Tämä päivä on ollut kyllä vähän alavireinen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Viikonloppu Itävallan Grazissa oli niin ihana, että vieläkin hymyilyttää, kun katselee reissukuvia. Jo matkan alku alkoi postiviivissa tunnelmissa, kun viereeni ensimmäisessa lentokoneessa istui puolalainen liikemies, jonka suuri intohimo oli Suomen historia ja Mika Waltarin kirjat. Kun aloin sitten, kirjallisuus- ja historiakeskustelun lomassa pohdiskella ääneen, kuinka ehdin tuntemattomalla Münchenin kentällä oikealle lähtöportille, herrasmies päätti saattaa minut ja kassini oikeaan kohteeseen. Ekana nolotti – suomalainen feministi kun olen – että tuntematon mies kantaa matkatavarani, mutta jos totta puhutaan, vaikka kasseista olisin selvinnytkin, oli saattaminen gatelle aikamoinen pelastusrengas. Olisi voinut nimittäin olla, että meikäläinen olisi voinut olla aikalailla pihalla siitä faktasta, kun olisin lentokentällä tajunnut, että oikeille lähtöporteille piti Münchenissä matkustaa lentokentän sisäisellä junalla. Ja siinä pikavaihdossa kun ei ollut aikaa mokille. Onneksi nyt tiedän ainakin jatkossa taas yhden lentokentän ja sen toimintatavat etukäteen.
Perillä Itävallassa oli vielä täysi kesä. Vaikkei rannalle tällä kertaa ehdittykään, uikkareiden sijaan kaikki kesävaatteet tulivat käyttöön, enkä muita kenkiäkään käyttänyt kuin sandaaleita. Kaupunki oli myös kauniimpi kuin osasin kuvitella. Varsinkin keskusta oli täynnä ihania pieniä katuja ja vanhoja koristeellisia rakennuksia.
Ruoka oli superhyvää ja ihmiset, ne vasta mukavia olivatkin. Voi tietysti olla, että tutustuin vaan jollain kummalla ilveellä kaupungin mukavimpaan porukkaan, mutta kyllä se henki, joka ihan kadulla ohi kävelleistäkin ihmisistä heijastui, oli hyvä. Se, että tuntemattomat omanikäiseni naiset hymyilivät iloisesti sporassa tai kahviloissa teki eniten vaikutuksen. Siihen harvoin törmää Suomessa.
Viikonloppu pitikin sisällään oikeastaan vain sellaista rentoa oleskelua. Kahviloita, päämäärättömästi tehtyjä kävelykierroksia, naurua, uusiin ihmisiin tutustumista, hellehikoilua, jäätelöä, liian myöhään valvomista ja oloa siitä, kuin olisi ollut paljon kauempanakin arjesta, paljon pidempään kuin vain kolme yötä.
Jottei olo olisi mennyt liian leijuvaksi, iski minulle sunnuntai-iltana sitten kuitenkin kuume. Niinpä matka maanantaina kotiin oli vähän tukala. Ensimmäisessä lentokoneessa Burana laski kuumeen niin, että lentokonepenkki ja hikinen iho tekivät mukavan kombon. Toisessa koneessa kuume alkoi taas nousta ja korvat lauloivat hoosianna rään ja ilmanpainevaihteluiden kanssa.
Tässä kun on tullut makoiltua päivä kotona purkamattomien kassien, kurjan fyysisen olon ja pienoisen reissun jälkeisen haikeuden kourissa, oli ihana saada F kotiin. Kyllä tämä tästä: Avataan Itävallan tuliaiset, skypetetään pari yhteistä puhelua, luetaan iltasatu ja juodaan iltateet.
Niin ja tapetaan tämä tauti nenäkannulla ja inkiväärillä. Fiilistellään jo etukäteen torstain Shrek-musikaalin ensi-iltaa ja suunnitellaan tyttöjen yhteistä reissua maalle ja mummolan rapujuhliin.
Koska. Kyllähän tämä tästä. Se ihanien päivien kääntöpuoli kun tuppaa olemaan, ettei flunssa, nenäsumute ja kaurapuurolounas (koska muuta ei ollut kaapissa) heti tunnu sille kaikkein parhaalle tavalle viettää elämää.
-Karoliina-
Kommentit (2)
Graz on ihana, oikea Itävallan helmi <3 Itse vietin siellä 4 kk vaihdossa 10 v. sitten ja haaveilen vielä joskus siellä vierailusta 🙂
Pari kertaa Grazissa käyneenä, on kyllä ihana kaupunki. Vaikka myös varsin levoton, kun tietylle alueelle sattuu menemään… Itävalta muutenkin varsin ihana. Night clubit tosin eivät ihan sellaisia yökerhoja mihin Suomessa ollaan totuttu… ?
Ja mitä tuohon tuntemattomille hymyilyyn tulee, sitä tehdään varmaan kaikkialla muualla paitsi täällä Suomessa… 🙁