kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 05.08.2016

Reissukesän lapsi

Teksti
Karoliina Pentikäinen
23 kommenttia

Aina aika ajoin blogin kommenttikentässä on kesän aikana puhuttanut se, että F on ollut joidenkin mielestä liian vähän kotona. Toisten mukaan kesällä pitääkin mennä, mutta toiset ovat taas olleet huolissaan siitä, kuinka F jaksaa. Varsinkin nyt, kun hänellä on jo valmiiksi kaksi kotia. (Tosin tähän väliin pitää sanoa, että F on toki ehtinyt opetella kahteen kotiin kauemmin kuin blogin lukijat, koska mehän kerroimme varsinaisesta erostakin vasta silloin, kun kahdessa kodissa oli asuttu jo tovi).

On totta, että F on ollut menossa niin isänsä kuin minunkin kanssa tänä kesänä paljon. Hän on käynyt Rodoksella, Ruotsissa, Helsingin kohteissa ja tietysti sukulaisissa. Mutta niinhän hän on kyllä reissanut kaikkina muinakin elämänsä kesinä. Se on ollut aina meidän tapa viettää lomaa.

Olen kritiikin antajien kanssa täysin samaa mieltä siitä, että lapsen on saatava rauhoittua ja olla vaan. Viettää niitä huolettomia ja ohjelmattomia päiviä ulkona tai sisällä. Leikkiä ja olla, välillä tylsistyäkin. Se, ettemme ole olleet F:n kanssa Helsingin kodissa, ei ole kuitenkaan estänyt tuota kaikkea. Päinvastoin.

Yleisin reissukohteemme F:n kanssa on ollut Hankasalmen mummola ja mökki. Tiedän, ettei F pidä tätä millään tasolla kyläpaikkana, vaan niin kotoisana kohteena, että hän voi olla ja elää täällä juurikin niin stressittömästi kuin kotonaan. Täällä on F:n vaatteet, lelut, tutut kaupanmyyjät, naapurin lapset ja tutut ihmiset. Itse asiassa: Kyllä tällainen maalaisympäristö on lapselle mielestäni jopa osin parempikin kuin Helsinki, vaikka sitä kaupunkia niin rakastankin.

Meidän arki on mun mielestä juuri niin tylsää, kuin lapsiperheessä pitääkin olla. Maanantai on kirjastopäivä, tiistai temppukerho ja niin edelleen. Ruoka syödään aina samaan aikaan, iltapalan koostumus harvoin vaihtelee. Siksi on ihanaa, että välillä voi olla vähän pellossa. Myös lapsikin. Kirjaimellisesti.

-Karoliina-

Kommentit (23)

Eipä meilläkään lapsi ole juuri kotona lomalla ollut mökki ja mummola sekä pienet lomareissut ovat täyttäneet kahdeksan viikon kesäloman. Itse sanoisin että pitkä loma mökillä ja mummolassa on ollut lapselle parasta, varsinkin kun sitten eskariarjessa ne mummolaviisitit ovatkin sitten kortilla. Tosin varmasti nämä ovat tottumuskysymyksiä ja meillä molemmat vanhemmat ovat myös viettäneet lapsena pitkät lomat maalla joten järjestely tuntuu itsellekin hyvältä.

Kuullostaa kivalta lomalta! Minusta on outo ajatus, että lomalla pitäisi olla pääasiassa kotona, jos on lapsia. Toki on varmasti olemassa erityisen herkkiä lapsia, jotka ahdistuvat jos arki vähänkin poikkeaa totutusta. Uskoisin, että vanhemmat tunnistavat tällaiset lapset. Itse rakastin lapsuuden lomareissuja ja mökkeilyä. Oman lapseni kanssa olemme reissanneet ja välillä ladanneet akkuja kotona.

Juuri näin 🙂

Voisin melkein vannoa että harvalla lapsella (opettajien lapsia lukuunottamatta) on kymmenen viikon lomaa. Siinä ehtii tehdä kyllä kaikenlaista. Kotona, mummolassa, huvipuistoissa ja,ulkomailla. Kun ovat päiväkodissa, niin kyllä vanhemmilla on se 4-5 viikkoa lomaa.

Ihana kirjoitus, näin se on!

Ja tottahan on myös se, että harvoin niitä ihan tavispäiviä laittaa blogiin, joten kesäkin näyttää vaudikkaammalle kun se oikeasti on!

