kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 16.09.2016

Taistelu aikuisiän aknea vastaan. Osa 2 - Meikki

Teksti
Karoliina Pentikäinen
22 kommenttia

Kirjoittelin viime viikolla aikuisiän iho-ongelmistani ja siitä, kuinka olen yrittänyt luovia läpi raskausaikana puhjenneen aknen ja siitä seuranneiden muiden näppyongelmien kanssa.

Viime viikolla paneuduin siihen, kuinka pesen ja kosteutan ihoani, nyt kerron siitä, kuinka meikkaan.

Olen käyttänyt lähes koko ikäni meikkivoidetta ja BB/CC-voidetta, eli nestemäistä ihomeikkiä. Rakastankin sellaista kuulaan ja jopa kiiltävän näköistä ihoa, jonka nestemäisellä meikkipohjalla saa. Huomasin kuitenkin kesällä, että mitä vähemmän meikkasin näppyjäni piiloon, sitä vähemmän niitä myös syntyi.

Eräänä kesäisenä päivänä mökillä näin kuitenkin, kun pikkusiskoni Auroora suti naamaansa jotain uudenlaista meikkiä. Siskollani on ollut aina todella herkkä, atooppinen iho, ja kun hän kehui puuteria, jota laittoi, piti minunkin kokeilla. Varsinkin, kun iho näytti puuteroinnin jälkeen niin kauniille. ”Korjatulle”, mutta kuitenkin melko meikittömälle.

Siitä lähtien olen sutinut ihooni Everyday Minerals -mineraalimeikkiäTärkeämpiin tapahtumiin laitan puuterin alle primerin (yellow), mutta arkena sivelen puuterin (jojoba bace golden beige 3W tai golden tan 5W) suoraan kosteutetulle iholleni. Olen kyllä aika äimänä, kuinka nopeasti meikkipohjan vaihto on vaikuttanut ihooni! Koska mineraalimeikki ei tuki ihoa, näppyjä tulee TODELLA paljon vähemmän kuin ennen. Ja kun näppyjä tulee vähemmän, ei edes meikkiä tarvitse niin paljon. Todellinen hyvän kierre siis!

Onhan mineraalimeikissä omat miinuksensakin. Meikkitulos kasvoilla on mattainen ja minä kun pidän niin paljon sellaisesta kiiltävämmästä ihosta. Toinen negatiivinen puoli on se, että puuteri ei säily kasvoilla yhtä kauna kuin vaikkapa BB-voide. Tosin, tätä meikkiähän saa lisäillä päivän aikana toisen päälle, joten varsinainen ongelma tämäkään ei ole. 

En usko, että vaihdan enää mineraalimeikkiä kovin helposti ”tavalliseen”, mutta sitä päivää kyllä odotan, että mineraaleista kehitetään nestemäinen, ei-mattainen versio.

Kuka muu on hurahtanut mineraalimeikkeihin? Ja onko joku keksinyt keinon, kuinka mineraalipuuteroinnin kanssa ihosta saisi vähemmän mattaisen näköisen?

-Karoliina-

*osa kuvan Everyday Minerals -tuotteista saatu 

Kommentit (22)

Mä käytin noita joskus. Tilasin niiden omien sivujen kautta Jenkeistä, sitten tuli korotukset ja tulliin jäämismahdollisuus kasvoi. Kerran ne jäi tulliin, sain maksaa tullimaksut ja hakea pienen, postilaatikkoon mahtuvan paketin Saksalasta jostakin Kaukokiidon hiton isosta hallista.

En ole sen jälkeen tilannut.

Jos jotakin kautta saisi kotiin helpommin, voisin palatakin näihin, koska minäkin tykkäsin.

Kokeile bareMineralsin Originalia jos et vielä oo 🙂 Mä vaihdoin siihen samasta syystä muutama kk sitten, ja sillä tulee kivan kuulas lopputulos! (Sitä voi käyttää yhdessä Matten kanssa, jolla saa näpyt vähän paremmin piiloon…)

Olen testannut sitä aikanani, mutta se kuivatti mun ihoa lopulta aika paljon!

Baremineralsilla on myös nestemäinen mineraalimeikkipohja. Se pullo vaan tahtoo jumittaa niin, että siitä on vaikea saada litkua ulos.

Baremineralsin nestemäinen ei oikeasti ole yhtään sen parempi kuin tavallinen meikkivoide (siinä on silikonia joka tukkii!), se on vain brändätty hyvin.

Jauhemaiset mineraalimeikit (Everyday Minerals, Lily Lolo, Barefaced Beauty, Flow Kosmetiikka jne) jotka ovat oikeasti täysin puhtaita ovat parhaita, koska ne eivät tuki eikä niissä ole mitään turhaa. 🙂 bare mineralsilla on pohjia jotka ovat luonnollisia mutta heidän meikkivoiteet ja primerit on täynnä silikonia.

Onko se siis meikkipohja, joka vaatii kuitenkin puuterin? 

Bare mineralsilla tosiaan tulee kuulampi lopputulos. Itse aknesta liki 15 vuotta kärsineenä muistan katkerana nuoruuteni toitotuksen että meikki ei huononna ihoa vaan huono peseminen. Katinkontit. Erityisesti dimethicone -nimellä tuotteista löytyvä silikoni tukkii ihon ihan saman tien, sitä löytyy myös monista kosteusvoiteista ja hiustenhoitoaineista. Minun akneni parani täysin sitä välttämällä.

