kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 31.07.2016

Häistä ja rakkaudesta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
23 kommenttia

Pompoje, tuikkukuppeja, helmojen pituuksia, yöpalaa, kirkko ja miljoona muuta muuttujaa. Tuntuu, kun mun elämään olisi tipahtanut tänä kesänä rakkausuutisia niin paljon, etten meinaa pysyä nahoissani. Paras ystäväni menee naimisiin syksyllä, ja jotta sekin ei olisi jo tarpeeksi ihanaa, molempia siskojani on kosittu kesän aikana ja nyt meidän perheessä suunnitellaan kaksia häitä. Kaksia! Voisiko oikeasti olla enää ihanampaa? Voin sanoa, ettei.

Muistan vielä ajan, kun häissä käyminen oli minusta ihan kivaa, mutta en varsinaisesti nähnyt hommassa niin hirveästi järkeä. Mietin, miten ihmiset laittava järjettömän summan rahaa yhteen päivään ja muutenkin koko se skene tuntui osin vähän teennäiselle. Mietin, eikö toista vaan voisi rakastaa ilman paperin palaa ja virallista sinettiä.

Kun olen tänä kesänä kuitenkin seurannut useampiakin häävalmisteluja, uskon, että olen tajunnut häiden päälle paljon enemmän. Tajusin, ettei kyse ole niistä juuri oikeanlaisista serveteistä tai häävalssin laadusta. Ei paahtopaistista tai jälkiruokakakun hillosta. Kyse on siitä, että kaksi ihmistä haluaa nähdä niin suuren vaivan sen eteen, että voivat julistaa rakkautensa kaikille. Se jos mikä, on kauneinta, mitä tiedän.

Kertokaapa nyt vinkkinne tälle tulevalle seremoniamestarille, siskolle ja kaasolle, kuinka hommat kaikissa häissä hoidetaan kunnialla läpi! Mikä on ehdoton nounou ja kuinka tehdä rakkaiden päivästä vieläkin parempi?

-Karoliina-

*mekko, Ivana Helsinki // kuvat: Janita Autio

Kommentit (23)

Mulla oli sellanen käsitys että oot itsekin ollut naimisissa? Ehkä voit pohtia omien häiden kautta mikä oli hyvää ja mikä taas ei toiminut? Missä olisit halunnut kaasoilta enemmän tukea jne. Ihanaa kesän jatkoa teille! Ps. Ihanan freesejä kuvia!

Itse kaksi kertaa kaasona olleena ja tänä kesänä morsiammena voin sanoa, että tärkein tehtäväsi on hoitaa hääpäivänä kaikki tarpeellinen niin pitopalvelun briiffaus kun bändin ohjeistaminen soittopaikalle. Näin morsian säästyy hääpäivän stressaamiselta. Siskoni toimi meillä seremoniamestarina, enkä olisi parempaa mestaria toivoa, en itse meidän päivän aikana huolehtinut mistään – ja niinhän sen kuuluu ollakin!

Kiitos hyvästä vinkistä! Ja onnea avioliitosta <3

Ei liikaa ohjelmaa eikä liikaa vieraita. Kaikki mahdolliset säävaihtelut huomioitu ja lapsille tekemistä. Tärkeimpänä asiana vieraan näkökulmasta, että ei turhaa odottamista 🙂 Ihania häitä!

Kiitoksia hyvistä neuvoista!

Itse kerran kaasona olleena harmittamaan jäi se ettei saanut riittävästi ohjeistusta morsiusparilta esim.mitä juhlaohjelmaa saa järjestää,mitä ei.Jäi siis juhlassa ohjelma lähinnä syömiseksi kun ei tullut selvyyttä mitä morsian ja sulhanen olisivat toivoneet,jotenkin jäi fiilis että enemmänkin olisi halunnut itse auttaa ja järjestää.Noh,pari toivoi että syödään hyvin ja tanssitaan,se toteutui ainakin! Itse menin naimisiin vihkihetkessä jossa oli paikalla vain kaikista läheisimmät ihmiset.Se oli meille sopiva tapa mennä naimisiin. Varmaan tärkein neuvo kaasolle on kuunnella mitä morsiuspari haluaa.?

Kiitti, Riina 🙂

Hei mikä tuon ihanan mekon nimi on? Katsoin Ivanan nettisivuilta, mutta en löytänyt. Olisikohan mahdollisesti loppunut sieltä…

Herbario-mekko. Löytyi ainakin vähän aikaa sitten Ivanan kivijalkaliikkeestä. Taisi olla vielä alessakin 🙂

Kiitos, täytyypä metsästää:)

Omissa häissä onnistuimme siinä ettei ohjelmaa ahnehdittu liikaa. Jos ei halua ihmisten vain istuvan, kannattaa olla rohkea! Puheet, yksi lauluesitys, tanssia ja ruokailua. Lisäksi vieraiden omatoiminen vieraskirjakuvaus, visat pöydissä ja salatehtäviä. Tunnelma oli rento ja en huolehtinut mistään. Uskon, että etukäteen tarkka valmistautuminen takasi stressittömyyden. Ja että olin päättänyt nauttia hääpäivästä!