Kylläpä on taas tainnut kateus nostaa päätään noilla ”menoa liikaa”-ajattelijoilla.
Lapsella on varmasti hyvä ja turvallinen ja rauhallinen olo aina kun saa olla vanhempien kanssa ja siellä missä on.
Kyllä f:n ikäinen lapsi jo ihan varmasti nauttii kokea erilaisia paikkoja ja hei, pitkä,pimeä ja kylmä 9kuukautta edessä ennen seuraavaa kesää niin eiköhän se kesällä pois kotoa oleminen ole enemmin sääntö näin suomessa asuessa ?
Mukavaa syksyn alkua?

Kovin köykäisesti ajattelet, jos luulet/tiedät kateuden olevan motiivi eriäviin mielipiteisiin.
Mitä ajattelet kadehdittavan?
Perheen hajoamista. Kahta kotia. Pitkää kesälomaa. Vai jotain muuta?

Kiitos, Päikki! Samoin sulle.

Nimetön: Minä en tähän osaa sanoa nyt oikein mitään.

Ymmärrän hyvin. Meillä on myös tapana kesälomalla reissata ympäriinsä ja mummola, minun lapsuudenkoti maalla, on myös meille se, jossa usein tulee vietettyä aikaa. Ja se on stressitöntä ja kivaa meille kaikille. Myös lapselle kuin toinen koti. Kun asuu kaupungissa ja kerrostalossa, niin todella arvostaa maaseudun rauhaa, hiljaisuutta ja sitä omakotitaloelämää, jossa lapsi voi sujahtaa takapihan kasvimaalle popsimaan herneitä ja juosta ympäriinsä paljain varpain.

Juurikin niin <3

Lapselle on rutiinit tärkeitä joo…mutta mitä enemmän saa välillä olla ilman rutiineja rakkaiden,turvallisten,välittävien ihmisten kanssa ilman aikatauluja ja vaan kokea tätä elämää…on rikkaampaa.Olemme mieheni kanssa hurjastelleet kolmen lapsemme kanssa vaikka ja missä,nuorin täyttää 17 v ja kaikki ovat vaan kiitollisia siitä,että on niin paljon tapahtunut,,,ja se voi olla vaan sieniretki maalla?!

Näinhän se juurikin on!!

Milloin teillä alkaa arki ja syksy? Joko odotat sitä?

p.s kuluneen viikon ajan syvälliset ja onnelliset postaukset, ovat tuoneet myös iloa ja hyvää oloa omaan elämääni, joten suuret kiitokset siitä<3 Oletko sitä mieltä, että kun uskaltaa luopua jostain, voi saada sen monen kertaisena onnena takaisin, vaikka vanhasta luopuminen pelottaisi vain järkyttävästi?

Arki alkoi tällä viikolla. Ja se on omalla tavallaan kyllä kivaakin.

Ja voi kuule: Olen juuri tuota mieltä!! Ihanaa, että hyvä olo välittyy myös sinne ruudun toiselle puolelle!

WORD! 🙂 Jokainen tyylillään!

Ihana kirjotus tämäkin. Luen usein mutten kommaa juurikaan. Nyt on pakko kannustaa ja iloita sun ja tytön puolesta vapaasta kesästä ja reissumahdollisuuksista! Ihanaa et ootte menneet <3
Kotona ehtii varmasti olla syksyllä ja talvella riitämiin.

Lapsi myös aika herkästi kyllä ilmaisee, tavalla tai toisella, jos kaipaa kotiin tai reissaamista on liikaa. Meidän 3-vuotias esimerkiksi tavallisesti jo parin päivän jälkeen kysyy ”koska mennään kotiin?” 😀

Jos olisi taloudellisesti mahdollista, varmaan reissattaisiin enemmän. Itse esimerkiksi tykkäisin nimenomaan reissata pieniä pyrähdyksiä jonnekin muualle kuin ainaisiin sukulaisiin. Olisi ihanaa vuokrata mökki jostain muualta, yöpyä hotellissa jne. Joskus sitten 🙂

Mutta vaikka tykkäisin reissata, olen myös melkoinen kotihiiri, mkä tarkoittaa sitä, että tarvitsen aina muutaman levähdypäivän kotona ja koen, että se sopii tällä hetkellä myös meidän lapsille. Sitten kun tosiaan on niitä mahdollisuuksia toivottavasti enemmän tulevaisuudessa ja lomakin on oikeasti loma jostakin, eikä vain random muiden ihmisten sesonkiloma-aika, niin luulen, että vähän vähemmän tulee kulutettua kotikalusteita loma-aikaan!

Joten mäkin sanoisin: nauttikaa ihan rauhassa yhtään nöyristelemättä teidän mahdollisuudesta viettää lomaa juuri niin kuin teistä tuntuu hyvältä!

Olet oikeassa!!

Tuo on totta: Jokainen perhe tavallaan!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X