kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 23.06.2016

Lomakaverit

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Lasten kyky tutustua uusiin ihmisiin on ilmiömäinen. Voi kun itse voisi aikuisenakin olla niin rohkea, että marssisi ensimmäisen lempeän näköisen ihmisen eteen aina uudessa tilanteessa ja vain alkaisi viettää aikaa yhdessä. Jutella avoimesti ja olla vaan.

F sai viikon Rodoksen matkan aikana monta mukavaa lomakamua. Kaikki eivät osanneet edes suomea (eikä F liiemmin muita kieliä), mutta ei sekään estänyt ystävyyttä. Siinä sitä sitten yhdessä mentiin, leikittiin, uitiin ja tilattiin ”ice cream, please”. Ihan loistavaa <3

Mitä juhannussuunnitelmia teillä muuten on? Me suuntaamme F:n kanssa kohta OnniBussilla Keski-Suomeen. Tiedossa on ainakin perinteinen mökkijuhannus perheen kanssa. Saunaa, järveä, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Ei voisi muuta toivoakaan (paitsi itikatonta maastoa ja aurinkoa)!

-Karoliina-

Kommentit (5)

Ihanaa, kun lapset eivät välitä kieli- tai muistakaan muureista. Mihin toikin vanhemmiten häviää? Olisi kyllä ihanaa, jos voisi vaan mennä juttelemaan kenelle tahansa, riippumatta siitä onko edes yhteistä kieltä. 🙂 Näyttää kyllä ihanalta lomalta muutenkin. Ja toi on täydellinen paketti kunnon rentoutuslomaan; isovanhemmat ja all inclusive. Itse en menisi all inclusivelle muuten, mutta näin perheellisenä pienten lasten kanssa, ah miten ihanan helppoa! ?

Lomakavereita saa ympäri maailman nykyään vieläkin, kun lähtee yksin (tai miksei kaksin tai porukassakin, yksin on vaan todennäköisempää että joku alkaa juttelemaan esim. hostellissa tms.) reissaamaan ulkomaille ja majoittuu dormeissa. Tää avoimesti ihmisiin tutustuminen on ollut ihan mieletöntä kokea, kun on reilannut pitkin Eurooppaa. Suosittelen kaikille lämpimästi!

F oli kyllä niin herttainen ja puhelias tyttö lentokentällä tavatessamme, ettei ole kumma että sai lomallakin heti kavereita 🙂 Huippu juttu, että oli hotellilla seuraa! Ei tosiaan onnistus itseltä noin helposti, aiheutti pientä sykkeen nousua jo se, että kehuin sun blogia :D:D

Lapset on kyllä ihan ilmiömäisiä! Eivät välitä toisten erilaisuudesta ollenkaan, oli kaveri sitten tumma tai vaalee, puhuu eri kieltä tai liikkuu eri tavalla. Leikki on kansainvälinen kieli ?

Mukavaa juhannusta ja turvallista matkaa!

Oi, lomakaverit on ihan parhaita! 🙂 Vaikka meikäläisen lapsuusvuosista onkin jo tovi aikaa, niin edelleen muistellaan siskon kanssa välillä lämmöllä kaikkia kivoja lomakavereita, joihin tutustuttiin kesälomamatkoilla. Lomakavereiden kanssa vaihdettiin tietysti aina loman päättyessä osoitteet ja kirjeenvaihtoa käytiin vielä vuosia loman jälkeenkin. Ihan huippua! Nykyään yhteyttä voinee pitää helpostikin monien eri sovellusten avulla.

Teillä on varmasti ollut rentouttava ja mukava loma. Lomakuvia katselen kyllä mielelläni, näin omaa lomaa vasta odotellessa.. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X