Lauantaina aika ja sen kuluminen taas konkretisoituivat. Ensin oma töiden lopetus asianmukaisin menoin ja sitten suoraan junalla Keski-Suomeen serkun pojan ylioppilasjuhliin. Pojan, jonka äiti on mun läheisin sukulainen, melkein kuin isosisko. Saman pojan, jonka kasvun olen nähnyt vauvasta tähän hetkeen.
Kun mä olin 14- ja 15-vuotias, hoidin poikaa ja hänen pikkuveljeään kesätöinäni. Nyt jälkikäteen ajateltuna aikamoinen vastuu noin nuorelle ihmiselle. Alle 3-vuotiaat pojanviikarit ja teini-Karoliina. Vaippoja, rataslenkkejä, traktoreiden ihailua, syötettyjä lusikallisia, kokattuja jauhelihakastikeeita ja pellavapäisten pienten poikien silittelyä uneen. Niitä hetkiä, kun pienet kädet nappasivat kiinni omistani, kun jo yritin hiippailla hämärästä päiväunihuoneesta jo pois kahville. Niitä hetkiä, kun likavarpaat kikattivat, kuin ulkona möyrimisen jälkeen oli pakko pestä ulkopölyt pois ennen lounasta.
On karmea klisee sanoa ”niin se aika rientää” tai ”miten kummassa sitä muut vanhenevat, mutta itse vaan pysyn aina samanikäisenä”. Mutta siltä se vaan tuntuu. On hassua nähdä, kuinka lapset ympäriltä kasvavat ohi, alkavat seurustella, valmistuvat, muuttavat omiin koteihinsa. Ja samalla. Samalla tuntuu sille, ettei mikään ole muuttunut. Että vastahan ne oppivat kävelemään. Vastahan tuokin komea ylioppilas oli niin pieni, että mahtui istumaan sopivasti syliin.
-Karoliina-
*K:n asu: Toppi, BikBok // korvikset ja hame, Uhana Desing (saatu)
Kommentit (3)
Karoliina sä näytät kauniimmalta kuin koskaan. Ja ylioppilas ja F ovat kuin jostain suomifilmistä. Ihanat kuvat!
Mitä meikkipohjaa käytät?? Vau!
Ihania kuvia! Säteilet kauneutta!