutenkin rajoitettua sisältöä tosi hyvin. Voi estää myös appejen lataamisen ja poistamisen. Kaikki nämä rajoitukset ovat tietenkin numerokoodin takana. Käytettyjä puhelimia saa jo kohtuullisempaa. Hintaan, uusi on lapsen käyttöön ehkäpä turhan kallis.

Minun 8 ja 6v pojilla on Samsung trend plus 2 puhelimet. Tuo puhelin on edullinen ja ollut todella hyvä käytössä. Tuohon saa ladattua muutaman pelin/sovelluksen, muttei liikaa kun muuten tila loppuu.. eli loistava hallitsemaan pelien latailua 🙂 Kuvat olen laittanut menemään muistikortille.

Meillä on dna:n liittymät pienimmällä paketilla. Niissähän on nykyään netti automaattisesti, mutta sen sai liittymään otettaessa estettyä, eli mobiilinettiä ei voi käyttää. Kotona meillä on langaton netti johon olen puhelimet kytkenyt. Netflixiä en ole poikien puhelimiin asentanut koska siellä voi itse täpätä alle 12v sopivuuden pois.

Kuulostaapa kätevälle. Kiitti 🙂

Liittymä tulee ehdottomasti olemaan Tele Finland. Olen ollut tosi tyytyväinen itse siihen.

Kiitos puhelinvinkistä 🙂

Kiitti. Tosiaan Lumioiden maine ei ole hääppöinen 😉

Meillä hommattiin puhelin 6-vuotiaalle ennen eskarin alkua ja nyt ekaluokkalaisella se on ihan älyttömän hyvä kapistus. Lapsi on usein yksin liikkeellä, pyöräilee kavereiden kanssa yms, ihan normaalia touhua täällä pikkukaupungissa ja puhelimella saan helposti soitettua kotiin. Ja lapsikin saa soitettua meille ja kysyttyä lupaa saako mennä esim kaverille.

Puhelin on lumian perusmalli. Netti ei ole käytössä eikä puhelimessa ole pelejä. Puhelin ei myöskään ole mukana koulussa. Lapsi soittaa, tekstaa ja ottaa jonkun verran kuvia. Kavereilla monella on jo netit ja whatsapitkin käytössä, mutta meillä ei vielä pitkään aikaan…

Minusta puhelimen hankkiminen on tuonikäisellekin ihan ok, kunhan valvoo sen käyttöä. Paikannuatoimintoja en tosin ymmärrä, mielestäni se on turhaa kyttäämistä. Mietin aina senkin kautta, olisinko itse halunnut, että äiti olisi seurannut menojani älypuhelimen kautta…

Samaa mieltä monien kommentoijien kanssa. Ton ikäiselle puhelin on täysin turha, ellei sitten yksinään viiletä pitkin maita ja mantuja.
Laittakaa Eskon kanssa välinne kuntoon, että voitte keskustelle edes lapsenne asioista. Helpottaa kummasti asioita jatkossakin.

Pelisäännöt kännykän käytöstä on kyllä hyvä tehdä heti selviksi. Myöhemmin se voi olla vaikeampaa.. (En kyllä epäile teitä yhtään :))

Hmm, en nyt osaa sanoa varsinaista puhelinta mikä olisi hyvä. Mielestäni Samsungilla on ihan kelpo hintasia ”älypuhelimia”. Itse sain ensimmäisen puhelimen synttärilahjaksi ala-asteella reilu kymmenen vuotta sitten.. Totuin soitteleen kavereille kotipuhelimesta. (Silloin oli hiedoa saada väripuhelin :D)

Pikkusiskoni 10v. jo useamman vuoden, puhuttiin että saisi kouluun mentäessä, mutta sai aikasemmin.. Muistaakseni ennen eskaria. Oli helppo kutsua hänet sillä syömään yms meillä maalla. Mutta ei puhelimen lataaminen ja mukana kuljettaminen ollut tärkeyslistan ykkösenä.. Vaikka minä en sen ikääisenä olisi puhelinta saanut (sen yleisyys..) niin siskolleni se oli ”luontevaa”.

Alakoululuokilla tuntuu olevan kovaa kilpailua puhelimen varusteista, mikä vaikuttaa porukkaan kuuluvuuteen. Sääli! Mutta toisaalta tekniikka kehittyy, mikä kuuluu nykypäivään.

Yhteiskunnalliset asiat= ekologiset mainospostaukset

Oikeastaan mietin ihan samaa, että miksi ei voisi soittaa vanhemman puhelimella?

Lyllä siinä lukee ”että puhelimeen saisi jäljitustoiminnon”.Tämä luultavimmin tarkoittaa tilanteisiin jos puhelin häviää. Mutta ei 5v tarvitse omaa puhelinta lainkaan.

Jos puhelin on ihan ihan pakko hankkia, niin parilla kympillä saa palikkapuhelimia joilla voi vain soittaa tai tekstata. En näe mitään syytä miksi tuon ikäisellä ylipäätään pitäisi olla puhelin, saati sitten älypuhelin, itsekin aikanaan taisin saada ensimmäisen oman kännykän muistaakseni lukiossa ja ihan hyvin siihen asti selvittiin… Mitä pidempään pystyy välttämään lapselle puhelimen hankkimista, sen parempi. Kyllä sitä ehtii olemaan loppuelämänsä kännykän kanssa naimisissa, vaikka aloittaisi vähän myöhemminkin.

Ja sanottakoon vielä, että jos vanhempien välit on niin huonot ettei toiselle voi soittaa lapsen ollessa tämän kanssa, niin tälle asialle kannattaisi ensin tehdä jotain eikä paikata tilannetta hankkimalla lapselle puhelinta.

