kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 05.05.2016

Päivätön päivä

Teksti
Karoliina Pentikäinen
16 kommenttia

Onpas ollut outo päivä. Todellinen sapatti, pyhä.

Aurinko on paistanut koko päivän. On ollut kesä, mummola ja Hankasalmi, ja mä olen silti vaan haahuillut sisällä. Tuijottanut tietokoneruutua tekemättä juuri mitään fiksua. Hiukset pystyssä, yöpuvussa – hyvät ihmiset – vielä neljältä. Nukkunut päiväunet! Ei yhtään mun tapaista.

Onneksi F on juossunut ulkona mummon kanssa ja nauttinut kesästä. Ja mökkeillyt, nähnyt sukulaisia,syönyt jädeä ja ajanut pyörällä. Ollut todellinen tehotyttö!

Mulle tuli ensin ihan hirveän huono omatunto hukkaan menneestä päivästä. Tiedättehän sen päivä on valunut käsistäni -morkkiksen? Ainoa asia, jonka sain hoidettua, oli lenkki ja treffit vanhojen ystävien kanssa (joka oli muuten ihanaa!). Ja tämmöinen päivä olisi kuitenkin pitänyt todella käyttää tehokkaammin. Mistä sitäkään tietää, paistaako aurinko enää koko kesänä samalla innolla?

Sitten toisaalta tuli tunne, että ehkä tämä päivä oli juuri tarpeellinen tähän väliin. Ehkä se kertoi jotain. Ehkä helatorstai olikin minun kevääni käännekohta. Tänään nimittäin koin ensimmäisen kerran, että olin niin irti kaikista stresseistä ja tiloista – hyvistä ja huonoista – että sponttaanisti pystyin nukahtamaan ruuan jälkeen ruokaperräisille, kuten täällä on tapana sanoa. Tänään ensimmäisen kerran annoin itselleni luvan olla löllö, laiska ja ihan vätys.

Huomenna mä näen mun ihania ja rakkaita opiskelukavereita Jyväskylästä, Jyväskylässä. Mitä siitäkin tulee, kun kolme äikänmaikkaa pääsee 24 tunniksi viettämään aikaa vain keskenään? Arvasitte oikein: Lauseenjäsenistä, possessiivisuffiksista ja Aleksis Kivestähän silloin puhutaan 😉

-Karoliina-

Kommentit (16)

Päiväsi kuulostaa hyvältä! Aina välillä pitää olla löllö, laiska ja ihan vätys..silloin jaksaa taas arkea paremmin.
Ollaan teini-ikäisen poikani kanssa nyt kahden pari päivää, tänään mekin vaan oltiin, pelailtiin, syötiin ja katsottiin Netflixistä parit leffat. Huomenna aamuvarhaisesta arki ja kellon kanssa kilvan juoksu taas jatkuu 🙂
Ihanaa kaveri vuorokautta, pitäkää hauskaa!

Moikkis!

Tatskassa lukee Fides – usko.

Onneksi on, ihanaa!

Kesäksi on yksi ulkomaanmatka, huvipuistoa, festareita, mökkiä, F:ää, kavereita ja perhettä!

Elämä todella alkaa asettua ja lenkkeily: Se on ihanaa nykyisin!

Koska Suomessa on aika vähän ihania kesäpäiviä, tulee niiden hukkaan heittämisestä aina kauhea olo.Mutta : Lepo teki kyllä terää!

Hienoa. Sä opetit sun tyttärelle tärkeän asian!

Olen niin oikeassa!!

Lepopäivätkin on kyllä tärkeitä!

Kiitos toivotuksista näin hävyttömän jälkikäteen. Oli kyllä kiva ilta 🙂

Oletko kertonut aiemmin kädessäsi olevasta tatuoinnista? Mikä sen tarina on?

Onneksi ilmapiiri täällä blogissa on ”rauhoittunut”!! 🙂 Onko sinulla kesäksi suunnitelmia? Alkaako uusi elämäntilanteesi pikku hiljaa asettua uomiin? Sä olet alkanut lenkkeilemään:) Muistelen sinun postanneesi tästä aiheesta aiemmin. Et ole aikaisemmin ollut mikään himolenkkeilijä, eikö niin?

Haa, tuo ”tekemättömyystuska” kuulostaa tutulta, lapsuudenkodista tosin… 😉 Piti mennä ulosulosulos, kun aurinko kerran paistaa ja tehdä sitä ja tätä. Ehkä just siitä syystä muhun on aikuisiällä iskenyt vastareaktio. Miks ylipäänsä pitää olla tehokas, jos ei ole pakko eikä jaksa? Jos edellä mainitut kriteerit ei täyty, niin mä ainakin ihan vaan oon ja teen sitä, mitä haluan. Oli ulkona sitten hyvä ilma tai ei. 😉

Päiväsi kuulosti mahtavalta.. Joskus pitää osata ottaa rennosti 🙂 Hyvä!!

Tämä on hiukan sama,kun tyttäreni pienenä vinkui ja vonkui,ettei ole mitään tekemistä. Ja ennenkuin ehdin aukaista sanaisen arkkuni,hän tiuskaisi”Äläkä vaan sano,ettei aina tartte olla tekemistä!!!!” 😀
Lötköily,päämäärätön haahuilu on mun lempipuuhaa!!!

Uskon vakaasti, että juuri lötköpötköily oli se, mitä kehosi ja mielesi eniten tarvitsi juuri nyt. Ja kun meidän ihan jokaisen arvo on siinä, että ollaan, eikä siinä mitä me tehdään. Mikähän halvattu siinäkin on, että erityisesti myö naiset tunnutaan määrittävän päivän hyvyys/huonous suoritusten kautta? Kun lopulta jokainen päivä, jolloin on jaksanut hengittää on riittävän hyvä ja plussaa on, jos ei ihan koko aikaa ota hillittömästi päähän… 😉 Nimittäin narautin itteni tänään juuri samasta ajatuksesta: en oo tehny tänää mitään järkevää. Ja heti perään, että ja miks hiivatissa pitäisi? Nyt on nimittäin ihanan levännyt olo. 🙂

Helatorstaisi kuulosti vähän mun helatorstailta. Kävin aamupäivällä jutskaamassa naapurirouvien kanssa. Olin pukenut päälle sitä varten että menen kauppaan, muttq mies sanoi menevänsä. Höh.

Virkkasin valmiiksi 3 tiskirättiä, joten istumista kertyi, aloitin samalla katsomaan uutta sarjaa netflixistä. Istuin osan aikaa myös parvekkeella auringossa.

Kuntosalille piti ja kävelylle piti lähteä mutten sitten jaksanut. Lepopäivä teki terää.

Kun huomenna sitten töihin..

Hauskaa viikonloppua!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X