Kolmistaan

Miksi 5-vuotias tarvitsee puhelimen?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Kun kyselin viime viikolla, mikä kännykkä sopisi 5-vuotiaalle, sain arvatenkin kännykkävinkkien lisäksi myös monta kyselyä siitä, miksi ihmeessä 5-vuotias tarvitsee puhelimen. En itsekään usko, että 5-vuotiaalla on puhelimeen sellaista tarvetta, kun vaikkapa ruokaan tai puhtaisiin vaatteisiin, mutta joitain syitä silti on.

Koska niin moni halusi kuulla perusteluni, päätin vastata asiaan nyt yhdellä postauksella, enkä jokaiselle erikseen. Niinpä poimin mielipiteitänne ja kerron, miten itse asiaan suhtaudun.

  • ”Kun oman puhelimen on kerran lapsen käteen antanut, ei sitä saa siitä enää koskaan pois.”(Veera) Kuten postauksessakin sanoin, en missään tapauksessa antaisi puhelinta F:n oman huoneeseen vapaasti pyörimään. Puhelimen tulee olla, kuten kirjoitin ”käyttöä, kouraan antamista, säilytyspaikkaa ja äänellisellä pitämistä tulee vanhemman valvoa”. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kännykkä on oiva väline pitää yhteyttä molempiin kaukana asuvista isovanhemmista, sekä toisessa paikassa olevaan vanhempaan.
  • ”Pelit koukutti” (Mii). Ja siksi en niitä F:n puhelimeen haluakaan. Toisaalta: Eipä F:llä koskaan ole ollut peleihin himoa, kun ei niitä ole muutenkaan pelannut.
  • ”Miksi ei voisi soittaa vanhemman puhelimella?” (Daniella) Tottakai voi, ja näin onkin tähän asti tehty. F kuitenkin jo osaa lukea. Ja samalla, kun hän laittaa esimerkiksi Whats Appissa viestiä toiselle vanhemmalle, näkee hän tekstihistorian, eli sen, mitä vanhemmat ovat keskenään laittaneet. Vaikka meillä on F:n isän kanssa asialliset välit, on siellä sisällössä myös sellaisia asioita, joita F:n ei tarvitse mielestäni lukea. Esimerkiksi liittyen viikon hoitojärjestelyihin. Haluan, että F:n ei tarvitse stressata tai pohtia sellaisia lainkaan, vaan ne ovat aikuisten keskenäisiä asioita. En halua, että hän vahingossakaan saa kuvan, että vaikkapa päiväkodistahaku olisi jommalle kummalle taakka. Haluan, että hän kokee kaiken tämän luonnistuvan ympärillään kuin itsestään.
  • ”Oletko jäljittämässä paikantimella lasta vai lapsen isää, jolla lapsi on tuolloin?”(Jesse) En näe kyllä yhtään syytä siihen, miksi jäljittäisin lapsen isää. Yleensä erotessahan tavoite on juurikin olla erossa. Mietin, ymmärsitkö kirjoitukseni väärin vai käytinkö itse aivan väärää termiä. Mietin sellaista jäljennystä, joka on vaikka iPhonessa, että jos lapsi/puhelin katoaa, näkee, missä se on. En siis ajatellut navigoida koko ajan lasta ja tämän puhelinta. Ei kai sellaista laillisesti edes saisi tehdäkään, vai kuinka? Siis onko sellaisia äppejä todella? Jos, niin jopas jotakin! Pelottavaa.
  • ”Lapsi pärjää ilman sinua tuolloin, sinun pitää siihen luottaa ja antaa lapsen tehdä isänsä kanssa asioita kahdestaan.” (Jesse). Olet täysin oikeassa. Luotan sataprosenttisesti. Kuten sanoin, ei puhelin ole minua tai toista vanhempaa varten, eikä kummankaan meidän kyttäämisen väline. Lapsi toki pärjää, mutta en näe mitään pahaa siinä, että tämä olisi taas yksi keino, jolla lapselle luodaan tuntua, että molemmat vanhemmat ovat läsnä ja lähellä. Samoinhan tehdään mm. sillä, että lapsella on valokuva molemmista vanhemmista kummankin kotona.
  • ”Eikö tällaisten päätösten pitäisi olla vanhempien yhteisiä eikä vaan äidin läpi nuijiva kanta???” (nimetön) Kyllä äiti ja isä ovat ihan yhdessä tämän asian ”nuijineet”.
  • ”Milloin puhelimen äpit ovat alkaneet olla vastuussa lasten turvallisuudesta?” (nimetön). Toivottavasti ei koskaan.
  • ”Kun puhut kirjoituksissasi ei-konkreettisista esimerkiksi tunne-elämän tai yhteiskunnallisia asioista , joita on todella hyvä ja tarpeellista pohtia, on kommentteja asiaan nähden aivan liian vähän, mutta kun taas sivuat yksinkertaisia joko-tai-mielipide-arjen asioita niin neuvojia on kyllä kovasti.” (Nimetön) Olen huomannut itse ihan saman. Mutta ei se toisaalta mitään. Neuvojahan kännykkäpostaukseen hainkin!
  • ”En näe mitään tilannetta, missä 5-vuotias, käytännössä aina vanhemman/pk-aikuisen seurassa oleva lapsi tarvii omaa puhelinta.” (Elsa) Mulla on kännykässä aina ”auki” työsähköposti ja sähköinen reissuvihko. Niiden sisältö on ehdotonta vaitiolovelvollisuutta vaativaa, joten mielestäni olisi a) epäkorrektia ja b) yksinkertaisesti laitonta antaa lapsen olla puhelimella niin, että milloin tahansa esiin voi putkahtaa millainen viesti hyvänsä. Ja kuten tosiaan sanoin: F osaa lukea, joten kun puhelin pirahtaa, voi olla jo myöhäistä ottaa se hänen kädestään.
  • Kun on toisen vanhemman luona, voi hänen puhelimesta soittaa tarpeen tullen. (Elle) ja ”F on kuitenkin aina turvallisen aikuisen seurassa.” (Nimetön). Näin on. Mutta minä olen itse pohtinut sitä aika paljon, mitä tapahtuisi, jos se vanhempi, kenen luona F on, saisi esimerkiksi sairauskohtauksen. Todella epätodennäköistä, onneksi, mutta ei silti mahdotonta. Silloin F:n tulisi kutsua apua, ja esimerkiksi minun puhelimeeni ei pääse käsiksi ilman koodia (syy vastauksessa 9). Ainahan voi soittaa toki ilman koodia hätänumeroon, mutta avun saanti sieltä kestää kauemmin kuin toiselta vanhemmalta, kun kotien väliä on vain se 200 metriä.
  • Vaikka ennen ei sellaisia ollut niin mahtava että nyt on ja näin on helpompi seurata missä lapsi menee. (nimetön) Olen kyllä samaa mieltä. Ennen ei ollut myöskään antibiootteja, kuukautissuojia tai vaikkapa tietokoneita. Kaikki uusi ei ole automaattisesti kirosana. Uusi voi olla hyvää. Varsinkin, jos sen kanssa pitää järjen pelissä.

-Karoliina-

Lue myös

X