Vinkkinä että jos vihkimisen jälkeen vieraat joutuvat odottelemaan hääparia, niin laittakaa pientä naposteltavaa esille. Meillä oli sipsiä, limsaa ja vissyä omatoimisesti napsittavana ja kuumana päivänä varmasti oikein jees 🙂

Ja sekin kannattaa muistaa että häissä on jo itsessään aina ihmisillä hyvä mieli 🙂

Salatehtäviä!?Kerro lisää!!

Jäykät istumajärjestykset ovat aika ikäviä. Luovuutta peliin!
Ja muutenkin yhteislaulua tai yhdessätekemistä.
Huumoria ehdottomasti!
Kaunis ympäristö kaikista tärkein, rennon oleilun lisäksi?

Kiitos vinkistä 🙂

LOvE is in the air Karoliina <3

Kuinka söpöä ja hassua, kuinka elämäsi on heittänyt aikamoista kuperkeikkaa. Uskon sinulla olleen aika moinen kesä!

Tuo viimeinen kuva on niin ihana! En voi lakata kasomasta! Täydellinen!

Oi kiitos 🙂

Tärkeintä on muistaa, että hääpari menee naimisiin heidän kahdenkeskisen rakkautensa vuoksi. Mun mielestä on hölmöä järjestää jättimäiset juhlat joista kertyy miljoona asiaa joita stressata. Tuntuu kuin tärkein unohtuisi. Toki sekin voi olla jollekin se oma juttu. Hääparin näköiset häät rennolla fiiliksellä on just hyvät 🙂

Just olin viikonloppuna aivan ihanissa häissä! Ne oli tilalla, jossa oli pitopalvelu ja tanssipaikkana vanhan ladon yläkerta. Ainakin vieraana jäi sellainen fiilis, että ei turhia stressattu, kun kaikki oli mietitty hyvin etukäteen. Morsiamen isän puhe oli lyhyt ja ytimekäs tervetulopuhe, bestman räppäsi itse sanoittamansa biisin morsiusparista ja kaverit laukoi muutamia vitsejä ohjenuoriksi tulevaisuuteen, yksi kavereista kertoi tunteikkaan tarinan ja soitti sulhasen lempikappaleen pianolla… joka välissä oli sopivasti taukoja, että sai käydä vessassa ja täyttämässä lasinsa, katsomassa lahjoja ja ulkona jaloittelemassa. Oli tosi rento fiilis vieraana, kun koko aika ei vain istuttu. Kaaso ja bestman oli järjestänyt muutaman hauskan leikin, yksi oli sellainen, että sulhaseen sekä morsiusparin isien vaatteisiin oli piilotettu hakaneuloja, sitten vaimot niitä etsimään, että kuka löytää nopeiten kaikki neulat… toinen oli, että bestman oli morsiusparin takana ja nosti ylös lapun, esim. Kaikki paikasta x kotoisin olevat tai sulhasen opiskelukaverit jne. Sitten kyseinen porukka nousi ylös ja morsiuspari arvasi, mikä tätä porukkaa yhdistää. Näin tuli vieraat hieman tutuimmaksi myös toisilleen 🙂 Karkkibuffet on must!!! Ja tietty suolasia pähkinöitä yms. sekaan myös. Näissä häissä herkkubuffet siirrettiin vielä latoon, niin sai tanssien välissä napostella. Myöhällä oli vielä saunomista, uimista ja porealtaassa lillumista. Viimeistään siinä vaiheessa kankeinkin vieras rentoutui! 🙂

Samaa mieltä, häät ovat ihania 🙂 Tosin siitä huolimatta me päädyimme toisenlaiseen ratkaisuun: karkasimme kahdestaan vihille ulkomailla, menimme naimisiin ihan kahdestaan rannalla auringon laskiessa. Ehkä meille siinä kaikessa oli kyse siitä, ettemme enää kokeneet tarvetta julistaa rakkauttamme ulkopuolisille, vaan halusimme nähdä suuren vaivan sen eteen, että julistamme sen vain ja ainoastaan toisillemme. Oli miten oli, tapoja on monia ja nautin ihan suunnattomasti muiden ihmisten häistä. Ne ovat ehkä parhaita juhlia mitä tiedän ja siksi onkin ehkä vähän hassuakin, että oma ratkaisu oli aivan toisenlainen.

Kiitos paljon 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X