Kaupallinen yhteistyö: OP
Minulta kysyttiin muutama viikko sitten blogin kommenttikentässä, kuinka pärjään taloudellisesti, kun olen taloutemme ainoa aikuinen. Toisin sanoen ainoa, joka tuo leipää pöytään. Koska tämä on aihe, josta olen muutenkin ajatellut kirjoittaa, ajattelin jakaa teille vähän aatoksiani aiheen tiimoilta tässä postauksessa.
Ja tässä postauksessa juuri siksi, koska aihe sopii mielestäni kuin nakutettu OPn Suomi nousuun -hankkeeseen, johon olen saanut tutustua Alkuja-podcastin (joista nämä postauksen kuvatkin ovat ja jonka voi kuunnella täältä) ja OPn blogiyhteistyön tiimoilta.
Perheenlisähän on OPn uusin Suomi nousuun-hanke, jonka tarkoitus on auttaa suomalaisia lapsiperheitä ja heidän talouttaan aivan konkreettisesti. #Perheenlisä-edut sisältävät konkreettisia etuja lapsiperheille ja ne ovat voimassavuoden 2017 loppuun asti ja koskevat sekä OPn nykyisiä että uusia asiakkaita. Hurjinta ja mahtavinta #perheenlisä-eduissa on mielestäni se, että 2/3 niistä saa käyttöön jopa niin, että ei ole itse edes OPn asiakas.
#Perheenlisä-edut kaikille (myös siis muiden pankkien tai vakuutusyhtiöiden asiakkaille):
1. Syntyvän vauvan vakuutus vuodeksi ilman veloitusta. (Lisätietoja täällä)
2. NewLife –henkivakuutus maksutta alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmille, jossa henkivakuutusturva on 40 000 €/vanhempi. (Lisätietoja täällä).
#Perheenlisä-edut niille, joilla on asuntolaina OP:ssa:
1. vauvaperheille jopa vuoden lyhennysvapaata asuntolainaan.(Lisätietoja täällä)
Koska minulla ei ole syntyvää vauvaa, en ole tuore vanhempi, eikä minulla ole edes asuntolainaa, jatkan nyt siihen aiheeseen, kuinka talouteni näin yksinhuoltajaäitinä* sujuu. Kun jäin asumaan tyttäreni kanssa kaksin, ensimmäinen käytännönasia, joka minulle tuli mieleen, oli juurikin rahaan liittyvät asiat. Mietin, etten haluaisi muuttaa tyttäreni elinympäristöä ja vaikkapa päiväkotia, mutta tiesin, että alueemme hintataso vuokrissa aivan yksin maksettavaksi olisi aika hurja. Aluksi asunnon etsiminen olikin aika piinaavaa. Varsinkin, kun käsistäni luisui mm. kiva asunto, jonka vuokra olisi ollut 350 euroa vähemmän kuussa kuin nykyisen. Toisaalta olen koti-ihminen ja minulle sen ulkonäöllä ja sijainnilla on väliä, joten päätin, että kiristäisin pussin suuta sitten joistain muista asioista kuin asumisesta.
Vuokrahintojen lisäksi kirosin hetken sitä, että olimme laittaneet F:n aikaan yksityiseen päiväkotiin, jonka kuukausimaksu on melkein satasen isompi kuin kunnallisessa, eikä näin ollen koko kuukauden täysi elatusapukaan kattaisi päiväkotimaksusta kuin reilut puolet. Samaan hengenvetoon kyllä kiitin kuitenkin jo siitä – ja kiitän edelleen joka päivä – että lapsi on saanut kasvaa niin pienessä ja kodinomaisessa ryhmässä koko lapsuutensa. Siitä jos mistä voi maksaa, eikähän päiväkotimaksua enää montaa kuukautta ole jäljellä (snif). Varsinkin erotilanteessa on ihanaa, että lapsella monet muut asiat säilyvät stabiileina ja tuttuina, ja päiväkotiympäristö tuttuakin tutummalla henkilökunnalla on yksi niistä.