Minä annoin lapselle 5-vuotiiana puhelimen. Nyt hän on 7v. Meillä on lapsella sellanen nokian näppäinpuhelin. Maksoi 20€. Alkuun lapsella oli minun vanha iphone mutta yllätys yllätys pihaleikeissä tippunut taskusta ja näyttö säpäleinä.

Täällä lapset voivat jo liikuskella lähistön kavereilla keskenään (omakotitaloalue, ei liikennett muualle kuin pihoille) joten meillä ainakin kännykkä on ehdoton että lapsi pitää sitä mukanaan ollessaan kavereilla ja ulkona. Vaikka ennen ei sellaisia ollut niin mahtava että nyt on ja näin on helpompi seurata missä lapsi menee.

Ja minullakin oli iphonessa lapselle se jäljitystoiminto ? En kyllä ajatellu tosiaankaan sitä noin kuin ylläolevat tuomitsevat, se ei tosiaan ollu mikään ”ulkoistus” vaan ihan omaa mielenrauhaa kun pieni piti alkaa päästämään kavereilleen ja leikin tiimellyksessä ei joka kerta heti vastata. Ja KUN SE PUHELIN ON MUUTAMAN KERRAN JÄÄNYT JOHONKIN TAI TIPPUNUT TASKUSTA ulkona niin sen avulla on myös löydetty puhelin taas . Niin ihan kätevä oli vaikka aika harvoin käytössä 🙂

Ei se puhelin nyt mikään paholaisesta seuraava ole. Ja täällä päin ainakin jokaisella lapsen 6-7-vuotiaalla kaverilla puhelin on. Useimmilla älypuhelin.

Minä annoin lapselle 5-vuotiiana puhelimen. Nyt hän on 7v. Meillä on lapsella sellanen nokian näppäinpuhelin. Maksoi 20€. Alkuun lapsella oli minun vanha iphone mutta yllätys yllätys pihaleikeissä tippunut taskusta ja näyttö säpäleinä.

Täällä ainakin lapset voivat jo liikuskella lähistön kavereilla keskenään (omakotitaloalue, ei liikennett muualle kuin pihoille) joten meillä ainakin kännykkä on ehdoton että lapsi pitää sitä mukanaan ollessaan kavereilla ja ulkona. Vaikka ennen ei sellaisia ollut niin mahtava että nyt on ja näin on helpompi seurata missä lapsi menee.

Ja minullakin oli iphonessa lapselle se jäljitystoiminto ? En kyllä ajatellu tosiaankaan sitä noin kuin ylläolevat tuomitsevat, se ei tosiaan ollu mikään ”ulkoistus” vaan ihan omaa mielenrauhaa kun pieni piti alkaa päästämään kavereilleen ja leikin tiimellyksessä ei joka kerta heti vastata. Ja KUN SE PUHELIN

Minäkään en vielä voisi kuvitella että ostaisimme vuoden päästä 5 vuotta täyttävälle lapsellemme kännykkää. Hän käyttää minun tai isänsä puhelinta usein soittaessaan isovanhemmilleen tai tädeilleen/sedilleen. Miettikää vielä. F on kuitenkin aina turvallisen aikuisen seurassa.

Lisäisin vielä aikaisempaan kommennttiini sen huomion, että kun puhut kirjoituksissasi ei-konkreettisista esimerkiksi tunne-elämän tai yhteiskunnallisia asioista , joita on todella hyvä ja tarpeellista pohtia, on kommentteja asiaan nähden aivan liian vähän, mutta kun taas sivuat yksinkertaisia joko-tai-mielipide-arjen asioita niin neuvojia on kyllä kovasti. Kertonee jotain.

Kuka sen jäljitystoiminnon otti puheeksi tässä keskustelussa??? Ei ainakaan Karoliina mikäli olen suomenkielenlukutaitoinen!

Eiköhän jokainen vanhempi tunne lapsensa ja elämäntilanteensä tarpeet ihan itse. Alkaa ärsyttää nämä toisten asiat parhaiten tietävät lukijat niin että en oikein enää tiedä mitä sanoa! Yleensähän nämä ”viisaat” ovat juuri niitä, joiden omat hommat ei ole menneet ihan putkeen…

Kylläpä tässäkin saatiin tavallisestä kysymyksestä aikaan sellainen syyllistämismylläkkä että ei voi kun ihmetellä! Kuinka Karoliina ylipäätään jaksat enää edes blogata?

Oon nyt aika samaa mieltä kuin yllä kirjoittaneet. Mieti vielä. Viisivuotias ei kulje milloinkaan missään ilman aikuista. Mihin sitä puhelinta siis tarvitaan? Sen sijaan tuollaiset ”kyllä lapsi voi soittaa lankapuhelimella vielä 10-vuotiaanakin” ei taas oo tästä maailmasta. Ainakaan Suomen nykytodellisuudesta. Kenellä on enää lankapuhelimia?

Täysin samaa mieltä, ”mukavammin” sanottuna vain. En usko, että haluat lapsen isää seurata, mutta ei tässä elämässä auta kuin luottaa..muuten saatkin elää koko ajan sydän syrjällään. Viisi vuotiaan yksin kulkeminen on kuitenkin vielä niin rajoitettua. Kannattaa harkita vaikka sitten kouluan alkaessa asiaa uudestaan.

Ja tosiaan, jos ikävä iskee niin aina voi käyttää isän/äidin puhelinta..

Luitko edes postauksia ennen kun tulet tänne raivoamaan? Aika selvästi lukee tuolla POSTAUKSESSA että puhelimessa tulee olla jälijitystoiminto. Että henk.koht. En tulisi tänne raivoamaan toisten lukutaidoista

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X