kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 11.08.2016

ON/OFF -liikkuja Muutoksen kourissa

Teksti
Karoliina Pentikäinen
9 kommenttia

Te, jotka olette blogia pidempään seuranneet, tiedätte, että mulla on vuosien aikaan liikuntainto välillä ollut huipussaan, välillä hikoilu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Viime keväänä mä löysin taas liikuntainnon, kun lenkillä jolkuttelu tuntui tekevän niin hyvää mun pääkopalle. Ja enpä mä kesälläkään sitä kokonaan jättänyt. Toki joskus meni viikko, kaksikin, etten tehnyt mitään, mutta sitten taas löysin itseni lenkiltä tai salilta.

Olen kuitenkin pohtinut, että keskinkertaisesta liikuntainnosta huolimatta mä tarvitsisin vähän apuja liikkumiseen. Olen liikunnan(kin) suhteen sellainen on/off-tyyppi, että pelkään, että jossakin vaiheessa lopetan hikoilun taas kuin seinään. Koska niinhän mulle on monta kertaa käynyt aikaisemminkin!

Oman luonteeni lisäksi mulla on ollut varmasti ongelma myös siinä, että aina kun olen aloittanut liikkumisen tauon jälkeen, olen ollut itselleni liian ankara. Silloin olen liikkunut melkein joka päivä ja vedellyt rahkaa vähän joka välissä, vaikka jos totta puhutaan, kaikkihan sen tietävät, ettei minusta koskaan tulee fitness-tyyppiä, jolle tämmöisestä elämästä tulisi jatkuva tapa. En ole kuitenkaan silloin osannut tehdä liikunnan lisäämistä ja ruokavalion fiksuuntamista järkevästi, joten homma ei ole voinut toimia pidemmän päälle.

Tänä syksynä mä pääsen kuitenkin ilokseni testaamaan Monnan ja Tuukan liidaamaa Muutos-valmennusta, elämäntapamuutosta. 8-viikkoisen valmennuksen aikana on tarkoitus oppia, miten syödä ja treenata järkevästi. Miten syödä riittävästi, että saa energiaa eikä keho jää säästöliekille. Tai miten syödä niin, että paino tippuu hiljalleen ja jää pysyvästi alas, jos puolestaan tähän on tarvetta. Muutoksen avulla opetellaan, kuinka treenin voi tuoda viikottaiseen elämään ja arkeen, ja sen, mistä into revitään.

Valmennuksen aikana apuja, neuvoja ja tsemppiä saa toki valmentajilta, mutta myös muiden muutoslaisten käydystä keskustelusta.

Mun omat tavoitteet ovat, että

  • löydän lenkki- ja kotijumpparytmin niin, että voin liikkua silloinkin, kun mulla on kiire. Tai silloin, kun F on kotona. En halua, että hän joutuu hoitopäivän jälkeen jonnekin salin lapsiparkkiin, vaan voin hoitaa treenin vaikka olkkarissa hänen mennessä jo nukkumaan.
  • opin syömään oikein. Mä en todella, todella halua mitään 24h kanafile-salaatti-raejuusto -linjaa vaan vinkkejä siihen, kuinka jaksan liikkua, elää normaalia elämää ja pitää itseni hyvinvoivana. Ilman, että joudun luopumaan herkuista tai olemaan mitenkään liian ankara itselleni!
  • saisin vinkkejä niihin kotijumppaliikkeisiin, joita mun tällä kroppamallilla kannattaa tehdä.

Jos sua kiinnostaa muutos ja haluat muutostella Monnan ja Tuukan ohjauksessa, mun kanssa kanssasiskona tai -veljenä, hyppää remmiin mukaan. Uusi Muutos-ryhmä starttaa 29.8.2016 ja se on järjestyksessään jo kahdeksas. Kaikki info hinnoista, sisällöstä ja Muutoksesta löytyy täältä. 

Ihanaa iltaa!

-Karoliina-

Kommentit (9)

Hei tää onkin hieno juttu! Hurjasti tsemppiä, ja varsinkin sitä armoa itselle, niin homma menee putkeen 🙂

Olen muutaman kerran ollut Muutos -valmennuksessa mukana ja pitihän se nytkin lähteä mukaan. Tarviin Tuukan tsemppiä. ☺

Jes!! Siellä sitten nähdään 🙂

[…] Kolmistaan-blogin Karoliina on myös lähdössä mukaan Muutos-valmennukseen. TÄSTÄ voit käydä lukemassa hänen fiiliksiään ennen […]

Monnan ja Tuukan muutos valmennus on kyllä mahtava 🙂
Melkein tekis mieli lähteä mukaan uudestaan 😉

Tule tule 🙂

Vinkkejä. Muista ettei liikunta muodolla ole väliä kunhan liikkuu, eli vaihda lajia usein ja kokeile kaikkia uusia lajeja. Minä olin on off tyyppi kunnes tajusin, että voin joka viikko tehdä vaikka erilajeja kunhan liikkuu. Sittemmin olen löytänyt itselle niitä huippu lajeja. Lihaskuntoa eli jumppia yms voisi tehdä vähä enemmän ja se on epäsäännöllistä, muttei liikunta ole pelkkää kuntosalia ja jumppaa. Liikun kuitenkin muuten 5 * viikossa hikeen astin niin jumppailaan aina sitten kausiluontoisesti.

Minun on pitänyt päättää ettei minun tarvi olla fitness eikä mua oikeasti kiinosta niin paljon se että jaksaisin itseä rääkätä.

Minun uusi suosikki on maantiepyöräily <3 ja no ratsastus on ollut jo kauan, muttei se yksin riitä.

Äiti ihmisenä suosin lajeja jotka voi aloittaa jo kotiovelta – hmmmmmm ratsastus ??? Ei sitä lasketa se on itsekäs valinta siis ratsastus kerta se tekee minusta hyvän äidin. 😀

Ihania ja armollisia vinkkejä 🙂

Just niin 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X