Vaikka asumis- ja päivähoitokulut haukkaavatkin valtavan osan palkastani, muut arjen kulut tuntuvat olevan minulle enemmän hallinnassa kuin ennen. Kun päättää aivan itse, mitä jääkaappiin ostetaan ja kuinka rahaa vaativia asioita vaikkapa vapaapäivänä tehdään, lisää se arjenhallintaa ja rahahanojen vahtimista. Ja vaikka kyllä ostelen heräteostoksia ja joskus tietysti aivan turhaakin, saan myös hyvän mielen siitä, että pystyn pitämään itse tämän paletin pystyssä. Ja vieläpä mielestäni ihan hyvin. Ehkä olen myös siinä mielessä vähän hassu, että saan jopa iloa siitä, kun tajuan voivani kikkailla ruokakassin hintaa oikeilla valinnoilla alemmas. Tai että osaan loihtia jotain maistuvaa jämäsafkoista ja pakastelokeron antimisita.
Yksinhuoltajana olen alkanut myös kierrättää entistä enemmän. Varsinkin omien ja F:n vanhojen vaatteiden myynti on tuntunut nyt mielekkäälle. Siitä kun saa ikään kuin ”ilmaista” rahaa.
Minun pelastukseni taloudellisesti on tietysti ollut suuremmassa mittakaavassa se, että teen kahta työtä. Vaikka välillä harmittelenkin pitkiä päiväni ja sitä, että työntekoaika on tietysti pois perhe- ja ystäväajasta, on se kuitenkin elinehto nykyiselle elämäntavallemme. Sellaista se on tämä Helsinki – peruselämä maksaa vain niin paljon enemmän kuin vaikkapa maaseudulla. Mutta nämä ovat näitä valintakysymyksiä. Nämäkin.
Välillä tuntuukin, että työ ja työt ovat minun girl powerini. Kun on kouluttautunut, ahkeroinut ja hankkinut itselleen ammatit, joista maksetaan palkka, on se jo sellainen turva, jonka avulla moni asia helpottuu.
Miten teidän perheessänne voidaan taloudellisesti? Ja mitkä ovat ydinperheen ja yksinhuoltajaperheen taloudelliset onnenhetket ja toisaalta ne kompastuskivet?
Entä kuka teistä kiinnostui noista Perheenlisä-eduista?
-Karoliina-
*tässä tapauksessa yksinhuoltaja viittaa talouden ainoaan aikuiseen, lähivanhemoaan. Ei lapsen juridiseen yksinhuoltajuuteen.
Kommentit (4)
Minuakin on viime aikoina kovasti mietityttänyt talouteen liittyvät asiat. Sain taannoin lähteä hyväpalkkaisesta työstäni yt:issä. Nyt vanhalla alallani on todella huono tilanne ja mietin hoitoalan opintoja. Vähän hurjaa kyllä, että miten pärjään jatkossa ja miten ihmeessä taloudellisen itsenäisyyteni käy. Entä jos tulisi ero?
Aluksi pelkästään ahdisti raha-asiat ja siitä tuli identiteettikysymyskin. Että kuka mä oon, ja voinko enää ostaa kaupasta luomumaitoa. No, oon ostanut :). Ja tutulta kuulosti nuo mietteet siitä, että viime aikoina olen osannut iloitakin uusista penninvenytystaidoistani. Ruokakauppaan on aiemmassa elämässä tullut tärvättyä paljon, mutta nyt inspiroi hyvä ruoka halvalla. Ihan mahtavia nuo Satokausi- ja Syyskuun halparuokalaiset -fb-ryhmät!
Kiinnostaisi kuulla, oliko itsellesi ilmiselvää, että olet eron jälkeen lapsesi lähivanhempi? Mitä mieltä olet siitä, miksi suurin osa yksinhuoltajista on äitejä ja pitäisikö tätä yrittää muuttaa tasa-arvon vuoksi? Mikä tähän ilmiöön vaikuttaa?
Oli aivan selvää.
En usko, että itse tasa-arvon vuoksi mitään pitää muuttaa. Se ei saa itseisarvo. Mutta jokaisen perheen on kyllä syytä pohtia asia tarkkaan ilman automaattisia ratkaisuja.
Ensin: Olen pahoillani työpaikkasi menettämisestä.
Toisekseen: Hyvä kun nostit tuon rahan, oman rahan ja identiteetin välisen yhteyden. Pisti pohtimaan omaakin minuutta tuolta kantilta. Kiitos!