Mä käytän Jane Iredalen mineraalipuuteria. Mun sekaiholle se sopii täydellisesti. Ennen mulla oli todella rasvainen iho, siitä jäi pieni kammo, joten nykyään kavahdan kiiltävää ihoa ja tykkään mattaisesta. Mutta tuolla tuotteella ei tule yhtään tunkkaisen mattainen lopputulos. 🙂

Mulla oli kerran kyseisen merkin itseruskettava. Superhyvä!

BareMineralsilla tosiaan on nestemäinen todella kevyt meikkivoide, johon itse juuri vaihdoin perinteisistä bb/cc-voiteisa. On hämmentävää kuinka tuntuu, että iho on parantunut pienestä aknesta jo nyt, vaikka olen käyttänyt meikkejä korkeintaan ehkä viikon! Kicksillä on hyvä valikoima kyseisen merkin tuotteita ja ostinkin meikkivoiteen kaveriksi nestemäisen peiteaineen tuomaan lisä peittoa esim. silmänalusille. Peiteainekkin on koostumukseltaan todella kevyt, mutta silti toimiva! Olen kokenut nämä kaksi nyt erittäin hyväksi comboksi! Kuulas lopputulos ja on pysynyt mielestäni hyvin koko päivän ilman puuteriakin!

Koko päivän kestävä meikki olisi kyllä ihanne 🙂 

Kokemuksesi aikuisiän aknen kanssa kuulostavat niin tutuilta. Suosittelen brittiläistä Lily Lolo sarjaa. Sitä saa tilattua ainakin heidän omasta verkkokaupastaan. Edullisempi kuin bare minerals, ja minulle heiltä löytyi sopivammat sävyt, kun olen tällainen peruskalpea suomalainen 🙂 Heillä on myös bb-voide, mutta en osaa sanoa sen tukkivuudesta, koska olen käyttänyt sitä vain harvakseltaan. Meikin pysyvyyttä voi parantaa sen ”foundation” puuterin päälle tulevalla finishing powderilla ja/tai laittamalla puuterin alle primerin (se bare mineralsin on ihanan tuntuinen iholla) tai bb-voiteen. Mielestäni mineraalimeikit on siinä ihania, että niitä tarvitsee niin ohuen kerroksen – sopivan määrän oppii ajan myötä ja lopputulos ei ole liian puuteroitu. Minusta tuntuu, että mineraalipuuterit reagoivat jotenkin ihon lämpöön, ja mukautuvat vielä hetki meikkaamisen jälkeen iholle sopivaksi ja peittävämmäksi. Ei siis tarvitse vetää paksua kerrosta, jotta saa kaikki punoitukset piiloon.

Tuo onkin ehdottomasti mineraalimeikkien plussa myös minusta!

Oon kans kärsinyt aikuisiän aknesta ja siirtynyt pelkkiin mineraalimeikkeihin, tavallisiin ei ole paluuta! Testattu on Bare Minerals, Flow kosmetiikka ja Lily Lolo, joista viimeisintä käytän tällä hetkellä. Bare Mineralsin Original-jauheilla saa kuulaan mutta suht peittävän lopputuloksen, mutta en tiedä onko se ihan puhtaimmasta päästä ”mineraalimeikkejä”. Flow oli ihan liian kevyt mulle, ei peittänyt näppyjä tarpeeksi (pointsit kuitenkin kotimaisuudelle!). Lily Lolo osuu mielestäni näiden välimaastoon mutta toisin kuin Bare Minerals, on puhdasta luonnonkosmetiikkaa ja lisäksi edullisempi (+ tulee isommissa pakkauksissa). Jos päätät testata Bare Mineralsia, kannattaa suunnata suoraan Lookfantastic-nettikauppaan, siellä hinnat melkein puolet Suomen kivijalkahinnoista. Lily Loloni olen tilannut taas turkulaisesta Biodellystä, joka toimittaa jopa parissa päivässä.

Kannattaa kyllä testata eri merkkejä, koska niissä on eroja juurikin tuossa peittävyydessä ja lopputuloksen kuulaudessa! Tsemppiä siis projektiin, itselläni sama taisto vieläkin käynnissä mutta kyllä nämä mineraalimeikit huomattavasti helpommalla ainakin mun ihon päästää kuin tavismeikit 🙂 Ja kuten joku kommentoikin, Bare Mineralsin nestemäiset eivät valitettavasti ole sen parempia kuin tavanomaisetkaan nestemäiset meikkivoiteet :/

Olen tosiaan itsekin ymmärtänyt, että on melkein mahdotonta saada oikea mineraalimeikki nestemäisessä muodossa. 

En osaa kommentoida mineraalimeikeistä mitään koska itsellä ei ole niistä kokemusta, mutta minulla ongelmat taittuivat sillä, että vaihdoin täysin luonnonkosmetiikkaan ja bb-voiteeksi valikoitui Iroisie. Sillä tulee upean kuulas iho ja näppyjen syntyminen loppui lähes täysin. 

On aivan tuntematon merkki mulle. Kiitos vinkistä 🙂 

Jeee! Voisin palata näihin. 🙂

Nykyään Everyday Mineralsia saa niiden omasta suomalaisesta nettikaupasta ja lisäksi voi ostaa ainakin Ruohonjuuresta.

Vastaa käyttäjälle Karoliina Sallinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X